sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Takaisin ratsaille

Perjantaina tuli täytee kolme viikkoa, mikä tarkoitta, että Ukkoa saa alkaa taas pikkuhiljaa liikuttaa normaalisti. En ole käynyt koko sairasloman aikana kertaakaan Ukon selässä, vaikka toki olisi saanut. Silloin oli vain niin kovat pakkaset, että mielummin kävelytin Ukkoa maastakäsin kuin istuin selässä varpaat jäässä. Kävelylenkit maastossa, maastakäsittelyharjoitukset ja temppuilu ovat olleet todella piristäviä. Olen saanut ihmeen hyvin tuhlattua aikaa tallilla, vaikka en ole edes ratsastanut. Sitä on vain saanut rauhassa keksittyä rapsutteluun ja ihan vain jutusteluun Ukon kanssa. Suoraan sanottuna minulla ei ole edes ollut mitään hinkua selkään.



Ratsastus ei innosta enää sillä tavalla kuin aiemmin, mutta ehkä se tästä kunhan taas pääsee vauhtiin. Joka tapauksessa temppuilu (tai agility) on huomattavasti hauskempaa varmasti myös Ukon mielestä. Se on aina ollut hyvin älykäs ja ruuan perään, joten se nauttii ihan silmin nähden touhusta. Ja lenkit maastossa ovat myös oikein rentouttavia niin ratsastajan, hevosen kuin pyörällä matkassa olevan mielestä. ;) Voit katsoa tästä videon Ukon temppuilusta jalkapallon parissa.

Melassivesi on hyvää! :) Viimeisessä kuvassa Ukko tönäisee tapansa mukaan astiaa, kun juominen riittää.
Ensimmäiset ravipätkät sujuivat oikein hyvin. Aluksi Ukko oli hieman kankea eikä miellään nostanut ravia, mutta, kun se nousi vauhtia löytyi turhankin paljon. Vasempaan kierrokseen vedettin ravihevosen ravia ja oikeaan kierrokseen tikitettiin menemään jotain ravin ja laukan sekoitusta. Virtaa Ukolta olisi löytynyt, mutta täytyi kuitenkin aloittaa varovasti ja ravata vain lyhyitä pätkiä uraa pitkin. 

Argh! Varusteet eivät tykkää minusta. Tänäänkin koko ratsastustunti oli mennä pilallle, kun tappelin koko alkutunnin suitsien kanssa. Olin viisana tyttönä tallissa "vähän" säädellyt suitsien solkia uuteen uskoon eivätkää nämä uudet säätelyt oikein toimineet enkä tietenkään muistanut enää alkuperäisiä. Nousin kolme kertaa selästä alas säätämään suitsia, kuunes oikeat asetukset löytyivät. 

Ratsastuksen jälkeen venyttelyt, hoito, juotto ja joka sunnuntainen pesupaikalla käyminen. "Perinteisten" pestävien lisäksi pesun kohteeksi joutui myös Ukon häntä. Se on nimittäin sisäpuolelta kauheassa kunnossa kuumeeseen liittyneen ripulin jäljiltä. Lopulta Ukko pääsi karsinaansa ja sai heinä eteensä.

Kasa on suuri, muttei taida silti riittää aivan aamuun saakka. ;)
Huomenna on uusivuosi, joten hevoset otetaan tavallista aiemmin sisälle kolmen heinille. Jos vanhat merkit paikkaansa pitää, jotkut sankarit ammuskelevat ilotulitteita jo kolmen jälkeen, joten ei ole kiva, jos hevoset ovat vielä silloin ulkona. 

Itselläni ei ole uuden vuoden lupauksia. Toivon vain, että ensi vuosi olisi tätä helpompi ja Ukko pysyisi terveenä. Vuosi 2012 ei ollut maailmanlopun vuosi, mutta se on ollut monelle merkittävä tai tavallista rankempi kuten minullekin.

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2013!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)