maanantai 9. tammikuuta 2017

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla.

Brother-In-Law
"Ukko"
5.5.2001-2.1.2017


Kuva vuodelta 2013. Ainoa "virallinen" yhteiskuva.
Vaikka blogi on jo lopettanut, päätin kirjoittaa tänne vielä yhden kirjoituksen. Kirjoituksen, joka kertoo yhden elämäntarinan loppumisesta. Se sopii hyvin päätökseksi blogitaipaleelleni. 

Ukko jouduttiin lopettaman 2. tammikuuta cushingin taudin takia. Tauti todettiin joulukuussa, kun sen kunto yhtäkkiä romahti äkillisesti. Kävin katsomassa Ukkoa muutama päivä ennen lopetusta viimeisen kerran. Vahvasta lääkityksestä huolimatta sen keho oli sairauden väsyttämä. Silmistä näkyi kuitenkin edelleen se sama vanha Ukko, vaikka sen keho olikin vanhentunut silmissä. 


En oikeastaan osaa edes olla surullinen, koska olin tavallaan jo ehtinyt luopua Ukosta lähdettyäni syksyllä Helsinkiin opiskelemaan. Päällimmäisenä tunnen kiitollisuutta viidestä yhteisestä vuodestamme. Alku ei ollut todellakaan mitään rakkautta ensisilmäyksellä, mutta niin siinä vain kävi, että taisimme molemmat oppia tykkäämän toisistamme näiden vuosien aikana. :) 


Ukolla oli kaksi tyystin erilaista elämää: ensin ravihevosena ja sitten minun ja Satun ratsuna, maastomopona ja temppuhevosena. Ukko oli ennen kaikkea rehti ja ystävällinen sekä äärimmäisen herkkä hevonen. Herkkyys paljastui vasta vähitellen, koska aiemmassa elämässään Ukko oli meille tullessaan varsin sulkeutunut. Kuuroksi eli "juntturaksi" heittäytyminen oli loppuun asti Ukon tapa ilmaista, jos käsittely oli liian epäselvää tai kovakouraista.


Ukko opetti paljon hevosista ja niiden kouluttamisesta antaen samalla paljon eväitä omaan elämääni. Luin paljon kirjoja hevosista, niiden hoidosta ja koulutuksesta, mutta lopulta sain huomata, ettei teoria korvaa käytännössä tapahtuvaa harjoittelua. Emme myöskään olisi pärjänneet ilman kaikkia niitä mahtavia ihmisiä, jotka olivat mukana Ukon elämässä. Isoin kiitos kuuluu kuitenkin Ukko-opestusmestarille!