keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Haavet julki

Ukosta ei nyt oikein saa mitään mukavaa kuvamateriaalia, koska sen täytyy olla nyt ensimmäisen viikon täysin levossa; vain tarhassa ja karsinassa. Käymme sen verran myöhään hoitelemasssa Ukkoa, ettei pihalta oikein ehdi saada kuvia ja karsinassa ne tärähtävät tällä huonolla kameralla joka tapauksessa. Siksi halusin tehdä teille joulun kunniaksi oikein iloisen ja pirteän postauksen Ukon unelmapito-olosuhteista tekstin ja kuvien muodossa. :) Haluan muistuttaa, että nämä ovat siis vain haaveita eikä siis realistisesti mahdollisia. Lisään, ettei kuvien laatu ole todellakaan päätä huimaava, mutta mielestäni ajatus on tärkein.

Ensinnäkin Ukko asustaisi toisen hevosen kanssa pihatossa, joka löytyy pihaltamme. Toinen hevonen olisi saman tyyppinen kuin Ukko; kiltti ja rauhallinen. Pihatosta löytyisi vähintään yksin vesiautomaatti, josta tulisi talvisin lämmintä vettä ja kesäisin kylmää vettä. Heinät sijoiteltaisiin ympäri aitausta.






Tässä oli aitaus kokonaisuudessaan vasemmalta oikealle. Nyt tututustuttaan siihen vähän tarkemmin.
 
 Aitauksessa olisi sekä puita että puutonta maastoa. Mennään katsomaan ensin pientä metsikköä!

Täällä ollaan! Käännytään sitten oikealle.



Sinne vaan! Oksat kyllä antavat periksi.
Nyt näyttää olevan jo avarempaa maastoa. Vasemmalla olevien puiden takana on tie, johon aita rajoittuu.

  Siinä on vielä se tie.

Nyt olemme ohittaneet aukean koivun. Oikealla aitausta rajaa leikkimökki, josta tulisi loimien, satuloisen yms. säilytyspaikka.

Siellä näkyy pihatto. Aitaus päättyy nyt selkämme takana olevaan peltoon. Oisko hauska laukkailla?




Pihaton takana aitaus päättyy tiehen. Sitä pitkin lähdetään maastolenkeille. Ei kylläkään vauhdikkaille, koska tiellä kulkee autoja.

Pihan takana on pelto, jonne rakennettaisiin kenttä ja sille valaistus. Loput pellosta olisivat kesäisin laitumena. 

Toivottavasti piditte! :)

9 kommenttia:

  1. Ihana :), samanlaisia haaveita on kehitelty omassa päässä milloin mihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei suunnitelmani ole toteutettavissa. Onneksi aina voi haaveilla! :)

      Poista
  2. Eikö teillä olisi minkäännäköistä karsina mahdollisuutta? Vaikka pihatto toki on ihan ok, mutta lämppärit ei kyllä varmaan ole kovin pihattohevosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, sekä haaveilun puitteissa että ihan realistisesti ajateltuna kyllä. Naapuristani nimittäin löytyy kahden hevosen tyhjä talli.

      Miten niin lämppärit eivät sopisi pihattoon?

      Poista
    2. Vaikka Ukon tuominen naapurin talliin on jo realistisempi ajatus kuin ylläkuvattu, se on kuitenkin aika epärealistinen moneastakin syystä. Ensinnäkin taidot ja aika eivät riittäisi hevosen pitämiseen omassa tallissa.

      Poista
    3. Lämppäreitähän kasvatetaankin aika vakiokäytäntönä pihatossa, ei todellakaan mikään ei-pihattorotu :). Mitään hevosta ei toki voi iskeä kesken talven tallista täysloimituksesta pihattoon mutta jos on pihatossa kesällä ja sitten koko syksyn ja talveen niin sopeutuu kyllä :)

      Poista
    4. Tai no, vakiona, ei kai kaikki kasvata pihatossa mutta yleistä se kyllä on että niitä pihatossa kasvatetaan ja ihan myös kylmäpihatoissa :)

      Poista
    5. Näinpä! En tiedä, miten Ukko on kasvatettu, mutta ainakin tämän vuoden varsoille ja niiden emoille (joille Ukko on sukua) rakenneettin pihatto, jossa ne nyt asustelevat. :)

      Poista
  3. Tosi siisti tää postaus !! :) Tykkäsin ;)

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)