keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Taas kengättömyydestä + hieronta

Olen taas vaihteeksi pohtinut kengättömyyttä. Nykyään kuulutetaan sitä, kuinka lähes jokainen hevonen pärjäisi ilman kenkiä. Mutta miksi kengät on sitten ylipäätään keksitty? Niin kauan, kuin hevonen on ihmisellä ollut, sen kavioihin on viritetty monenlaista kenkäsysteemiä. Olisivatko nämä ihmiset tosiaan ihan muuten vain suojanneet kaviota? En usko, että silloin eläimiä "huusattiin" ilman ihmisten omaa hyötyä. Huomattiin, että kavion liiallinen kuluminen kovassa työssä ja huonoilla pohjilla ei ollut kenenkään etu; "ei jalkoja, ei hevosta".

Nyt kuitenkin puhutaan tämän päivän hevosista, tämän päivän oloissa. Ehkä nykyhevoset tosiaan pärjäisivätkin ilman kenkiä. Eiväthän ne tee käytännössä mitään muuta kuin syövät ja lepäävät. Tunti päivässä liikuntaa ei ole hevoselle tai sen kavioille kovin suuri voiman puristus varsinkaan niin hyvälaatuisella ruualla. Reippaan ratsastustunnin aikana hevonen liikkuu noin kymmenen kilometria. Tutkimuksen mukaan hyvin suunnitellussa pihatossa (heinät ja juoma-astia sijoiteltu ympäri aitausta) hevoset liikkuvat myös sen kymmenisen kilometriä vuorokaudessa, mikä on vähän verrattuna niiden luonnossa liikkumaan määrään.

Ukon kaviot eivät ole kovin hyväkuntoiset ja siksi se saa nyt porkkanaa ja biotiinia sisältävää kivennäistä. Kesällä olisi tarkoitus kokeilla ottaa kengät pois. Jotenkin minun on vain vaikea uskoa, että kaviot sitä kestäisivät ja, jos kestäisivät, kuinka kevyesti liikutuksen suhteen mentäisiin ja miten pitkään? Näinkin kallista tallivuokraa vastaan ei vihtisi vain pitää hevosta. Entäs, jos kavio lohkeaisi niin pahasti, että Ukko joutuisi taas sairaslomalle? Nyt, kun sen on vihdoin saanut taas terveeksi, ei uskaltaisi tehdä mitään muutoksia.

Miksi turhaan vielä spekuloimaan! Ensin kengät pois ja katsoo sitten, miten homma lähtee onnistumaan. Jos kaviot eivät yksinkertaisesti kestäisi kengättömyyttä, en näe bootseja vaihtoehtona rautakengille. Tähän on perjaatteessa yksi syy: kallis hinta. Ne eivät välttämättä toimisikaan tai kestäisivät aktiivisessa käytössä vain muutaman kuukauden, mikä tekisi Ukon rautakengättömyydestä aika kallista puuhaa. Eri asia, jos maksaisin Ukon omasta pussistani, mutta nyt harrastukseni kustantavat vanhempani, jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita hevosista...

Nyt kuitenkin toiseen asiaan. Ukolla oli aikaisin viime sunnuntaiaamuna hieronta. Paikalle tuli hierojan lisäksi myös kaksitoista hierojaopiskelijaa. Ukko oli "mallikappale", jolla hieroja näytti, mitä opiskelijoiden tulisi tänään tehdä omilla "harjoituskappaileillaan". Ukon tallista oli valkattu yhteensä kuusi hevosta hierojaopiskelijoille pareittain hierottavaksi.

Ukko ei päässyt ennen hierontaa ulos, mutta se ei silti ollut ollenkaan hermostunut tai tympääntynyt, väenpaljouskaan ei sitä haitannut. Ukko hierottiin kohtuu nopeasti läpi, koska sille oli tarkoitus tehdä aikaa vievä nelivaiheinen kraniosakraali-käsittely. Pepun seudulta löytyi taas trigger-pisteitä, mutta muuten Ukko ei arkonut selän, lannerangan ja peppulihasten seudulta ollenkaan niin paljon kuin viimeksi. Uutena juttuna se kuitenkin arkoi hieman etujalkojen jänteitä. Tämä voi johtua monista tekijöistä, esimerkiksi yleisestä rasituksesta, kovasta alustasta tai hokkikengistä. Ostimme Ukolle Arnika -yrttipohjaista linimenttiä, joka voi auttaa.

Venyttelyissä Ukko oli oikea malliesimerkki. Oppilaat oikein hämmästelivät, miten hyvin hevonen voikaan venyä. Ukon venyvyys onkin meille sellainen kunniasia ja kehumisen aihe. ;) Ukko nautti oikein kovasti hieronnasta. Varsinkin kraniosakraali-käsittely pisti unettamaan. Hieronnan jälkeen Ukko pääsi päiväksi ulos toppis päälle. En vihtinyt sitä ihan sisälle jättää, kun kello oli vasta kymmenen aamulla.

Nyt täytyy lähteä kiireesti lukemaan maantiedon kokeeseen. Heippa! :)

5 kommenttia:

  1. Joo on ehkä vähän ajat muuttuneet siitä kun hevonen oli kulkuneuvo jolla vaellettiin tuntitolkulla ja työjuhta. Nykyään on mukavat pehmeät kentät ja tarhat :). Tuskin ne kilparavurit pärjäisi ilman kenkiä kun kuluttaa kovaa kilparataa mutta varmaan nää monet pääasiassa kentällä/maneesissa ratsastetut ratsut menisi ihan hyvin ilmankin :).

    Noista bootseista vielä että 4 paria bootseja nastoitettuina kustansi 300euroa. Sehän on vaan kolmen kengityksen hinta :D. Easybootsit ei maksaneet onneksi noin paljon. Ihan hirvee hinta kyllä, tiiän, mutta pitemmän päälle tulee halvemmaksi kun kenkäys, ainakin jos kenkäys on semmosta 90e/kerta :). Riippuu tietty seudusta jolla asuu.

    En usko että teille tulisi tekemisen puutetta Ukon kanssa kun olette kiinnostuneet kuitenkin muustakin puuhasta kuin vain ratsastuksesta. Eiköhän se mene hyvin sitten omalla painollaan, jos haluatte kokeilla. Kengät saapi nopeasti jalkaan takaisin jos rupeaa hermo menemään :).

    Meillä on kanssa tuota Arnikaa :), ollut sekä pelkkää arnikaa että arnikalinimenttiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kengitys maksaa 50 euroa, joten bootseilla pitäminen tulisi meillä huomattavasti kalliimmaksi. Riippuu toki siitä kauanko bootsit kestäisivät; huonoimmassa tapauksessa vain muutaman kuukauden, parhaimmassa jopa vuosia. Tarkoititko varmasti 4 paria (= 8 bootsia)? Vai 2 paria (= 4 bootsia)?

      Niinpä, ainahan kengät saa helposti takaisin jalkaan, jos ei näytä onnistuvan. Yrittänyttä ei laiteta! :) Toivon kyllä kovasti, että Ukolla kengättömyys onnistuisi. :)

      Poista
    2. Tällainen oli Facebookissa tänään:

      "Australialainen pitkän linjan laukkahevoskasvattaja on siirtänyt koko tallinsa hevoset kengättömäksi. Hän on ymmärtänty ja nähnyt kokemuksen kautta sen, minkä moni kengättömän hevosen omistaja on nähnyt ja ymmärtänyt. Talli joutuu vielä kengittämään hevosensa kärkikenkään kisoja varten, koska säännöt vaativat näin. Hevosia kuitenkin treenataan puhtaasti kengättä."

      Eli kyllä kai voisi ravihevosiakin kengättä pitää, mitä tuohon Bessien kommenttiin tulee? Tässä linkki vielä: http://www.wildabouthooves.com.au/pages/roystancarr.htm

      Poista
    3. Haa, onpa hyvä tietää, kun olen luullut että ravihevosena tai laukkahevosena ei pystyisi olemaan hevonen vaikka oisi ikänsä kengättä, kiva jos on päinvastaistakin tietoa ;).

      Hei ja tarkoitin todellakin 2 paria eli 4 bootsia! ajatusvirhe

      Poista
    4. Kyllä varmasti ravi- ja laukkahevosiakin pystyy kengättä pitämään. Riippuu vain hevosesta.

      Tätini suomenhevonen oli raviaikoinaan (ei siis juokse nykyisin enää juurikaan, koska on jo niin vanha) kengättä. Sillä ei myöskään tarvinnut käyttää minkäänlaisia suojia. Heillä on myös lämppäreitä, joita on joutunut suojittamaan ja kengittämään, koska kavio ei ole kestänyt kulutusta. Vasta raviuran päätyttyä lämppäreiltä on kengät otettu pois.

      Kengättömyyden onnistumiseen vaikuttaa monen muun tekijän lisäksi myös hevosen rotu. Alkuperäisrodut kuten suomenhevoset varmaan pärjäävät yleisesti ottaen paremmin kengättä, kuin pitkälle jalostetut rodut kuten lämminveriset. Tämäkään ei kuitenkaan ole niin musta-valkoista, koska hevosia on erilaisia rodunkin sisällä.

      Kuten postauksessa kirjoitinkin suurin osa nykyhevosista on kevyessä harrastekäytössä. Monen kohdalla kengässä pitäminen on varmasti täysin turhaa, koska rasitus ei ole sellaista luokkaa kuin joskus aiemmin.

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)