Kuvapostaus + maastokäyttäytymisestä

Aamulla näytti jo siltä, ettei kuvaaminen onnistukaan tänään sään takia. Pakkanen oli nollan tuntumassa ja lunta tuli solkenaan. Sade ei lopulta kestänytkään kauaa, vaan se loppui jo ennen puoltapäivää ja aurinkokin alkoi paistamaan. Saimme siis mahtavan kuvaus- ja maastoilukelin kuin tilauksesta.

Tallikissa Pikku-Miu eli Miukkis

Ukko ei ollut aluksi lähdössä mihinkään aitauksestaan, vaan olisi halunnut jäädä keräilemään yhdentoista heinien rippeitä. Herra tuli ihan mielellän tervehtimään minua, muttei antanut laittaa päitsiä päähän, mikä on hyvin harvinaista. Pienen suostuttelun jälkeen se kuitenkin lopulta antoi pukea riimun päälleen ja pääsimme talliin valmistautumaan lenkille. Lumi oli ilmeisesti ollut sen verran märkää, että loimi oli ihan kastunut.

Huopa ja suojat sävysävyyn.

Maastolenkki sijoittui niin vanhoille kuin uusille reiteille. Uusilla reitellä vain käveltiin, vanhoilla myös ravailtiin. Ukko oli oikein innostunut eteenkin uusista reiteistä ja tarpoi pontevasti eteenpäin. Jokapuolella jylläväät aura-autot ja ympärillämme lentäneet helikopterit eivät sitä haitanneet.

Sekä Ukko että me nautimme maastoilusta hyvin paljon. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut. Vielä toissakesänä, kun Ukko meille tuli, jo tallipihasta lähteminen aiheutti vaikeuksia. Ukko oli muutenkin maastoillessa todella hankala. Se pysähteli, yritti kääntyä kotiinpäin ja ravasi kauheaa vauhtia välittämättä pidätteistä. "Parhaina" päivinä saatoin tulla maastolenkin aikana kolme kertaa selästä alas ja kääntää Ukon takaisin menosuuntaan ainakin kymmenen kertaa.

Kesän jälkeen uudella tallilla maastokäyttäytyminen parani. Alussa Ukko oli hyvin kiinnostunut uusista maastoreiteistä eikä temppuillut ollenkaan, mutta pian reitit olivat tuttuja ja Ukko alkoi olla maastossa jälleen hankala.

"Oh! Siellähän on hevosia."

Joulukuussa lähdimme maastolenkille ensimmäistä kertaa niin, että molemmat olivat ratsailla. Se osoittautui katastrofiksi. Ukko säikkyi sohjossa ajavia sihiseviä autoja, koska se ei luottanut ratsastajaan ja maassa ei ollut ketään sen tukena. Säikähdimme niin tapahtunutta, ettemme maastoilleet sen jälkeen pitkään aikaan. Välissä taisi olla useita kuukausia.

 Vaihdoimme tallia toukokuussa ja kesällä maastokäyttäytyminen parani selkeästi. Aika pian meille kuitenkin tuli ongelmia tallipaikan kanssa, mikä heijastui Ukossa kaikkeen - myös maastokäyttäytymiseen.

Nykyisellä tallilla Ukko on käyttäytynyt maastossa mainiosti sekä se luottaa ratsastajaan jo ihan hyvin. Siksi olemmekin maastoilleet täällä enemmän kuin millään muulla tallilla. Ukko lähtee mielellään lenkille ja uskaltautuu useiden "mörköjen" ohi ilman, että selästä tarvitsee tulla alas.Vielä on kuitenkin parannettavaa tuon luottamisasian suhteen, mutta tämä on hyvä alku.

Puolet heinistä ovat aitauksen toisessa päässä. Ukko kulki väliä oikein ahkerasti. :)