Minä ja usko

Olen kauan miettinyt tämän postauksen toteuttamista ja päätin nyt lopulta sen tehdä. Aihe tuntuu vain jotenkin tabulta varsinkin näin päin ja siitä kirjoittamisesta omalla nimellään kiusalliselta... Eihän sen pitäisi, nyt täytyy vain voittaa itsensä ja kirjoitusta kehiin!

Lapsuudessani oli tapana tehdä iltaruokous yhdessä äidin kanssa. Jumalan olemassaolo oli itsestäänselvyys ja maailma musta-valkoinen. Kun ikää karttui, myös mustan ja valkoisen lisäksi väriskaalasta alkoi löytyä myös harmaa ja myöhemmin harmaan eri sävyjä. Oli vuosia, jolloin en varsinaisesti koskaan kieltänyt Jumalan olemassaoloa, mutta en ajatellutkaan asiaa.

En ole täysin varma, milloin tulin uskoon, mutta se tapahtui todennäköisesti ainakin neljä vuotta sitten, kun olimme perheeni kanssa reissussa. Huoneistossa oli parvi noin kolmen metrin korkeudessa, jonne pääsi tikkaita pitki. Pikkuveljeni oli tulossa alas ja menin seisomaan tikkaiden alapäähän. En vieläkään ymmärrä, miksi menin siihen seisomaan, vaikka veljeni oli juuri tulossa alas enkä muutenkaan uskaltanut kiivetä ylös. Joka tapauksessa pikkuveljeni tippui selkä edellä kolmesta meristä. Hän törmäsi ensin minuun, mikä vaimensi pudotusta tiililattiaan. Tikkaiden vieressä oli myös uuni terävine reunoineen. Hyvää tuuriako? Aloin miettiä muitakin elämäni selittämättömiä tapahtumia. Oliko maapallo juuri sattumalta oikealla etäisyydellä auringosta? Oliko luonto täydellisessä harmoniassa aivan sattumalta? Jokaisen eliön sisällä oleva täydellinen järjestelmä olisi sattumaa. Kaikki, mitä täällä tapahtuu olisi vain puhdasta sattumaa. Jonkun mielestä varmaan näin, mutta minusta ei tunnu siltä.

Jossain vaiheessa huomasin, että käännyin Jumalan puoleen murheissa ja vaikeuksissa ja "jututin" häntä ihan muuten vain. Halusin myös tietää enemmän kristinuskosta ja siitä, mitä Raamatulla oli sanottavanaan.

Uskoon tuleminen oli askel kohti valoa. Olen sen myötä nähnyt maailman erillä tavalla ja oppinut ymmärtämään paremmin muita ihmisiä. Muistan, kun luin ensimmäistä kertaa ajatuksen kanssa Raamattua ja sisälläni leimahti voimakas synnintunto. Yritin aluksi saada tunteen pois tekemällä oikeita tekoja ennen kuin ymmärsin, että pelastun ainoastaan Jumalan armosta Jeesuksen tähden. Kristinusko ei ole suoritususkonto, vaan pelastus on lahja, joka täytyy vain ottaa vastaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että usko ilman tekoja on kuollutta. Usko vaikuttaa tekoihin, mutta teot eivät pelasta.

Toivon, että jokainen voisi oppia tuntemaan Jeesuksen, koska hän on aivan mahtava tyyppi!