torstai 3. tammikuuta 2013

Rengas tohjona

Tänään pääsimme kerrankin valoisan aikaan tallille. Tilaisuus oli välittömästi hyödynnettävä ja päätimme käydä maastolenkillä. Viime päivien sateista ja märkyydestä ei ollut enää tietoakaan. Pakkanen on myös noussut nollasta huimaan kahteen pakkasasteeseen.

Otimme Ukon sisälle ja hoidimme hyväksi. Tällä kertaa Ukko ei ollut rapsutuksia vailla oleva nallekarhu, joka ahdistelee kutiavalla pepullaan omistajiaan. :D Se oli enemmänkin keskittynyt karsinaan tuodun puhtaan pellavan syömiseen. Ei hätää, pellava on niin pientä silppua, ettei hevonen voi millään syödä sitä liikaa.

Olen kertonut aiemmin Ukon oudoista pateista ympäri kehoa (myös hännän luona ja siksi kutisee), joita oli myös viime talvena. Syytä ei ole edelleenkään löytynyt, mutta kokeilimme patteihin mehiläisvahaa sisältävää voidetta. Ei voi muuta sanoa, kun on siinä taikavoide! Seuraavana päivänä pateista oli jäljellä enää puolet ja ihoa ei enää kutissut samalla tavalla kuin aiemmin. Olemme nyt laittaneet voidetta lähes päivittäin eikä patteja ole jäljellä enää kuin muutama siellä täällä. Kyseinen voide auttoi kesällä myös paarmojen ja muiden öttiäisten puremiin ja niiden kutinaan. Niinpä voin suosittella kaikille lämpimästi Biobzz hoitovoidetta.

Siru-leijona. Eikö ne pidä siellä savannilla kuumalla tuolleen suuta auki? :D
Hoidon jälkeen satuloimme, suitsimme ja puimme heijastimet Ukolle. Olemme muuten vihdoin saaneet uudet ohjat tai itse asiassa kahdet. Laitoin facebookin ilmoituksen ja eräs nainen ilmoitti, että saan kahdet ilmaiseksi, jos vain käyn hakemassa. Entiset ohjat olivat kuolaimettomiin liian pitkät, joten ohjien päähän joutui aina tekemään solmun. Muutenkin ne olivat jo todella kuluneet ja nahkaosat olivat jostain syystä venyneet eritahtiin, jolloin ohjat olivat erimittaiset. Voitte kuvitella, miten hermoja rastaavaa on ratsastaa ohjilla, joita ei saa saman mittaisiksi millään...

Voi sanoa, että melkein kaikki Ukon varusteet on ostettu käytettyinä ja hyvä niin. Miksi ostamaan uutta ja kallista, kun voi saada vielä täysin käyttökelpoista - jopa uutta vastaavaa - tavaraa halvalla? Täytyisi siirtää tämä kulttuuri myös omien vaatteiden ostoon. Kirpputoreilta saisi varmasti paljon hyväkuntoisia ja persoonallisia vaatteita halvalla, mutta silti kaapistani ei löydy tällä hetkelläa ainuttakaan kirpputorilta ostettua vaatetta. Lahjoitamme kylläkin kirpputorille pieneksi jääneet vielä hyväkuntoisia vaatteet, kengät ym.

Lähdössä lenkille. :) 



Poikkesin nähtävästi taas vähän aiheesta... Elikkä lähdimme maastoon, mutta emme ehtineet juuri tallipihaa pidemmälle, kun huomasin, että pyöräni eturengas on aivan tohjona. Sillä ei ollut ajettu aikoihin ja välissä oli kovia pakkasia, mikä on ilmeisesti aiheuttaneet renkaan tyhjenemisen.

Tallilla ei ollut pumppua, jolla renkaan olisi voinut täyttää, joten jäljelle jäi kaksi vaihtoehtoa: lähdemme maastoon ja minä mukaan kävellen tai vaihdamme maaston tylsään tuuppailuun maneesissa. Päätimme lähteä maastoon, josta tuli aika käyntipainotteinen, koska en olisi millään pysynyt ravissa perässä. Ukko sai kahlailla hangessa käynnissä ja ravissa sekä tallustella pusikoissa. Ennen takaisin kääntymistä Satu kävi Ukon kanssa vielä ravaamassa jonkin matkaa eteenpäin lumikelkan jälkiä pitkin. Normaalisti Ukko ei hengästy hölkkäilystä tai kovemmasta ravista juuri ollenkaan, mutta pohja oli sen verran raskas, että takaisinpäin tullessaan ruuna hieman puuskutti. 

Hiki tuli vain mukana kävelijälle eli minulle. Lisäksi jalkani hankautuivat jonkin verran kuomien sisällä lumessa tarpomisen takia. Ukko pääsi vielä loppupäiväksi tarhaan sopivasti kolmen heinille.

Ukko skarppina odottamassa heiniä.
Suloisuus. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)