Jee! Me saimme tänään uuden satulan; Wintecin yleispenkin. Päätin hypätä sen kunniaksi ja olihan se paljon helpompaa kuin tuolla koulusatulalla. Isabell Werth lähteekin nyt postissa pitkälle matkalle kohti uutta kotia. Kyselyitä kyseisestä satulasta on tullut edelleen, vaikka laitoin jo nettiin jättämääni ilmoitukseen, että se on varattu.
Tallilla vierähti tänään jopa kuusi tuntia! Menimme jo yhdeksäksi tallille laittamaan Ukon valmiiksi ennen satulasepän saapumista. Hän tuli satulan kanssa tallille puoli kymmenen aikaan ja menimme kentälle sitä kokeilemaan ratsastaen. Oli tarkoitus pitää hyppytunti kokeilun jälkeen, mutta selvisi, että ratsastustunti oli alkamassa kentällä reilun puolen tunnin päästä. Päätimme sitten heittää Ukon puoleksi toista tunniksi laitsalle ja katsoa ratsastuntia ja siivota Ukon hoitovälineitä. Tunti oli sopivasti estetunti, joten saimme käyttää samoja esteitä myös omalla hyppelytunnillamme.
Alkutunnnista Ukko painoi ihan kauheasti kädelle. Tuntui, että valuin kaulalle etukenoon, vaikka yritin aktivoida perää ja tehdä voltteja. Otin sitten raipan käteen ja Ukko ei yhtäkkiä enää painanutkaan kädelle ja vauhtia alkoi löytymään liikaakiin. Ei siis tarvinnut ottaa kuin raippa käteen. Pidin vielä laukankin aikana raippaa, mutta päätin heittää sen pois, kun aloin hyppäämään. Ehkä olisinkin voinut pitää sen kädessä, sillä Ukko tarvitsi välillä herättelyä. Lopussa taas herra oli liiankin innostunut ja lähti hyppyihin kaukaa ja korkealta.
Estetunti oli ihan kiva. Olin suunnitellut toisenlaista estetehtävää tälle kerralle, mutta, kun esteet kerta olivat valmiiksi kentällä, en jaksanut alkaa niitä siirtelemään. Ensi kerralla sitten! :)
Katso hyppykooste täältä. Ei mikään ihmeellinen. Vain videota pötkössä ja musiikki päällä. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)