tiistai 10. heinäkuuta 2012

Ei samaa otsikkoa

Kopioin tämän yhdestä blogista ja siellä postauksen otsikoksi oli laitettu "Tunnustuksia". En halunnut laittaa samaa enkä keksinyt mitään, joten päädyin tuohon "Ei samaa otsikkoa". :D 

KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN:

01 Yläastetta
02 Välinpitämätöntä asennetta
03 Valehtelua ja kertomatta jättämistä
04 Luonnon ja eläinten tahallista vahingoittamista
05 Kaikenlaista vääryyttä, mitä maailmassa tapahtuu
06 Ilkeää tuijotusta
07 Itsekkyyttä
08 Tekopyhyyttä
09 Koulun pottuja 
10 Ruuan pois heittämistä 

YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI:

01 Puheliaisuus. Juttua riittää, vaikka kuinka. En ole aina kovin hyvä kuuntelija, joten toisen puheliaan ihmisen kanssa menisi varmaan sukset ristiin.
02 Eläytyminen. Alan vaistomaisesti ilmeilemään esim. elokuvan aikana. Tappelukohdassa naamani menee ihan kurttuun! :D
03 Periksiantamattomuus.
04 Äkkipikaisuus. Suutun helposti, mutta lepyn myös nopeasti.
05 Itselleen nauraminen. Haluan aina nauraa itselleni, ennen kuin muut ehtivät. Kaikkea ei pidä ottaa niin vakavasti.
06 Rohkeus. Monet varmaan ihmettelevät, miksi laitoin tämän. Se johtuu siitä, että teen myös pelkäämiäni asioita. Joku hevosihminen kerran kirjoitti kirjaansa: "Rohkeus on sitä, että pelkää kuollakseen, mutta satuloi ratsunsa silti."
07 Murehehtiminen. Saatan vatvoa jotain asiaa, vaikka kuinka, ennen kuin se tapahtuu.
08 Oikein toimiminen. Yritän toimia oikein niin hyvin, kun vain kykenen. Saan huonon omatunnon, jos teen vääryyttä.
09 Persoonallisuus. Olen ja haluan olla erilainen. En samasta puusta veistetty. ;) 

KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:

01 Avoimuus
02 Huumorintaju
03 Vaatimattomuus
04 Positiivisuus
05 Älykkyys
06 Ystävällisyys
07 Vilpittömyys
08 Terve itsevarmuus

SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:

01 Että Siru paranee.
02 Että Ukko, Siru ja kaikki minulle tärkeät ihmiset elävät pitkän ja terveen elämän.
03 Toivoisin, että pystyisin toimimaan kaikissa tilanteissa oikein.
04 Toivon, että pääsen kaikista peloistani yli tai ne edes lievittäisivät.
05 Että minulla olisi ensi lukuvuotena aikaa niin Sirulle, Ukolle, kavereille, perheelle, koululle kuin itselleni.
06 Että Hubertus -yleissatula menisi kaupaksi ja saisimme uuden tilalle.
07 Että minun ei tarvitsi vanhana ja sairaana virua missään laitoksessa sidottuna sänkyyntajuamatta maailman menosta mitään.

KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT KOULUAIKOINA:

01 Katson kelloa.
02 Käyn vessassa.
03 Ruokin kissan ja laitan ulos.
04 Syön aamiaisen.
05 Puen.
06 Otan katin sisälle ja menen kouluun.


VIISI TAVARAA, JOTKA OVAT SINULLE TÄRKEIMPIÄ:

01 Tietokone
02 Kirja
03 Puhelin
04 Vanha pehmolelun rähjä, jolla on paljon tunnearvoa. :)
05 Päiväkirja 

NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:

01 Siru
02 Läheiset ihmiset ja muut sosiaaliset kontaktit.
03 Ukko
04 Sormien pureminen. Purin jossain vaiheessa stressistä, nyt tavan vuoksi. :/

KOLME ASIAA, JOITA ET OLE KOSKAAN TEHNYT:

01 Uinut joen yli
02 Ratsastanut ilman kypärää
03 Joitain telinevoimisteluliikkeitä 

KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:

01 Melonta ja muut veteen liittyvät jutut
02 Että itselle, läheisille ihmisille, Sirulle tai Ukolle sattuisi jotain.
  
YKSI TUNNUSTUS:
  
Suunnittelen sanovani jollekkin suorat sanat ja harjoittelen ääneen, mitä aijon sanoa. Tilanteen tullessa menen kuitenkin  lukkoon enkä pystykkään sanomaan asiaani niin jämäkästi tai suoraan, kuin alunperin ajattelin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)