lauantai 13. lokakuuta 2012

Ohje

Huonona päivänä hermostuu ja ärsyyntyy helpommin. Usein hevonen saa huononkin päivän iloiseksi, mutta aina ei ole näin. Silloin ei ole järkevää ratsastaa, sillä mikään ei tunnu onnistuvan ja alkaa ärsyttää vielä enemmän. Aina voi kivuta selkään ja kokeilla, mutta, jos ärsyttää kannattaa vaihtaa tehtävää tai jopa tulla alas selästä. Se on vastuullisen hevosenomistajan päätös.

Ihmiseltä voi pyytää anteeksi ja kertoa, että on huono päivä. Hevosen kanssa ei kuitenkaan  voi toimia näin. Ei siis ole reilua hevosta kohtaan, jos hermostuessamme kohtelemme sitä väärin.

Itselläni oli tänään huono päivä ja ratsastin siitä huolimatta. Nyt teen vakaan päätöksen, etten enää IKINÄ ratsasta ärsyyntyneenä. Itselle jäi todella huono maku, kun mikään ei tuntunut onnistuva -ei tietenkään, kun en omistanut tuolla hetkellä kärsivällisyyttä. En kohdellut Ukkoa mitenkään "väkivaltaisesti". Huomasin kuitenkin sen, että, kun Ukko nykii päätään en tavallisesti tee mitään vaan odotan, että se lopettaa ja sitten myötään ohjaa. Nyt kuitenkin painoin jalat kylkiin kiinni ja maiskutin, kun se alkoi nykimään, eli käytin positiivisen vahvisteen sijasta positiivista rangaistusta. Hevosen tapauksessa ei suositella käytettävän rankaisua ainakaan ainoana keinona päästä eroon huonosta käytöksestä.
Positiivinen vahviste = lisätään jotain miellyttävää (ei siis tarkoita aina namia!)
Negatiivinen vahviste =  poistetaan jotain epämiellyttävää
Positiivinen rankaisu = lisätään jotain epämiellyttävää
Negatiivinen rankaisu = poistetaan jotain miellyttävää
Monia varmasti hämäävät nuo sanat positiivinen ja negatiivinen (kuten minuakin ennen), joita siis käyteen Tuire Kaimion Hevosen kanssa -kirjassa. Onneksi kuitenkin älykäs ystäväni Satu selkeytti minulle asiaa. ;) Positiivinen ei tarkoita "hyvää" ja negatiivinen "huonoa". Näiden sanojen tilalla voisi käyttää sanoja aktiivinen ja passiivinen. Aktiivisessa aina lisätään jotain ja passiivisessa poistetaan jotain. Vahviste on aina palkinto ja rengaistus tietenkin rangaistus.

2 kommenttia:

  1. Ei oo totta miten samanlaisia ajatuksia on jälleen ollut minun pääkopassa. Nyt tässä yksi päivä oli kauhea kiire ehtiä hoitaa kaikki asiat tallilla ja jäin kyllä miettimään sitä ilmapiiriä jonka "kiireinen ihminen" aiheuttaa hevoselle -ei ehkä kaikista kivoin kumppani jonka kanssa seurustella. Se hyvä mielentila on hirmu tärkeä kyllä, teki sitten mitä tahansa hepsukan kanssa.

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)