sunnuntai 28. lokakuuta 2012

My name is Bond. James Bond.

Kävimme eilen perheen voimin Finnkinossa katsomassa 007 Skyfall -elokuvan. Hyvä oli, vaikken mikään Bond-fani olekaan. Istuimme toisella rivillä ja ainakin siitä katsottuna valkokangas oli turhan suuri. Lisäksi basso oli liian kovalla; tuli jopa huono olo joissakin räiskintäkohtauksissa. Elokuva ja "elokuvaeväät" olivat kuitenkin hyviä, mikä onkin pääasia. Näytös oli juuri ikävästi keskellä päivää, ettei tallille oikein ehtinyt ennen eikä jälkeen elokuvaa. Ukko sai siis vapaa päivän, kun Satukin päätti pitää lepopäivän.



Kävimme tänään reippaalla noin tunnin pituisella maastolenkillä. Ihanaa, että täällä voi käydä pimeälläkin maastossa, sillä hiihtäjille, kävelijöille ja ratsastajille tarkoitetti 2,5km kuntopolku on valaistu. Ukko olisi kyllä mielellään halunnut metsikköön tai muille tuntemattomille (ja pimeille) poluille. Ukko on luonnonlapsi. :)

Nyt täytyy kehua, että kuolaimettomissa on todella tehokas jarru. Monilla varmasti herää kuolaimettomissa ensimmäisenä epäillys, että toimiiko niissä jarrut yhtä hyvin kuin kuolaimissa. Kokemuksesta voin sanoa, että jarrut toimivat paremmin kuin kuolaimilla.

3 kommenttia:

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)