lauantai 6. lokakuuta 2012

Totuttelua

Tämä viikko on ollut omalla tavallaan raskas. Ei koulun vaan muuton takia, sillä on täytynyt totutella uusiin tapoihin ja käytänteisiin. Nyt aletaan kuitenkin jo olla ns. voiton puolella ja  Ukko on ehkä sopeutunut jopa paremmin kuin me uuteen talliin. Ukko on ollut todella tyytyväisen ja rauhallisen oloinen alusta lähtien. :)

Olemme tähän mennessä ehtineet ratsastaa kentällä ja kahdesti maneesissa. Maastoon on tarkoitus suunnata huomenna. Ratsastin tänään maneesissa, koska kovien sateiden takia kenttä (ja myös tarhat) on huonossa kunnossa. Näillä keleillä osaa arvostaa maneesia. Esimerkiksi viime keväänä emme päässeet jopa kuukauteen kentälle kelien takia.

Ratsastin tänään melkein puoltoista tuntia ja puuhailin muutenkin tallilla ihan ajan kanssa. Kerrankin ei ollut kiire. Otin maneesissa käynnissä pysähdyksiä, peruutuksia ja ympyröitä. Ravia ei tarvinnut kahta kertaa pyytää, mikä kielii edistymisestä. Ukko liikkui tänään mielellään. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)