maanantai 1. lokakuuta 2012

Nopeeta toimintaa

Ukko muutti eilen uudelle tallille. Minutkin yllätti näin nopea aikataulu, sillä mielummin olisin ihan rauhassa valmistautunut muuttoon, mutta näin tällä kertaa. Tarkoitus oli kertoa sunnuntaina vanhan tallipaikan omistajalle tallin vaihdosta, mutta sen sijaan jouduimmekin yllättäen kertomaan, että muutamme tänään ja tulimme tallille kopin kanssa... Lastaus sujui hyvin, vaikka ensin Ukko hetken miettikin ennen, kuin astui lankulle (?).  Miksi sitä kutsutaan? :D

Kävimme tänään katsomassa Ukkoa uudella tallilla ja se näytti viihtyvän oikein hyvin. Tarha on jaettu puoliksi sähköaidalla Ukon ja sen tulevan tarhakaverin kesken. Ne saavat ensin totutella toisiinsa aidan takaa ihan rauhassa ennen, kuin ne yhdistetään omistajien läsnäollessa. Tarhassa on puita. :)

Tullessamme tallille Ukko oli juuri syömässä, joten siivosimme sillä aikaa tarhan jätöksistä. Tallilla jaetaan heinät neljä kertaa päivässä. Kun Ukko oli syönyt, hoidimme sen karsinassa ja kävimme taluttaen tutustumassa talliympäristöön. Ukko ei sanonut maneesista yhtään mitään. Se on käynyt sellaisessa kerran aikaisemmin.

Nyt täytyy kuitenkin lukea englannin kokeeseen ja käyttää Sirua kävelyllä, joten heippa!

Jiihaa! :D



2 kommenttia:

  1. Haluaisin antaa sinulle Post-it lapun huomionosoituksena kivasta blogista :D
    http://skyfighter96.blogspot.fi/2012/10/post-it-ja-liebster-tunnustukset.html

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)