keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Jotain joutavaa...

Tuntuu, että koko hevosblogimaailma olisi menossa johonkin syyshorrokseen. Postauksia tulee verkkaisesti ja useat blogit lopettavat tai menevät tauolle. Suurin syy varmaan on se, ettei ole mitään kirjoitettavaa, koska kelien takia ei pysty tekemään mitään kovin ihmeellistä. Tai sitten kirjoittajat ovat yksinkertaisesti niin kiireisiä.

Oman blogini kohdalla kirjoitettavaa pitäisi olla, sillä Ukko asuu maneesitallilla ja treenaaminen on mahdollista kellillä kuin kelillä. Minä kuitenkin jaarittelen täällä blogissa, ettei minulla ole, mistä kirjoittaa. Kuvausintoakaan ei ole oikein ollut, kun ulkona on niin synkeää. Ajattelin tehdä erikoispostauksen Ukon varusteista, mutta elämä on nähtävästi niin pää kolmantena jalkana juoksemista, ettei aikaa ole vielä löytynyt kyseiselle postaukselle. Syyslomalla kävi jopa mielessä, että pitäisikö laittaa blogi tauolle.

Ukko oleskelee tarhassaan vielä toistaiseksi yksin, koska sen molemmat tarhakaverivaihtoehdot ovat muuttamassa pois. Toinen itse asiassa muutti jo. Ukon tuleva tarhakaveri on siis vielä avoinna. Onneksi tarhat ovat ihan vierekkäin, joten herra pystyy helposti koskemaan tarhanaapuriinsa. Odotamme kuitenkin innolla, että Ukolle järjestyisi tarhakaveri. Hevonen on kuitenkin sosiaalinen eläin, joka tarvitsee kontakteja lajikumppaneihinsa voidakseen hyvin. :)


Sain Jatalta tämän ihanan avaimenperän. Kiitos! ♥

2 kommenttia:

  1. Kun katsoin bloggerista avaimenperää pikkukuvana luulin että siinä on oikea leivos ;). Monet boggaajat pyrkivät kirjoittamaan kuvien kanssa ja nyt on kyllä tosi huono saada kuvia kun on niin pimeää. Maneesissakin tulee kovin tärähtäneitä kuvia, jos kohde liikkuu, se on ihan mahdotonta :(, olen huomannut :(. Onneksi blogeja on niin paljon että ilman lukemista ei varmasti kukaan jää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maneesissa pystyy ottamaan lähinnä vain videoita. Eiköhän tosiaan postailukin ala pikkuhiljaa aktivoitua kunhan lumi tulee pysyvästi maahan. Lumi tekee kaiken paljon valoisammaksi. :)

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)