tiistai 20. marraskuuta 2012

Hieronta

Ukolla oli eilen rentoa, kun sen päivän ainoa "homma" oli seisoa hoito/kengityspaikalla hierottavana. Se saa vielä tänäänkin nauttia hieronnan jälkeisistä eduista vapaapäivän muodossa. Toki Ukkoa saisi liikuttaa kevyesti, mutta Sadulla ja minulla on juuri sopivasti kokeita huomenna ja ylihuomenna, joten päivä sopii mainiosti pänttäämiseen(, joka onkin todella hauskaa...).

Hieronnasta kuitenkin muutama sananen. Heti ensimmäisenä vakiohierojamme, joka on hieronut Ukkoa ehkä viime tammikuusta lähtien ilmoitti Ukon olevan aivan kuin toinen hevonen. Kylläkin hyvällä tavalla. Hän sanoi Ukon olleen aiemmin hierottaessa kovin passiivinen, eikä siitä ottanut selvää, mistä se oli kipeä. Nyt herra oli kuitenkin paljon aktiivisempi ja pontevampi. Se kertoi selkeästi, mikä tuntui hyvältä ja, missä oli jumia.

Niskan tukkoisuus on oikeastaan lähes kokonaan poissa porkkavenyttelyiden ansiosta. Rasituskohdat ovat muuttuneet, eli aiemmin Ukon selkä oli tosi jumissa koko pituudeltaan. Lannerangalla on edelleen arkuuttaa, mutta nyt peppulihakset ovat puolestaan enemmän jumissa kuin aiemmin. Tähän voi olla monta syytä esim. mäkisemmät maastot tai ratsastuspohjan muuttuminen. En tiedä päteekö kumpikaan Ukkoon.

Ukko ei ole hierojan mielestä huonompi kuin aiemmin, vaikka trigger pisteitäkin löytyi. Hän kehui herran notkeuden maasta taivaisiin. Hän veisi mielellään Ukon hierojaopiskelijoille, jotta he pääsisivät oikeaan käsitykseen siitä, kuinka hyvin hevonen voikaan venyä. Ukon venyvyys alkaa olla nykysin siinä pisteessä, ettei se oikein pysty pidemmälle enää venymään. Harmi, ettemme ole videoineet venytyksiä, sillä silloin kehityksen pystyisi näkemään kaikkein selkeimmin.

Mielestäni venyttelyn tärkeytty korostetaan liian vähän, jos sitä ylipäätään edes korostetaan. Venyttely parantaa notkeutta ja liikkuvuutta, joka on tärkeä osa urheilijan, joka myös hevonen on, elämää. Miksi ihmiset eivät venyttele hevosiaan? Johtuuko se ajanpuutteesta, viitsimättömyydestä vai kenties siitä, ettei venyttelyjä vain nähdä tarpeellisina?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)