tiistai 3. syyskuuta 2013

OMA 31.8.2013 -->

Okei, oma on vähän harhaanjohtava sana, koska Ukko ei ole minun. Se on pikemminkin meidän "tiimimme" nyt! :D Eli Satun äiti omistaa sen, ja minulle ja Satulla on hallinto-oikeus. Harmittaahan se vähän, ettemme itse päässeet Ukon virallisiksi omistajiksi, mutta, kun Ukon entiset omistajat olivat Satun äitin kanssa tuttuja, ja suostuivat myymään Ukon vain nimenomaan hänelle.   

Emme tule myymään Ukkoa eteenpäin. Jos joskus tilanne on se esim. opiskeluiden takia sellainen, ettemme pysty Ukkoa itse hoitamaan, voimme aina antaa sen ylläpitoon ja ottaa sitten takaisin, kun elämäntilanne niin sallii. Ei kuitenkaan ajatella vielä niin pitkälle. Olemmehan saaneet Ukon juuri omaksemme. 

Tämän kunniaksi päätin ottaa enimäiset "viralliset" yhteiskuvat minusta ja Ukosta. Ne eivät onnistuneet ihan niin hyvin kuin toivoin, koska syyskuun illassa jotkut pikkuöttiäiset olivat koko ajan kimpussa. Hymyni näyttää vähän väkinäiseltä! :D Ukko ihmetteli, että, mikä on homman nimi, kun se ei ole tottunut ns. poseerauskuviin. Hepsu kuitenkin hyvin pian oivalsi, että, kun kohdisti huomionsa kameran takana olleen Satun äänen suuntaan, pääsi pois tilanteesta. On se niin fiksu poika. <3



Sievä hörökorva-nappisilmä <3







6 kommenttia:

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)