sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ja satularumba vain jatkuu


Todellisuudessa satuloiden kanssa ollut ongelmia koko tämän ajan, kun Ukko on meillä ollut. Emme vain silloin tienneet, että ongelmat voisivat johtua epäsopivasta satulasta. Sitä olettaa, että ammattilainen osaa hommansa, mutta satulamyyjien kohdalla on saanut huomata, että on ammattilaisia ja ammattilaisia, jotka kutsuvat itseään ammattilaisiksi. Wintec Isabell on varmaan ollut ainoa satula, joka on ehkä sopinut Ukolle -ja meille. Ja sen satulan sopivuutta ei tarkistanutkaan satulamyyjä vaan toppaaja. Kyseinen satula vain oli epäkäytännöllinen, koska se oli koulusatula.

Kahden vuoden aikana olemme ostaneet yhteensä kolme satulaa. Ensin oli Hubertus -yleissatula, joka osoittautui lopulta Ukolle liian kaarevaksi ja kapeaksi. Sitten tuli Wintecin Isabell, joka myytiin pois epäkäytännöllisyyden takia. Viime kesänä ostimme nykyisen satulamme eli Wintecin yleissatulan. Nyt jälkeenpäin huomaa monia ongelmia, jotka olisi voinut välttää sopivalla satulla. Jälleen kerran sitä luotti ammattilaisen osaamiseen: "Ei se ainakaan epäsopivasta satulasta johdu, ostimme sen vähän aikaa sitten". Niinpä niin...

Kertauksen vuoksi; satulakesämme vaiheet: 

Kääntämisvaikeudet, jotka johtuivat Ukon puolieroista. Satula valui kieroon ja painoi toiselta puolelta lapaan, mikä vaikeutti Ukon liikkumista ympyrällä. Ongelmaa korjattiin täyteromaanin avulla.




Vasemmalta puolelta käsi menee huomattavasti syvämmälle.
Ukon lanneranka kuitenkin kipetyi aiemmasta vielä entisestään, jolloin huomasimme satulan etukaaren olevan liian kapea. Satula nousi edestä ylös, jolloin valuimme takakaarelle, ja kaikki paino kohdistui selän takaosaan.

Video valmennuksesta, josta näkee satulasta johtuvan pahan tuoli-istunnan:



Vaihdoimme satulaan leveämmän kaaren. Ratsastuksen jälkeen hikijäljet näyttivät tältä:

Hikijäljestä ei ole varsinaista kuvaa, mutta punainen väri havainnollistaa hikijälkeä.
Satula ei siis ottanut ollenkaan kiinni keskeltä; vain edestä ja takaa. Olimme yhteyksissä ammattilaiseen, joka oli sitä mieltä, että satula on joko liian kapea tai/ja suora hevoselle. Vaihdoimme sitten satulaan vielä leveämmän kaaren.


Pääsimme eilen vihdoin ja viimein kokeilemaan satulaa punaisella kaarella, ja satulasta jääneet jäljet olivat seuraavanlaiset:





Ajattelimme vielä kokeilla valkoista kaarta tuohon satulaan, mutta alan vahvasti epäillä, että uuden satulan osto olisi edessä. Olen alkanut miettiä runkosatulalle jotain muuta vaihtoehtoa. Ukko muuttuu jatkuvasti, jolloin runkosatula ei pysy sopivana kuin hetken aikaa. Olen miettinyt rungottomia, mutta olen jotenkin päässyt sellaisen käsityksen, ettei niissä olisi tarpeeksi säkätilaa Ukon tapaiselle korkeasäkäiselle hevoselle. Entä Trekker Classic -satula? Siinä on kuulemma paljon säätövaraa.

Jälkikäteen lisätty: Wintec osoittautui lopulta rungoltaan liian suoraksi Ukolle.

7 kommenttia:

  1. Sympatiani! Hevosenomistajan täytyy opiskella niin monia asioita. Pitäs olla eläinlääkäri, fysioterapeutti, hieroja, huippuratsastaja, satulansovittaja.. mitä vielä :D. ainiin kengittäjä tai vuolija.

    Meidänkin se uusi runkosatula on huono. Yritän korjailla sitä seuraavaksi geelillä ja muilla padeillä mitä mulla on mutta kunhan henkisesti taas jaksan niin satularumba here we come!

    Eikös Ukolla ollut aika vaikeat askeleet? Jos niin, en suositelle trekkeriä. Se moninkertaistaa hevosen askeleet ja vaatii todella paljon ratsastajalta tasapainoa. Helppoaskeliselle hevoselle voi toimia. Mut sieltä saapi sovitussatuloita joten voittehan hyvin kokeilla semmoistakin -sitten on ainakin kokeiltu sekin vaihtoehto! Erittäin laadukkaita satuloita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehdottomasti tuo Trekker Classic pitäisi kokeilla ennen kuin sitä lähtee ostamaan. Olen kuullut , että se moninkertaistaisi askelia. Sanotaan näin, että Ukon askeliin on jo tottunut. Harjoitusravi vaatii vatsalihaksilta paljon ponnistelua, mutta keventäen se ei oikeastaan tunnu sen ihmeemmältä. Luulen kuitenkin, että tuo olisi kokeilemisen arvoinen. :)

      Poista
    2. Kyllä kannattaa kokeilla :D, siitä sen tietää. Jos pomppulinnaefekti ei oo liikaa niin siitä voi hyvinkin saada passelin penkin. Niissä on upeat istuimet. niistä on mahdoton pudota, semmonen turvaistuin se onXD

      Poista
  2. minulla on korkeasäkäisellä rungoton ja on iha nappi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa. Se on varmaankin sitten vain hevoskohtaista sopiiko rungoton vai ei.

      Poista
  3. Hui kauhea! Minä oon luullut, että minun hevosella mieletön säkä, mutta tämä on jo oikeasti säkähirmu! Myötätuntoa kuitenkin! :)

    Meillä satularumbaa ollut jo vuoden, omat voimat jo vähissä pikku hiljaa. Kokeiltu kaikkia laidasta laitaan, mutta mikään ei natsannut. Wintecit olivat malliltaan ok, mutta liian - aivan liian ahtaita edestä ja näin ollen ei voitu käyttää. Nyt sitten löytyi onneksi Thorogwoodilta yleissatula, mikä sopii hevoselle niin hyvin mitä vain koskaan satula voi sopia ja omaankiin pyllyyn kiva satula istua. Tiedä sitten noilla isommilla rataesteillä, että onko enää niin kiva satula mitä sileällä ja pikkuhyppelyihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että teille löytyi satula! Mekin olemme nyt kokeilleet useampaakin satulaa. Tällä hetkellä kokeilussa Notting Hill, joka ei ole hyvä; painopiste liian takana. Freemax houkuttelisi, koska sen halpakopio oli Ukolle jo niin hyvä. Freemax ei ole mikään hyppysatula, mutta me emme kyllä hirveästi hypikään (max 40cm). :D

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)