lauantai 24. elokuuta 2013

Eilisen hieronta ja pohdintaa ruokinnasta

Ukkohan hierottiin vajaa kaksi viikkoa sitten silloin, kun hierojaopiskelijat olivat myös paikalla. Sovimme uuden hieronnan aika nopeasti, koska Ukko oli sen verran kipeänä. Eilen Ukko oli kuin toinen hevonen. Sairasloma on selkeästi tehnyt hyvää. Ylipäätään Ukko oli muutenkin aika hyvän tuntuinen. Ilmeisesti satulattomuus on myös tehnyt hyvää. Epäilemme lannerangan ja peräpään ongelmien johtuneen satulasta. Se oli pitkään liian kapea, jolloin satula jäi edestä ylös ja valuimme takakaarella. Suurin paino oli siis Ukon selän takaosassa.

Muutaman kerran hieronnan aikana Ukko tarjosi peppuaan oikeasti hierottavaksi, kun toissa kerralla se väänteli takaosaansa koko ajan. Meitä nauratti ihan hirveästi, kun Ukon tarjotessa peppuaan hierottavaksi mukana ollut tätini sanoi hierojalle(, joka siis on hänen tyttärensä ja minun serkkuni): "Hakkaa sitä hevosta nyrkeillä sinne lautasille!" Kyllä vain, voi kuulostaa aika rajulta, mutta Ukko tykkäsi siitä. Ei väistellyt, vaikka toinen hiki otsaa pitkin valuen nyrkkeilee takalistoon. :D Ongelma on ilmeisesti syvällä, johon ei mikään pikkuhieroskelu auta.  

Lisäksi Ukolle tehtiin lynfaneste-elvytys ja kraniosakraalikäsittely. Ukolle on tehnyt kraniosakraalikäsittely yhteensä kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla se sujui ihan hyvin, mutta viime hieronnassa muutama viikko sitten Ukko ei lähtenyt hommaan ollenkaan mukaan. Nyt onneksi jo vähän paremmin, mutta ei ihan toivotulla tavalla kuitenkaan. 

Lopuksi Ukko sai vielä laserinfrapunavalohoitoa potkun saaneeseen lapaan. Laitteessa on "asiat", jotka edesauttavat lihaskudoksen parantamista. Kun lapaa oli käsitelty vähän aikaa, Ukko meni ihan höpöksi, joka kertoo, että hoito alkaa vaikuttaa. Hepsu alkoi heiluttelemaan päätään ihan hirveästi, jolloin meidän piti mennä rapsuttelemaan sitä päästä. Ukko ei oikein itsekkään tiennyt, mistä sitä kutitti.

Olisi todella mukava saada joku kerta kuvamateriaalia hieronnasta. Ehkö jo seuravalla kerralla. 

Juttelimme myös hieronnan yhteydessä Ukon tulevan talven rukinnasta. Nyt kesällähän, kun Ukko on ollut laitumella, se on saanut Black Horsen kivennäistä ja jonkin verran kauraa. Tuleva talvi on vähän kysymysmerkki. Viime talvena Ukko söi kivennäisen ja kauran lisäksi Krafft Groov 90 -täysrehua pysyäkseen lihoissaan. Täysrehua kuitenkin joutui antamaan niin paljon, koska siinä on proteiinin lisäksi kaikkea muutakin. Puhdasta proteiinia tarvisi antaa huomattavasti vähemmän. Proteenissa vain on riskinsä, sillä se rasittaa munuaisia varsinkin tällaisen vähän vanhemman hevosen kohdalla. Siksipä turvallisempi vaihtoehto olisi öljy. 

Ajattelimme myös vaihtaa perinteisen kivennäisruokinnan vapaaseen kivennäiseen (vielä kun olisi se vapaa heinä!). Ukko tietää parhaiten tarpeensa kivennäisten ja vitamiinien suhteen, joten on parempi, ettei ihminen mene siihen puuttumaan. Kyseessä on Blockemel kivennäinen, joka on täysin luonnonmukainen. Se on aika kovaa aineista ämpäriin pakattuna (vrt. suolakiveen), ja hevonen saa vapaasti nuolla sitä tarpeensa mukaan. Ämpärin voi sijoittaa karsinaan, tarhaan tai laitumelle, sillä aurinko ei sitä kuivata. sade ei liuota eikä pakkanen jäädytä. Se säilyttää ravintoarvonsa vähintään 9 kuukautta. Ukon kohdalla 20 kilon ämpäri kestää todennäköisesti noin vuoden. Blockemel kivennäinen on siis kaiken lisäksi edullinen vaihtoehto ruokintaan.

Puhe oli myös nokkos- ja biotiini(eli B-vitamiini)kuurista. Nokkonen on oikea tervyestuote! Sitä voisi kuivattaa talveksi. B-vitamiinia taas on tarkoitus antaa kavio- ja iho-ongelmiin.



4 kommenttia:

  1. Nokkonen on kyllä huippu! Harmi vain että paras aika sen kuivatukseen on jo mennyt, kevään tuoreet nokkoset ovat parhaimmillaan. Ja tilaa tarvii hirveesti talven varastoihin. Minulta jäi tänä vuonna yrtit keräämättä kun ei ole tilaa.... Joskus sitten, ne on nimittäin hirveen kiinnostavia :)

    Omalla painollaan ja hyällä hoidolla nuo näköjään etenee parempaan suuntaan, se on hyvä ja ihana että Ukko pääs tuohon hierontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella, miten mielenkiintoista yksinään hevosen ruokinta jo on. :)

      Poista
    2. Niinpä! tai kaviot! Heh :D. KAIKKI on niin kiehtovaa ettei millään pysty opetella kaikkea kerralla.

      Poista
  2. Nyt on aika pistää kuluneen kesän kuvia kehiin eli kesäkuvahaaste on annettu http://skyfighter96.blogspot.fi/2013/08/kesakuvahaaste.html

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)