keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Hieronta, haavereita ja haaveita

Ukolla oli maanantaina hieronta. Ukkohan hierottiin viimeksi reilu kaksi viikkoa sitten hierojaopiskelijoiden toimesta, jotka sitten suosittelevat uusintakäsittelyä kahden viikon päähän.

Ukkoa on hieronut jo kohta kaksi vuotta sama hieroja. Hän siis hieroi Ukon silloin, kun se oli vielä jäykkä ja jumissa joka paikasta. Hän antoi taas kehuja Ukon notkeudesta. Saimme viimeksi hieman sanomista siitä, että sekä etu- että takajalat venyvät huonommin taakse kuin eteen. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että taaksepäin venyttäessä joutuu käyttämään enemmän voimaa, jolloin herkästi ei viitsi tehdä venyttelyitä yhtä hyvin kuin eteenpäin, jolloin venytys tapahtuu oman painon avulla.

Molemmat etujalat venyivät tasavahvasti. Muistattekin varmaan, kun satulan takia vasen lapa oli vielä jokin aika sitten niin kipeä, että vasemman etusen venyttelyt onnistuivat aika huonosti.

Ihmetystä aiheutti kuitenkin Ukon peräpää. Jo viimeksi Ukko väänsi kummallisesti kehoaan, kun sen peräpäähän koskettiin ("Rapsuta just sieltä!"). Nyt reaktio oli voimistunut. Ilmeisesti rangan lähellä oleviin spiinapisteisiin koskeminen aiheuttaa kutinareaktion tai jopa kipua. Kipu voi olla todennäköinen vaihtoehto, koska Ukko ei halua mitään rapsuttelua vaan hierontaa. Spiinapisteet ovat heijastuspisteita.

Ukko sai peppuunsa infrapunavalohoitoa. Peppu oikein lämpeni hoidon jälkeen, joten jotain siellä ilmeisesti tapahtui. Se taisi myös auttaa, sillä Ukko ei ole viime päivinä hangannut hampaillaan peppuaan ollenkaan niin paljon kuin aiemmin.

Eilen meille soitettiin tallilta, että Ukko on saanut laitumella lapaansa haavan, jota ei kuitenkaan ilmeisesti tarvisisi tikata. Kävimme itsekin sitten tallilla katsomassa tilannetta. Haava oli tosi siisti viiltohaava. Ilmeisesti potkun aiheuttama. Ukko kuitenkin liikkui hyvin eikä ollenkaan aristanut haavan ympäriltä. Tallinomistaja oli jo aiemmin hoitanut haavan, joten meidän ei tarvinnut tehdä sille mitään.

Ratsastin tänään Ukon kanssa kentällä ilman satulaa käynnissä. Ukko liikkui oikein hyvin omalla moottorillaan eteenpäin eikä lavan haava tuntunut sitä vaivaavan. Haavassa oli liikkumisen johdosta hieman kudosnestettä. Kävin pasupaikalla putsaamassa sen huolella vedellä ja puhdistusaineella sekä suhautin haavaan sitä sinistä aineitta ( :D ?), joka ehkäisee infektioita ja tulehduksia.

Kännykkäkuva haavasta. Laatu aika huono.
Ukkohan sai kyseisen haavan laitumella. Se on tällä hetkellä siellä kahden ruunan kanssa. Toinen on Ukon tarhakaveri ja toinen tarhanaapuri. Luulen, että Ukko on saanut kaviosta tarhanaapuriltaan, vaikka ne ovatkin rapsutteluväleissä. En sitten tiedä, mikä tähän tilanteeseen on johtanut. Ovathan ne voineet muutenkin riekkua laitumella ja sitten kavio onkin vahingossa osunut. Tai, jos Ukko ei ole aidan lähellä päässyt kunnolla väistämään potkua. Ei voi tietää. Hevosten kanssa haaverit kuuluvat arkeen. Tuokin on haava on pelkkä pintanaarmu, joten eiköhän se parane. Toivottavasti vältymme loppulaidunkauden ajan suuremmilta haavereilta.

Meidän tallimme on tulossa elokuun alussa Piet Nibbelin pitämään hevostaitokurssia. Voi että, kun haaveilen pääseväni sinne. Se kurssi on vain tosi kallis. Ajattelimme, että Satu menisi Ukon kanssa ja minä tulisin pelkäksi kuunteluoppilaaksi, koska Sadun on helpompi saada vanhemmat vakuutettua maksamaan se kurssi, koska Sadun äiti on myöst hevosihmisiä ja tietää Pietin.


"Piet on hollantilainen hevostaitokouluttaja, jonka kyky käsitellä hevosia sekä ohjata hevosen ja ihmisen mutkattomampaan yhteistyöhön on ilmiömäinen. Taito lukea hevosta sekä ymmärtää sen lajityypillistä käyttäytymistä on tarpeellinen jokaiselle hevosharrastajalle, olitpa sitten pitkänlinjan hevosammattilainen tai tuntiratsastaja. Meitä kaikkiahan yhdistää rakkaus hevosiin ja halu olla parempi ihminen hevosellemme.
Moni kurssille osallistunut on löytänyt uusia tapoja kohdata ja käsitellä hevosta, mutta myös tien omaan sisäisen kasvuun."

Nyt ette sitten kuulekaan minusta pariin päivään, koska olen lähdössä reissuun. Palaataan asiaan, kun palaan!

4 kommenttia:

  1. Oi tuo Piet kuulostaa mahtavalta, kumpa Ukko pääsis sinne.

    Hei huomasin että olit uusinut tuon esittelytekstin vasempaan reunaan, siinä on agility-sanassa kirjoitusvirhe :). Hyvä teksti muuten.

    Mahtaiskohan tuo Ukon paffan kutina olla samaa kuin Skinnyllä. Se tarjosi nimittäin tänään peffaansa hierottavaksi ja murjottavaksi, ja monesti muutenkin tarjoaa häntää rapsutettavaksi. Ajattelin että vois hyvinkin liittyä joihinkin linjoihin tms..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ymmärtänyt, että se Piet on tosiaan aika mahtava. Ilmankos muuten talli on kysynyt häntä vuodesta toiseen tallilleen pitämään hevostaitokursseja.

      Oho, kiitos korjauksesta! Olen lukenut tekstin vaikka kuinka monta kertaa, mutta silmä korjaa virheet. :D

      Voihan se olla. Ukolla auttoi kyllä tuohon kutinaan valohoito. Tai oikeastaan se taisi auttaa johonkin syvempään ongelmaan, joka vain heijastuu kutinana. Spiinapisteethän ovat heijastuspisteitä, jotka kertovat sisäisistä jutuista (esim. aineenvaihdunta, henkiset jutut), joihin ei muuten pääse käsiksi. Pahoittelut, en välttämättä osaa selittää kunnolla. :)

      Poista
    2. Joo, aiemmin aattelin että se ois yhteydessä sisäelimiin, kuten munuaiseen, ainakin shiatsun mukaan tuossa kohden menee ns rakkolinja jota se tarjoaa hoidettavaksi... Nää on hyvin monimuotoisia asioita, pala palalta voi ehkä ymmärtää enemmän

      Poista
    3. Niinpä. Monimutkaisia, mutta mielenkiintoia asioita. :)

      - Karoliina

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)