Tulleessaan meille Ukko ei ollut mitenkään laiha. Raviaikoinahan se oli tietenkin ollut hoikassa juoksijan kunnossa, mutta nyt se oli ollut kevyellä käytöllä jo vähän pidemmän aikaa.
Ukko oli aika eri mallinen kuin nykyään. Sillä oli silloin vielä ravihevosen lihakset; lihaksikas takaosa ja etuosa oli enemmänkin ohjauspyörä.
Kesä 2011. Ei löydy valitettavasti profiilikuvaa, jossa Ukko näkyisi kokonaisuudessaan. |
Syksyn tullessa ja vihreän vaihtuessa kuivaheinään Ukko laihtui hyvin nopeasti. Ukko ei ollut koko kesänä varsinaisesti laitumella, mutta sai kuitenkin tarhaansa vihreää. Tässä vaiheessa muutimme Ukon syntykodista tallille, josta löytyi paremmat puitteet ratsastamiseen.
Laihtunut Ukko lokakuussa 2011 |
Kevät 2012
Ukko oli vihdoin saavuttanut sopivan pyöreyden.
Pyöristynyt hepo maaliskuussa 2012 |
Kesä 2012
Uudella tallilla vapaa heinä ei lopulta osoittautunutkaan kovin vapaaksi. Ruokapaikkoja oli aivan liian vähän suhteessa hevosmäärään. Laitumellekin Ukko pääsi vasta, kun se oli lähes kaluttu loppuun.
Ukon takaosa oli täynnä muiden hevosten hampaiden ja kavioiden jälkiä. Ukkoa jahdattiin jatkuvasti tarhassa. Olihan se aika sydäntä särkevää nähdä, miten Ukko kiersi jatkuvasti paalia ympäri ja odotti, että pääsisi syömään. Laumassa oli selkeä jako; hyväkuntoiset ja huonokuntoiset. Hyväkuntoiset olivat tietenkin jatkuvasti paalilla syömässä. Ison väkirehuannoksen ansiosta Ukko pysyi jokseenkin kunnossa.
Toukokuu 2012. Ukko ollut uudella tallilla vajaan kuukauden ajan. |
Ukko aivan loppuaikoina entisellä tallilla. Fyysinen ja henkinen hyvinvointi huono. Riutuneen näköinen. |
Muutimme lokakuussa 2012 nykyiseen talliimme. Ukko pyöristyi, mutta ei päässyt ihannemittoihinsa. Pakkasen kiristyessä Ukko alkoi taas hoikistua.
Hoikka hevonen |
Loppukevät 2013
Aloimme syöttää Ukolle maaliskuun tienoilla samaa täysrehua, mitä se oli syönyt silloin, kun se oli hyvässä kunnossa. Loimituskausi oli kuitenkin niin lopuillaan, ettei Ukko kannattanut alkaa enää tottumaan siitä pois. Korjasin kuitenkin yhden vanhemman ja ohuemman toppaloimen, jota Ukko sitten käytti. Tämä vanhempi toppis oli ostettu tallikaverilta jo valmiiksi moneen kertaa paikattuna. Siinä on suurinpiirtein paikkaa paikan päällä. :D
Täysrehun syöttäminen tuotti aika nopeasti tulosta.
Kesä 2013
Ennen laidunkauden alkamista lopetimme täysrehun syöttämisen, jotta Ukko ei saisi liikaa proteiinia.
Ukko on kuitenkin pysynyt hienosti kunnossa laidunruohon ansiosta. Se alkaa olla nyt sellaisessa kunnossa, jossa taivoitteenamme on myö se säilyttää.
17.7.2013 |
Yleisesti
- Lihottaminen ja kunnon säilyttäminen vaativat pitkäjänteistä työtä. Tilanteeseen tulee reagoida nopeammin, ettei Ukko pääse hoikistumaan, koska lihottaminen on vaikeaa.
- Ukko on lämminverinen, ja lämminveriset eivät yleensä käytä saamaansa ravintoa yhtä hyvin hyödykseen kuin kylmäveriset.
- Ukolla on ongelmia lymfanestejärjestelmässä, mikä on myös yksi syy sen hoikkuuteen.
- Jatkamme syksyn tullen täysrehun syöttämistä.
- Loimitus pidetään maltillisena, mutta, jos kunto ei muuten säily, loimitetaan. Uskon kuitenkin, että täysrehun ansiosta Ukko pärjää aika pitkälle ilman loimea. On kuitenkin muistettava, että talli on lämmitetty, joten Ukko ei karaistu kylmälle yhtä hyvin kuin kylmätallissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)