keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kuvia ja eukalyptus-laventelia

Jatta oli eilen tallilla mukana kuvaamassa, joten kiitos kuvista kuuluu hänelle! Myöhemmin on myös tulossa videopostausta kunhan Jatta saa videon valmiiksi.

Tullessamme tallille Ukko oli otettu jo sisälle, koska se oli ollut ulkona niin hermona ötököiden takia. Mietin jo heti, että onnistuukohan ratsastus, mutta lähdimme kuitenkin kentälle kokeilemaan.



No eipä siitä ratsastuksesta oikein mitään tullut, kun käynnissä Ukko pysähteli jatkuvasti huiskimaan hännällään, potkimaan takasillaan ja kuopimaan etusillaan. Kannustin Ukkoa ravaamaan, jotta se pääsisi ötököitä karkuun, mutta Ukko liikkui aika niskeästi ja muutenkin protestoi ravaamista vastaan.

Löysin ohjin kevyttä ravia.
 

Ukko protestoi kiemurtelemalla.
 


Ravasin vain hetken aikaa, jotta Jatta sai Ukon ravin videolle. Videolta huomaa, miten jähmeästi Ukko liikkuu ja, kuinka se yritti siirtää painoa pois vasemmalta etuseltaan. Se myös askelsi etusillaan tavallista lyhyempää askelta. Ukkoahan potkaistiin viikko sitten vasemman puolen lapaan ja se on ollut siitä lähtien aika haluton liikkumaan ravissa. Potku on osunut suoraan lihakseen, jolloin ravin aiheuttama tärähdys tekee kipeää. Käynnissä Ukko liikkuu aivan puhtaasti ja tekisi töitä mielellään, jos vain ei olisi ötököitä. Venyttelyissä poika on ollut tosi hyvä eikä vasemman etusen venyttämisessä ole ollut mitään ongelmaa.

Tallissa harjoittelimme vielä ota -käskyä, jotta Ukolle jäisi hyvä mieli. Olemme nyt siinä vaiheessa, että Ukon pitää ottaa kiinni kepistä ja nostaa pätään ylemmäksi, jolloin minä otan kepin ja Ukko saa namun. Siirrämme pikkuhiljaa keppiä alemmaksi ja alemmaksi, jolloin Ukko joutuu lopulta nostamaan kepin maasta asti. Välillä ruuna ei vain halua luopua kepistään vaan tarraa siihen kunnolla hampailla kiinni. :D

Minä ottamassa keppiä Ukolta.

Ukko antamassa keppiä.
Laitoin Ukon paukamiin Bio -voidetta, joka oli mukavasti laskenut osan pateista. Kysyin kuitenkin vielä tädiltäni noista Ukon pateista. Hän on luottohenkilö, jolta kysyn aina neuvoa Ukon terveyteen liittyvissä asioissa. Tätini on eläinten luontaishoitaja ja hieroja.

Sain eukalyptus-laventeliliuosta, jota sivelin jo tänään Ukon iholle. Poika oli taas jouduttu ottamaan jo aiemmin sisälle, kun se oli laitumella vain hermona kävellyt ötököitä karkuun eikä oikein malttanut syödä.

Eukalyptus-laventeliliuoksen pitäisi rauhoittaa ihoa ja häätää ötököitä. Ukko selvästi tykkäsi, kun sivelin liuosta sen kylkiin ja kaulalle. Nyt seuraamme muutaman päivän liuoksen tehoamista. Menen huomenna jo seitsemän aikaan aamulla tallille laittamaan Ukolle liuosta juuri ennen laitumelle menoa. Jos lios auttaa, Ukko ei välttämättä tarvitse ihottumaloimea.

Ukko on aina ollut tavallista herkempi ötököiden suhteen, mutta ei ihan näin herkkä. Tädillänikin on hevonen, joka oli hänellä ollessaan ensimmäisenä kesänä reagoinut voimakkaasti ötököihin, mutta ei enää seuraavina kesinä. Hänkin käytti silloin tuota eukalyptus-laventelisekoitusta.

Ukko ja Ukon kaveri. Kuva otettu viikko sitten. Iho ei vielä niin paha.



2 kommenttia:

  1. Söpö Ukko mutta harmi nuo pikkuvaivat taas :/
    en ookkaa sulle ehtiny mainostaa mutta siis mäkin tein blogin tässä joku aika sitte :') saa katsastaa hahah :D
    http://siiriall.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)