tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tarpeeksi suuri tarha

Jotkut lukijat varmaan muistavatkin, miten olen joskus paasannut tästä asiasta. Kuten yhdessä aiemmassa postauksessa jo totesin, mielipiteeni ovat muuttuneet viimeisen vuoden aikana aika paljon ja ne tulevat varmasti vielä jatkossakin muuttumaan.

Tarhan koosta oli minulla aiemmin erittäin selkeä kuva päässä. Sen piti tietenkin olla aivan valtava, jotta hevosella on tilaa liikkua.

Ukollakin oli aiemmin suuren suuri tarha, mutta nykyiseen talliin muuttaessa se vaihtui huomattavasti pienempään. Aluksi tarhat tuntuivat aivan kauhean pieniltä ja kärsin suurinpiirtein jostain "ahtaanpaikan kammosta". Siis minä, ei Ukko.

Olen kärsinyt pitkään huonoa omatuntoa tarhojen pienuudesta. Olen ajatellut, että Ukko on nyt joutunut minun valitsemieni olosuhteiden uhriksi.

Sitten olen alkanut miettiä asiaa tarkemmin. Okei, Ukolla oli aiemmin se hehtaaritarha, mutta käyttikö se sitä? Ei. Siinä portilla se aina notkui pienellä pläntillä, joka oli käytännössä yhtä iso kuin tämä nykyinen tarha. Spurttaillessaankaan, mitä se kylläkin tekee hyvin harvoin, se ei käyttänyt sen enempää tarhaansa vaan juoksi edestakaisin.

Olen seurannut viime aikoina muitakin hevosia. Naapuritallilla on isommat tarhat, mutta hevoset notkuvat silti aina portin läheisyydessä. En muista, milloin olisin nähnyt niitä kävelemässä toisella puolella tarhaa. Lähellä kotiani taas asustaa kaksi ponia, joilla menee yksi polku keskellä tarhaa olevalle heinäpaikalle.

Vaikka nykyinen tarha onkin pienempi, sen pohja on todella hyvä (jotain hiekan sekoitusta). Ukko liikkuu syksyisin ja keväisin, koska mutaa on niin vähän. Siinä valtavassa tarhassa Ukko upposi vuohisiaan myöten mutaan.

Ehkä suuresta aitauksesta tulee ihmiselle ns. Nuuskamuikkunen -efekti eli hevosella olisi mahdollisuus liikkua kauemmas. En tiedä. Itse ainakin uskon, että aitauksen koolla ei ole niin merkitystä (ellei kyseessä ole oikeasti joku karsinan kokoinen postimerkkitarha, jossa ei voi, kun seisoa), jos se vain kannustaa hevosta liikkumaan.

Mutta, miten hevosen saa liikkumaan tarhassaan? Heinien ripottelu, tarhakaveri, pohja, vaihteleva maasto, metsä...? Ns. viriketarhoja on aika harvassa. 

Ja toki se tarhan koko on kiinni myös hevosesta. Meidänkin tallillamme on hevosia, jotka eivät liiku tarhoissaan ollenkaan, kun taas Ukko tallustelee tarhassaan jatkuvasti. Ruokailujen jälkeen se yleensä torkkuu aidan nurkassa, mutta muuten se liikehtii aika paljon. Tämän perusteella Ukkoa ei varmaan haittaisi, vaikka sillä olisikin suurempi aitaus. Olisi joskus hauska testata, kuinka suurta tarhaa Ukko vielä  käyttäisi kokonaisuudessaan.

Ukko vaikuttaa tällä hetkellä oikein tyytyväiselä. Se on saanut tarhanaapurikseen lempeän suomenhevosen, jossa on potenttiaalia tarhakaveriksi. Kesällä ne ovat yhteisellä laitumella, jolloin pystyy turvallisesti seuraamaan, miten ne tulevat keskenään toimeen. 

3 kommenttia:

  1. Laitumella hevoset tosiaan liikkuvat enemmän, mutta kenties tarhassakin jos nähtävää olisi eri puolilla? Jos portti on tallille päin ja muilla tarhan reunoilla ei ole mitään, miksi hevonen menisi sinne? Sen sijaan jos yksi sivu on tallille päin, toinen kentälle ja kolmas sivuaa toista hevostarhaa, niin luulisi ainakin äkkiseltään että hevonen kävisi katselemassa niitä asioita joissa kulloinkin tapahtuu asioita?

    VastaaPoista
  2. Tuokin on varmasti yksi tekijä, joka kannustaisi hevosta liikkumaan. Ukko käyttää koko tarhaansa, mutta huomaa selkeästi, että erityisen paljon se liikkuu tallipihan (siellä tapahtuu koko ajan) ja tarhanaapurien puolella. Yksi sivu on sellainen, jonka puolella on jotain pöheikköä ja tallinomistajan talo. Se ei ole kovin mielenkiintoinen.

    Tekstilläni oli tosiaan tarkoitus tuoda esiin se, ettei iso aitaus takaa sitä, että hevonen liikkuisi, vaikka sillä olisikin tilaa siihen. Aidattu pelto tuskin hevosta kiinnostaa. Mielestäni tarhojen suunnitteluun pitäisi käyttää enemmän aikaa. :)

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä. Virikkeellinen mutta pienempi tarha on varmasti parempi vaihtoehto kuin suuri tarha, jossa ei ole mitään tekemistä.

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)