Ukko ♥

Suunnittelin jo eiliselle postausta kuvien kera, mutta onnistuin jotenkin poistamaan ne kamerasta. Tänään oli uusi yritys ja sainkin napattua muutaman kuvan. Meitä on kaksi tallilla, mutta en siltikään ehdi kauheasti kuvaamaan. No yksinään en ehdi ollenkaan. Pääasia, että edes on kuvia, vaikka niitä onkin nyt tarjolla niukasti.

Levollinen katse.

Kävimme sekä eilen että tänään rauhallisella puolentoista tunnin hölkkämaastolla. Ukko jaksaisi varmasti paljon pidempiäkin lenkkejä. Täälläpäin onneksi maastoreittejä riittää todella paljon. On niin aurattuja kuin auraamattomia teitä ja polkuja, joilla kulkee vain harvoin autoja. Maastoreiteille päästäkseen täytyy kuitenkin ylittää vilkkaasti liikennöity valtatie. Minä talutan aina Ukon tien yli ja nousen vasta maastossa selkään, mutta Satu ratsastaa usein tien yli.

Olen huomannut sellaisen ikävän asian, että "horroksessa" jo pidemmän aikaa ollut ratsastusjännitykseni yrittää luikerrella taas esiin. Tänäänkin maastossa ajatukseni harhailivat kaikenlaisiin kauhukuviin.  Sain kuitenkin pidettyä ajatukset ja jännitykset kurissa, ja kotiin tulessa olin selässä jo aivan rento. Voitin siis tämän taistelun 1-0! :D Ukko ei onneksi hötkyillyt jännityksestäni huolimatta, vaikka se olikin tavallista valppaanpi.

Sopii vain kysyä, että, missä ovat helmikuun pakkaset?  Tänäänkin maastossa meidät yllätti sankka lumisade. Pakkasta ei ole nimeksikään, joten lumi suli pikkuhiljaa reisille ja Ukon kaulalle ja pepulle. Tallilla Ukko sai kuivatella venyttelyiden ja loppuhoitojen ajan fleecen alla kunnes heitimme sen sadeloimi päällä pihalle. Hepalle tulee kylmä, kun lumi sulaa ja menee turkista läpi.

Viime aikoina minua ei ole kauheasti kiinnostanut kouluratsastus vaan olen maastoillut ja temppuillut Ukon kanssa. Viime sunnuntaina (muistaakseni) oli jälleen tarkoitus mennä maastoon minun vuorollani, mutta Satu ei päässytkään tallille, jotten päätin sitten mennä koulua.

Aluksi tuntui, ettei mikään oikein onnistunut. Ukko oikoi kulmissa, ympyrät levisivät ja ravin tahti oli jotain epämääräistä. Huomasin, että aloin turhautua, joten hiljensin Ukon käyntiin. Hengitin hetken syvään, rauhoituin ja aloitin uudestaan toisenlaisella asenteella. Koin ns. valaistumisen! Tajusin, ettei Ukko ole enää se hevonen, mikä se oli vaikka puoli vuotta sitten. Se hevonen, jonka ravin tempoa ei pystynyt vielä säätelemään, jolloin se ei yksinkertaisesti päässyt syvälle kulmiin tai pystynyt liikkumaan volteilla vaan suurilla ympyröillä.

Ukko ei ole enää se hevonen. Ukko osaisi kyllä, jos siltä vain vaatisi. Ja minähän aloin vaatia! Hidastin ravia ja ratsastin syvälle kulmiin ja tein voltteja. Käänsin Ukon jokaikinen kerta takaisin kulmaan, jos se oikaisi ja tein ympyrän uudelleen, jos se ei onnistunut. Lopulta asiat lähtivät rullaamaan ja Ukko askelsi oikein miellyttävää ravia. Annoin sille löysempää ohjaa ja tapahtui taas iso hyppy eteenpäin. Ensimmäistä kertaa Ukko venytti kunnolla kaulaansa eteen-alas. Tunne oli aivan mahtava ja Ukkokin vaikutti oikein tyytyväiseltä.

Fiilikset ovat vieläkin ihan mahtavat ja olen mennyt koulua kyseisen ratsastuskerran jälkeen. Silloin tunteet eivät olleet noin mahtavat, mutta ratsastus tuntui hyvältä.