lauantai 18. toukokuuta 2013

Niinpä tietysti!

On sellainen valaistunut fiilis. Kaikki vain yksinkertaisesti tuntuu loksahtavan paikalleen ja kaikelle on selitys. Ja se selitys on satula. Se on ollut koko tämän ajan syypää kaikkeen. Monta harmaata hiusta olen saanut ja meinannut vajota maan rakoon siinä ajatuksessa, että en osaa ratsastaa ja siksi Ukon kehitys junnaa koko ajan paikallaan. Erityisesti loppukevään vaikeudet ratsastuksessa painoivat mieltä, mutta ein enää.

Satula on aiheuttanut kaikki ongelmat. Se on estänyt rehellisen taipumisen, se on tehnyt liikkeestä jännittynyttä, se on tehnyt ratsastajasta vinon, se on vaikeuttanut laukan nostamista. Ja se on mahdollisesti aiheuttanut myös Ukon iho-ongelmat vasemmalla puolella. Kun satula on puristanut, se on voinut myös tukkia aineiden kuljetusjärjestelmän. Kuka tietää, mutta se on ainakin yksi vaihtoehto.

Olo on niin helpottunut, mutta toisaalta turhautunut. Nyt lähdemme tekemään kaiken taas alusta. Satulaepisodin aikana Ukko on oppinut monta huonoa tapaa, joista ei vain satulaa korjaamalla pääse eroon. Ukko pitää opettaa uudelleen kulkemaan ympyrällä taipuen ja löytämään työn ilo. Se muistaa vanhastaan liikkumisen vaikeuden, mutta nyt se saa oppia, ettei liikkuminen ole vaikeaa, hankalaa tai epämielyttävää. Ja minun pitää oppia uudestaan istumaan suorassa. Ukko oppii varmasti nopeammin kuin minä, sillä ihmisen liikemuisti on aika huono. Uutta ratsastusasentoa ei omaksu kovin nopeasti.

Ja ajatella, miten paljon sopiva penkki vaikuttaa myös ratsastajan asentoon. Varusteet on niin tärkeä juttu ja silti tuntuu, että olemme olleet satuloiden suhteen heti alusta lähtien väärällä jalalla liikkeellä. Aluksi meille myytiin täysin epäsopiva satula. Sillä puoli vuotta kituutettiin ja mietittiin, että, miksihän Ukon selkä on niin kipeä. "Ei se satulasta voi johtua, sehän ostettiin vasta kuukausi sitten." Argh!

Nyt vihdoin ymmärrän hevosenomistajien kamppailun sopivien satuloiden kanssa. Olenkin ihmetellyt, miten me olemme päässet niin helpolla, kun aina on heti löytynyt sopiuva satula. Väärin. Onhan näiden täytteiden kanssa aikamoista taiteilua, jotta oikea tasapaino löytyy.

Nyt vain pää pystyyn ja kohti uusia haasteita! Olemme kai jo voiton puolella, kun kaiken tämän oireilun jälkeen syy on löydetty.

Hyvää lauantai-illan jatkoa! Minä lähden nyt saunaan.

Sadun ja Ukon herkkä hetki. ;)

2 kommenttia:

  1. Niin, kyllä tuo ainakin sopisi noihin kaikkiin oireisiin. Jospa asiat nyt alkaisivat selvitä :D! Satulat ovat tuskaa... huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... Mutta nyt näyttäisi jo olevan valoa tunnelin päässä. :D

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)