lauantai 2. marraskuuta 2013

Saako hehkuttaa?

Tätä on odotettu pitkään: Hevonen seuraa minua vapaana ollessaan kaikissa askellajeissa (luunottamatta laukka, joka on ihan liian nopeatempoinen siihen). Toki olisimme päässeet tähän pisteeseen vähemmällä ajalla ja vaivalla, jos olisimme käyttäneet joidenkin hevosgurujen opettamia "temppuja". Tästä esimerkkinä Join-Up. Sen väitetään perustuvan hevosen valintaan, mutta olen itse vähän toista mieltä. Eihän hevosella ole käytännössä muuta vaihtoehtoa kuin seurata ihmistä, koska toinen vaihtoehto on juosta eikä kukaan voi juosta ikuisuuksiin. Tämäkin on toki vain oppimiskysymys, mutta itse haluan tehdä ihmisen seurasta toisella tavalla kannattavaa hevoselle.

Seuraamista ei varsinaisesti ole missään vaiheessa opetettu Ukolle. Olemme pyrkineet siihen, että ihmisen kanssa tehdään mukavia asioita, jolloin hevonen haluaisi seurata. Löysimme ne asiat, joista Ukko nauttii: herkut ja aivopähkinät.

Kiinnostuin hevosagilitystä noin kaksi vuotta sitten ja päätin, että alamme Ukonkin kanssa tekemään niin. Päästin hevosen irti kentälle ja oletin, että se heti seuraa. No eihän se niin mene. Kun Ukko huomasi olevansa irti, se seurasi tasan kaksi sekuntia ja meni sitten portille seisoskelemaan. Olo tuolloin oli aika pettynyt ja innostushan siinä lopahti. Päätin unohtaa koko jutun toivottamana yrityksenä. Täytyi hyväksyä, että hevonen oli pääasiassa luotu vain ihmisen ratsastuskäyttöön ja vain harvat pystyivät tekemään muutakin. Se oli ihmeellistä.

Meni varmaankin puoli vuotta aikaa ennen kuin kipinä heräsi temputtamisen suhteen. Yhtäkkiä ymmärsin, että namupalan saamiseen yhdistetty äänimerkki viittasi naksutinkoulutukseen. Sillä voisi tehokkaasti opettaa hevoselle temppuja (ja sittemmin olen myös ymmärtänyt, että naksutinta voi hyödyntää muidenkin asioiden koulutuksessa). En ymmärrä, miksi en aiemmin sitä tajunnut. Äänimerkki oli alunperin otettu käyttöön vain sen takia, ettei Ukko oppisi kärjäämään.

Ei se temppujenkaan opettaminen ollut niin yksinkertaista. Ei oikein tiennyt, mitä temppuja opettaisi ja ennen kaikkea miten. Ukollekin touhu oli aivan uutta ja niinpä se turhautui helposti, kun ei ymmärtänyt.

Temppujen opettelu edistyi. Jossain vaiheessa harjoittelimme myös seuraamista. Aluksi Ukko jaksoi seurata jonkin aikaa, mutta se kyllästyi hyvin nopeasti varsinkin, jos sitä yritti innostaa ravaamaan. Myöhemmin Ukko seurasi käynnissä aika varmasti, mutta ravissa vain hyvällä tuurilla.

Kesän jälkeen olemme harpponeet valtavia kehitysaskelia temputtamisen ja maastakäsittelyn suhteen. Satulattomuudesta on siis ollut hyötyäkin. Onhan se näin, että harjoitus tekee mestarin. Ukon ongelmanratkaisukyky on todella hyvä ja se oppii temppuja vähän liiankin nopeasti (ei ehdi keksiä uusia). Nyt voi sanoa, että Ukko seuraa aika varmasti myös ravissa. Olemme alkaneet harjoitella ensimmäistä kertaa perushevosagilityjuttuja eli pujottelua ja puomien ylittelyä.

Olen innoissani! Viimeisimmät harjoitukset ovat sujuneet upeasti. Ukko on ollut joka kerta koko ajan irti, ja se on jaksanut seurata koko ajan. Siitä huomaa, että sekin oikeasti nauttii. Olemme vihdoin saanet oman tilan hallintamme kuntoon, joten ei tarvitse pelätä sitäkään, että saa kaviosta osumaa.

Itsellä on hauskaa, kun hevosella on hauskaa. Ukko lähtee mielellään töihin. Siitä tulee mieleen koira ja, joka odottaa täpinöissään, mitä saisi tehdä seuraavaksi. En voisi olla tyytyväisempi. :) Yritän saada viikonlopun aikana videomatskua, kun tänään oli liian pimeää kuvaamiseen.  

4 kommenttia:

  1. Ihanaa luettavaa, aivan mahtavaa :). Juuri tuon takia en minäkään halua käyttä join uppia hevosen saamisessa seuraamaan, ei se vaan palvele sitä tarkoitusta :D. Aivan loistavaa että teillä sujuu ja näin voi kääntää satulattomuudenkin "voitoksi" :), tekeminen ei ihan heti lopu hevosen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satulattomuus on kyllä oikeasti ollut voitto. :) Loppu aikoina ratsastus alkoi olla sellaista vääntämistä, että on vain helpotus, että olemme saaneet pitää ratsastusvapaata.

      Poista
  2. Ihana, että edistystä tapahtuu ja ennenkaikkea hevosen ehdoilla ilman kiirettä :) tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)