lauantai 23. marraskuuta 2013

Uusi, aito Freemax

Vajaa kaksi viikkoa sitten meille tuli postista HorseProlta kaksi viikkoa aiemmin tilattu Freemaxin rungoton satula. Satula tuli sinänsä aika huonoon saumaan, koska meillä on tällä hetkellä koeviikko päällä. Kuusi koetta, joten tallilla ei ole ehtinyt kuin pyörähtää. Satulalla on kahden viikon palautusaika, mutta sen pitäisi olla palauttaessa uutta vastaavassa kunnossa. Siksi vuorasimme satulan muovilla.


Ensimmäinen kokeilukerta ei ollut mikään menestys. Satulassa oli valmiiksi paikallaan L-koon kaari, joka osoittautui liian leveäksi (säkätila vajaa kaksi sormea), jalustimet olivat liian edessä (hankala istua voimakkaan tuoli-istunnan takia) ja hikijälkikin oli aika huono.

Painopisteet edessä ja takana. Etuosan jäljet johtuvat todennäköisesti jalustimista. 
Siirsimme jalustia taaemmaksi. Aloimme myös miettiä, mistä jalustimien painopisteet johtuvat. Miksi kopio ei jättänyt painopisteitä? Voisi olettaa, ettei viidenkympin satulassa kovin kummoista painonjakautumistekniikka ole (katso täältä kopion hikijäljet).

Päädyimme lopulta lisäämään täytettä selän keskiosaan, jossa Ukon selkä notkahtaa Jos kokeilee kädellä satulan alta, keskiosa on kaikista tyhjin ja juuri sille kohdalle sijoittuvat jalustimet. Kun satula ei ota täydellisesti keskeltä kiinni, jalustimet aiheuttavat painopisteet. Teoriaa tuki hikijäljet.



Huomaa, miten selkärangan tila levenee keskeltä.  

Nyt näytti vähän siltä, että lisätäytteitä oli jo liikaa ja liian edessä. Laitoimme tosiaan kaksi palaa retkipatjaa satulan keskivaiheelle ja toinen on ilmeisesti liikaa, koska satulan etuosaan muodostui tuollainen pyöreähkö jälki palasista. Jalustimista ei tosin näyttänyt jäävän mitään.

Nyt on vain sitten kysymys, että, mitä tehdään? Palautetaanko satula maanantaina vai pidetäänkö. Toisaalta tuntuu hölmältä maksaa 500 euroa satulasta, jonka painonjakautumiseen vaikuttaa huovaan sisään taitettu retkipatja. :D

Aiemmat satula(kokeilu)t:

Freemax-rungoton (käytetty)
Barefoot Notting Hill -rungoton 1. kokeilu ja 2. kokeilu
Freemax-rungoton (kopio)
Trekker Master -joustorunkoinen
Wintec-yleisrunkosatula


7 kommenttia:

  1. Harmin paikka. Pistäkää takaisin. Mutta kyllä näissä rungottomissa on juurikin vaikeinta tuo täytteillä kikkailu ja se kuuluukin jossain määrin asiaan. satula on aikalailla suora ja hevosen selkä pitäisi siis topata suoraksi, tämä sotii tietysti vielä sitä vastaan että rungottoman pitäisi muotoutua hevosen selkään... Oon paininu Notting hillin kanssa ihan saman asian kanssa. Täytteet pitäis saada kohdilleen ja se on vaikeeta. Satula sinällään vaikuttaa hyvältä, mutta ois passelimpi suoraan selkään kuin takakorkeaan... Mut ei sitä turhaan sanota että huopa on rungottomissa puoli satulaa ... se on niitten vahvuus, muuten sama satula ei sopisi potentiaalisesti niin monelle hevoselle. Mutta huonot puolensakin siinä sitten kuitenkin myös :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkä olisi paras laittaa satula takaisin. Kuitenkin tuo toinenkin hikijälki on sen verran epäillyttävä. Huolestuttaisi vain koko ajan, että jakaakohan se nyt painoa oikein vai ei... Rungottoman pitäisi mukautua hevosen selkään, pyh!

      Poista
    2. Se on siinä kun nuo paremmat rungottomat on jäykempiä. Kuinka jäykältä tuo freemax muuten tuntuu? onko se taiteltavissa, antaako myöten? Mitä jäykempi, sen paremmin jakaa painon ja sitä vaikeami se on sovittaa. Mitä pehmeämpi, sen huonommin jakaa painon ja sitä helpompi sovitettava ja yleensä huonompi satula. Pitäs olla noissakin semmoset jo minusta tyypit että suoraan selkään ja kaarevaan / takakorkeaan yms oisi vielä omansa.

      Poista
    3. Se taipuu tosi paljon leveyssuunnassa (satulaan saa niin S-koon kuin XXL-koon etukaaren). Pituussuunnassa en ole kokeillut taittaa, mutta ei se taida juurikaan taipua. Voisin vielä tänään kokeilla, mutta aika jäykkä se on ollut pituussuunnassa. Sopii varmaan paremmin suoraan selkään.

      En tiedä kyllä uskaltaako tuota ottaa, kun se kuitenkin jätti ensimmäisellä kerralla jalustimista painospisteet. Mitä sinä tekisit? Toisaalta mietityttää, että löytyykö Ukolle tämän parempaa satulaa...?

      Poista
    4. Joo juuri leveyssuunnassahan nää yleensä liikkuu , pituussuuntainen jäykkyys on se joka jakaa sitte tuota painoa selässä isommalle alalle. Jos se on semmonen jämäkkä ja hyvä pituussuunnassa niin kuten sanoit parhaiten sopii suoraan selkään. Pohdin vaan että kun näitten pitäisi muotoutua ratsastajan painon alla heti myös kaarevaan selkään... on harmi ettei ne käytännössä sitä teekään!:(

      No, mähän oon tavallaan samassa tilanteessa ollut notting hillini kanssa ja päädyin siihen että pidin satulan ja ajattelin että katson ja sovitan sen nyt ihan loppuun asti ja kikkailen täytteiden kanssa siinä toivossa, että sopiva kombinaatio löytyisi, juurikin sen takia että säätövaraa on niin paljon ja satulan löytyminen on NIIN vaikeaa meillä. Tuon saa myöskin satuloitua lavan päälle silleen että lapa pääsee liikkumaan satulan alla, joka on meille aika tärkeää sillä selässä ei oikeen meinaa olla tilaa jos satulan asettaa perinteisellä tavalla lavan kärjen taakse -minun kokoiseni satula ei yksinkertaisesti oikein voi pysyä siellä vaan valuu puristamaan lapaa. Teillä ei oo tuota ongelmaa kun Ukko on iso hevonen.

      Eli itse päädyin tuohon satulan pitämiseen ja säätörumbaan, mutta on se tuntunut niin toivottomalta että nyt tuntuu ettei tuosta satulasta ole ainakaan meidän ainoaksi satulaksi, eli etsinnät jatkuvat koko ajan. Elän ehkä myös siinä toivossa että kun ratsastelen satulalla silloin tällöin niin se alkaisi painautua kaarevaksi ajan kanssa ja sopisi sitten paremmin -ei mikään ihanneratkaisu todellakaan.
      Jos pidätte tuon niin pitää varautua justiinsa siihen että sen joutuu sitte vaan pistämään kiertoon ja myyntiin jonkun ajan päästä.
      Vaikea valinta! Jos mahdollista niin kokeile vielä uudelleen satulaa ja mietiskele. Paras varmaan ois palauttaa se, ja jatkaa tutkimuksia, rahallisestikin jäis sitte rahaa ostaa sitä seuraavaa satulaa paremmin, itsellä on nyt se tilanne että on kahdessa satulassa rahaa kiinnni 1594 euroa, kääk. Osta siinä nyt sitten seuraava satula vielä... :D

      Poista
    5. Kokeillaan satulaa tänään viimeisen kerran (postaus tulee!), ja päätetään sitten palautetaanko takaisin. Vaikeaa! Varsinkaan, kun ei Ukonkaan mielipiteeseen voi luottaa, koska se on jo valmiiki ihan nenä kurtulla, kun vain näkee satulan. :/

      Ratsastin eilen Freemaxilla maneesissa, ja Ukko oli tosi raskas ja tahmea. Ehkä painopiste on edelleen liikaa takana, jolloin se vaikeuttaa ryhdikkäästi liikkumista?

      Poista
    6. En tiedä onko painopiste liian takana, mutta jotenkin se saattoi Ukkoa häiritä.. Mut kikkailua tuo vaatis tosissaan jos sen meinaa pitää ja vielä muokkailla. Miettikäähän tän päivän ratsastuksen perusteella lopullinen päätös :), minä seuraan mielenkiinnolla mukana.

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)