lauantai 16. marraskuuta 2013

Kengitys

Ei voi muuta sanoa kuin että viime aikoina ollut todella kiireistä. Jakso lähenee loppuaan ja koeviikko on ensi viikolla. Muu jakso on ollut oikein kiva, mutta en ymmärrä, miksi lähes kaikki kotihommat on jätetty jakson loppuun. Tämän kiiren kanssa täytyy nyt vain elää.

Ukolla oli tosiaan kengitys maanantaina CE-F-kengittäjän toimesta. Hän on itse asiassa kengittänyt Ukkoa aiemminkin, mutta olemme välillä vaihtaneet pois ja sitten taas takaisin häneen. Täytyy sanoa, että tarkkaa työtä hän teki. Kengitykseen meni pari tuntia. Ukko oli oikein kiltisti ja näytti tykkäävän kavioiden käsittelystä.

4.10.2013 Ukon kaviot edellisen kengityksen jälkeen

4.10.2013
Kavioista ei löytynyt mitään epäillyttävää. Kengittäjä kuitenkin kertoi, että kavioiden leviäminen on seurausta kaviokuumesta. Kaviokuumen seurauksena kavion koossa pitävä "liima" (anteeksi amatöörimäinen ilmaukseni, koska en muista kavion osia) vioittuu eikä se uusiudu enää. Niinpä seinämä pyrkii väkisin irtoamaan, jolloin ainoa keino vain on ronkisti ottaa leviävä osa pois. Tämän perusteella kengättömyys taitaa jäädä haaveksi. Siirtymävaihe olisi  todella vaikea. Ukolla irtosi kenkä muutama päivä ennen kengitystä, ja kavio ehti jo muutamassa päivässä levitä.

Kyselin kengittäjältä kaikenlaista ja sain taas oppia uutta. Olisi niin mahtava päästä jollekin kurssille! Kysyin, mihin perustuu se, että ratsuhevosilla ja ravihevosilla on oma kengityksensä. Kengittäjä ei aluksi ymmärtänyt kysymystäni ja totesi lopulta, ettei kengityksessä pyritä mihinkään tiettyyn vaan kaviot vuollaan täysin yksilöllisesti. Hevosta ei saisi vuolla käytön mukaan vaan sen oman rakenteen mukaan. Esimerkiksi ravihevosten kavion jättäminen pitkänomaiseksi (hevonen heittää automaattisesti jalkaansa enemmän eteen) rasittaa jalkoja.

Jutustelimme myös kaviomekanismin toiminnasta kaviossa. Kengittäjä näytti, miten kenkä on kulunut takaosastaan kavion liikkumisen takia. Täytyy taas todeta, miten mahdotonta on saada puolueetonta tietoa kavioista. Tähän asti olen kuullut paasausta siitä, miten kaviomekanismi ei pääse kengän takia toimimaan. Se, mitä kuulin nyt kengittäjän suusta kuulosti myös ihan järkevältä. Ajatelkaapa, pystyisikö muutama pikkuinen naula estämään kavion liikkumista. Nyt on kuitenkin kyseessä pieni alue, johon saattaa kohdistua jopa 500 kiloa painoa. Lisäksi kavion kärkiosa, johon naulat naulataan, on kengittäjän mukaan täysin liikkumaton. Tässä havainnollistava kuva:


Kuten jo ylempänäkin totesin, puolueetonta tietoa on aika vaikea saada. Totta kai kengittäjä puhuu kengityksen puolesta ja kengättömyyden kannattaja kengättömyyden puolesta. Ehkä molempien jutuissa piilee totuuden siemen.

Kaviot 15.11.2013



Seuraava kengitys onkin sitten vasta 8-10 viikon päästä, jos kengät vain pysyvät kiinni eikä kavio lähde leviämään. Tarkoitus olisi antaa kavioiden kasvaa, jotta niitä pääsisi kunnolla muokkaamaan, kun on, mistä ottaa.

4 kommenttia:

  1. Itse olin irtokenkäkurssilla tässä eräänä sunnuntaina. Sitä veti Ypäjällä kengitystä opettanut vanhempi mies. Hän selitti samaan tapaan kaviomekanismin toimintaa, kuin tämä sinun kengittäjäsi on sinulle kertonut. Minusta kuulosti toisaalta ihan järkeenkäyvältä. Tiedä sitten...
    Tämä mies oli myös sitä mieltä, että normaalikavioisen hevosen olisi hyvä olla aina välillä ilman kenkää (Eli ei ollut mikään kengättömyyden vastustaja, kuten jotkut kengittäjät tuntuvat olevan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, mitä mieltä tämä kengittäjä oli yleisellä tasolla kengättömyydestä, mutta Ukon kohdalla hän kuitenkin piti sitä aika mahdottomana monestakin syystä: kaviokuumen aiheuttama leviäminen, etujalkojen melova liike (kuluttaa epätasaisesti kavioita) ja kokkapolvisuus (kuluttaa kannat olemattomiin, kun kenkienkin kanssa jo niiden kasvattaminen vaikeaa).

      Poista
  2. Samasta aiheesta on minullakin tullut postausta :)
    Ei kenkä kokonaan estä kaviomekanismin toimintaa sillä silloin kavioon ei lainkaan pumppautuisi verta, se vain heikentää kaviomekanismin toimintaa ts kengättömällä kaviomekanismi toimii täysillä, kenkä taas puolestaan sitä vähän estää (se missä määrin riippuu varmaan kengityksestä ja hevosesta?), näin oon itse tämän oppinut. Naulat pyritään koonsa perusteella valitsemaan sopivasti ja ne naulataan juurikin tuonne kavion etuosaan jolloin juurikin se pumppaava leviävä alue jää vapaaksi.

    Kengät ei oo mikään automaattisesti huono asia, sen oon oppinu yhä enemmän ymmärtämään. Niiden ei kuitenkaan pitäisi olla automaatio, vaan vain ne hevoset pitäisi kengittää jotka niitä tarvitsee :) ja täytyisi tiedostaa että myös kengättömyys on aivan aito vaihtoehto. Mitä nauloihin tulee niin onhan se selvää, ettei sinne sälekerrokseen (ilmeisesti viittaamasi liima) mikään naula kuulu, mutta ihmeen hyvin on ihminen kehittänyt näinkin "radikaalin" kavion läpi menevän ratkaisun.

    Kunhan kaviot pääsevät kenkien tuella toipumaan oikeasti ja uusiutumaan kaviokuumeesta niin voi tuo sälekerroskin kenties toipua? Nyt Ukko selvästi tarvii sitä kengän tukea ettei kavio käviä leveyssuunnassa. Se on tosissaan sitten oma projektinsa se kengättä kokeilu :)

    Tuo viittaus ravihevosen kengitykseen oli hirmu hyvä. Oon sekä kengittäjiltä että kengättömiltä ihmisiltä kuullut paljon kritiikkiä tuosta vanhasta tavasta jättää ravurille pitkät kaviot, et se tosiaan tuo vaan turhaa kuormitusta jalkaan ja on vaan turhaa ja vanhanaikaista -nykyään huipputasolla on yhä enemmän ja enemmän ravureita joilla on lyhyempi "normaalimpi" kavio :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ymmärsin kengittäjän puheesta, ettei se sälekerros uusiutuisi enää. Ei hän kengättömyyttä täysin mahdottomana pitänyt, mutta ongelma piilee siinä, että kaviot saattaisivat lähtä uudelleen leviämään siirtymävaiheessa. :/

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)