Hierojan ratsutettavana

Olen jo pitkään kaipaillut ratsastamaan valvovan silmän alle. Viime valmennuksesta on jo yli vuosi aikaa. Ongelmana on ollut niin satulan puuttuminen kuin Ukon sairastelu. Nyt asiat alkavat olla onneksi jo taas hyvällä mallilla, vaikka välillä tulee ylä- ja alamäkiä (kesäkuussa iho oli täynnä patteja ja Ukko oli taas aika juminen). Valmennukseen osallistuminen ei kuitenkaan ole vieläkään ajankohtaista Ukon kuntoutuksen takia. Hierojamme kuitenkin sitten ehdotti, että hän voisi kokeilla ratsastaa Ukolla; katsoa, mitä se osaa ja mitä sille voisi opettaa sekä opettaa myös meitä. Ehdotus kuulosti loistavalta! Kuka olisi parempi opettaja ja ratsuttaja kuin hierojamme, joka jo tuntee Ukon ja sen fyysiset rajoitteet?

Perjantaina hierojamme kävi siis ratsastamassa Ukolla noin puoli tuntia. Ukko oli alusta lähtien todella rento, vaikka se usein jännittää aluksi uusia ratsastajia. Se varmaan johtui siitä, että Ukko tuntee jo hierojamme entuudestaan. Hierojamme ratsasti Ukolla ihan perusjuttuja pääasiassa käynnissä. Ruuna oli kuulemma hieman hidas vastaamaan apuihin, mutta se saattoi johtua myös kovasta helteestä. Oikein kääntymisen kanssa on vielä aika paljon työstämistä, jotta etuosa kääntyisi ensin.

Ravia hierojamme ratsasti pieniä pätkiä kerrallaa ja hiljensi käyntiin ennen kuin ravi ehti levitä käsiin. Nyt sitä vasta tajusi, miten hiljaa Ukon oikeasti pitäisi ravata, että sillä pystyy kentällä tekemään jotain. Sitä on jotenkin niin tottunut siihen Ukon vauhtiin, että olemme pyytäneet menemään sitä liian kovaa, kun se ei tunnu "pääsevän vauhtiin". Entinen ravuri joutuu menemään kentällä sen mittapuulla todella hidasta ravia. Joskus, kun maastossa on joku ratsuhevonen mukana ja ravaamme Ukon mittapuulla ihan rauhallista höntsäravia, toinen heppa joutuu tulemaan lähes laukalla perässä. :D Tässä sen eron näkee.

Totesimme myös yhdessä tuumin, että, jos ravi on jo ehtinyt levitä, sitä ei saa enää korjatuksi ravissa. Silloin on parempi hiljentää käyntiin, koota homma taas kasaan ja nostaa ravi uudelleen. JA tietenkin hiljentää käyntiin ennen kuin se ehtii levitä.

Ensi viikolla on sekä Satun että minun opetustuokiot. Kiva päästä taas valvovan silmän alle. Kävin myös eilen ratsastamassa Ukolla päivä ratsutuksen jälkeen, mutta siitä ei tullut kertakaikkiaan mitään. En tajunnut myrkyttää Ukkoa, koska se oli myrkytetty jo aamulla. Puolet tunnista meni ötököiden häätämiseen. Sitten päätin, ettei käyntityöskentelystä tule mitään, joten otin sitten vielä ravia ja laukkaa. Laukan aikana totesin, että lampaankarvasatula jalustimineen tulee todellakin tarpeeseen. Laukan nostaminen on todella vaikeaa ilman satulaa, kun tasapaino ei meinaa millään pysyä Ukon kaahottaessa varsinkin vasempaan kierrokseen. Ukolla on vaikeuksia pitää oma tasapainonsa ja, jos ratsastajallakin on... Noh, lopputulos on mikä on. Laukka lopulta kuitenkin onneksi nousi. Näin jälkiviisana olisi pitänyt vain kiltisti mennä takaisin talliin laittamaan ötökkämyrkkyä. Tai paremminkin jättää koko ratsastus väliin, kun omakaan mielentila ei ollut paras mahdollinen. Harvoin ärsytykseni näkyy ulospäin (en ala kovakouraiseksi tms.), mutta kyllähän hevonen sen huomaa. Aina ei voi mennä kuten elokuvissa. 

Testissä LG ja lyhytvartinen hakkamore

Asetukset niin, ettei tule ollenkaan vipuvartta.

Odotukset olivat LG-kuolaimettomien suhteen aika korkealle positiivisen palautteen takia, jota olin paljon kuullut. Loppujen lopuksi emme huomanneet juurikaan LG:ssä eroa verrattuna sidepulliin, jota olemme nyt käyttäneet sen jälkeen, kun BB-kuolaimettomamme menivät "käyttökieltoon". Kentällä ratsastaessa Ukko taipui aavistuksen helpommin LG:llä, kun taas sidepullilla se vastasi nopeammin pidätteisiin.

Sekä sidepullissa että LG:ssä on maastossa se ongelma, ettei niissä ole tarpeeksi jarrua vauhdikkaammalle lenkille. Kyllähän sen aina saa rauhallisempaan askellajiin, mutta ei se kiskominen kovin kaunista katsottavaa ole. Lisäksi erityisesti LG:n kohdalla nousi esiin se ongelma, että se hankasi turvan päältä ja poskesta karvaa pois reilumpia pidätteitä tehdessä.

Eteen-alas -venytystä maastolenkin aikana.

Saimme samassa paketissa myös lyhytvartisen hakkamoren kokeiluun. Niissä pidätysvoima oli jo aivan toista luokkaa kuin LG:ssä ja sidepullissa. Lyhytvartinen hakkamore lähtee siis tilaukseen. Ne tulevat maastokäyttöön. Kentällä ratsastukseen pitäisi vain keksiä sopiva kuolaimeton. Sidepull olisi yksi vaihtoehto, mutta ne pyörivät päässä, jos ratsastaa paljon sellaisia liikkeitä, joissa tarvitsee johtavaa ohjasotetta. Ja tokihan turpahihna nousee myös jonkin verran ylöspäin silloin, kun ohjat ovat tuntumalla. Siitä tosin ei ole haittaa, jos karva ei ala kulua. Ajattelimme lisätä sidepulliin toisen leukahihnan vakauttamaan sitä. Katsotaan, miten se vaikuttaa.

Kolme vuotta yhdessä

Tiedän, että video on auttamattomasti myöhässä. Tähän on kaksi syytä: minulla ei ole ollut videonteko-ohjelmaa eikä videomateriaalia. Varsinainen "vuosipäivämmehän" oli jo toukokuun lopussa, vaikkakin tarkkaa päivää on hankala määritellä.

Huomasin, että kuluneelta vuodelta on aika vähän loppujen lopuksi materiaalia. Olen kuvannut aika vähän, ja Ukko on muutenkin ollut aika paljon lepoliikunnalla ongelmiensa takia. Vasta loppukeväästä olemme päässeet kunnolla hommiin, joten suurin osa viime vuoden materiaalista on otettu alkusyksystä ja nyt parin viime kuukauden aikana. Tästä syystä laitoin alkuun pieniä pätkiä menneiltä vuosilta.

Uusia oivalluksia hieronnassa + kerro kokemuksiasi LG-kuolaimettomista!

Tänään minullakin (ja Satulla) alkoi vihdoin oikeasti loma kesätyön päätyttyä. Voin sanoa, että 60 tuntia risusavottaa oli jo ihan riittävästi. Työn aikana sai tuntea useamman kerran olevansa mukana jossakin Avarassa luonnossa. Tuli nähtyä lähietäisyydeltä monenlaisia pikkulintuja, kurkia, jänis, linnunpoikasia sekä kauriita. Yksi tapaus on jäänyt erityisen kirkkaana mieleeni, kun keräillessämme risuja kasaan minusta alkoi tuntua, kuin meitä kiertävällä pikkulinnulla olisi jotain asiaa. Sen lenteli ympärillämme ja laskeutui välillä risukasaan ikään kuin kertoakseen, ettei risuja saa kerätä. Ensin ajattelin, että, olenkohan tulossa aivan höperöksi täällä metsikössä, kun kuvittelen jo eläinten puhuvan minulle. :D Noh, kiinnitimme huomiomme lintuun. Se tuli pikkuhiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi. Lopulta se laskeutui aivan eteemme maahan ja "katosi". Satu meni lähemmäksi ja näki, kuinka lintu tallusti ulos maassa olevasta kolosta, katsasti ylös meitä kohti ja lähti lentoon. Kolossa oli linnunpesä pienini poikasineen! Onneksi emo kertoi, missä pesä on, koska muuten olisimme saattaneet talloa pesän työn touhussa ja repiä pesän yläpuolella suojana olleet risut, jolloin poikaset olisivat jääneet taivasalle.

Olette myös varmaan miettineet, mitä niille elätikseni ottamilleni harakan poikasille kuuluu. Valitettavasti ei kovin hyvää; ne kuolivat. Vaikea sanoa, mikä kuolemaan lopulta johti; kylmä yö, huonosti sulava ruoka. Poikaset olivat kuitenkin vielä niin kovin pieniä. 

Mennään sitten Ukon kuulumisiin. Iho tosiaan alkoi oireilla taas viime viikon maanantaina. Puimme Ukolle ötökkäloimen, mutta siitä huolimatta iho meni koko ajan vain pahempaan kuntoon.

Jokunen päivä sitten otetut kuvat. Iho on mennyt tästäkin pahemmaksi.

Eilen hieronnassa Ukko oli päästä, kaulalta, kyljistä sekä vasemmalta puolelta pepusta jaguaarikuvion peitossa. Eihän ruunaa voinut oikeasti hieroa - ja sen se kyllä ilmoittikin hyvin selkeästi nähdessään hierojan -, vaan sitä hoidettiin muuten. Päädyimme hieronnassa siihen lopputulokseen, ettei Ukon nokkosrokko ole allergia- vaan stressiperäistä. Ihon oireilu ei mitenkään voi johtua ötököistä, koska se ei ole verrannollinen ötököiden yleisyyden kanssa, sillä iho oireili myös talvella. Lisäksi muutama päivä sitten nokkosrokko paheni juuri sellaisena päivänä kuin ötököitä EI ollut (satoi lunta, oli kylmä ja tuuli). Ruokinnan suhteen taas mikään ei ole muuttunut.

Nokkosrokko siis johtuu mitä todennäköisemmin kivun aiheuttamasta stressistä. Kivut taas ovat peräisin satulan uudelleen laukaisemmasta tai pahentamasta hermokivusta. Ihon oireilu on selkeästi yhteydessä Ukon hermotusongelmaan, jonka siis on aiheuttanut hyvin todennäköisesti viime kesänä olkaniveleen tullut potku. Iho alkoi oireilla pian potkun jälkeen.

Ihon oireilu ei ole missään vaiheessa ollut se ainut ongelma, vaan sen kanssa on ilmenyt aina muitakin ongelmia. Nytkin Ukko käyttäytyi kummallisesti ennen ihoon puhjennutta nokkosrokkoa ja käytös on vain pahentunut pattien lisääntyessä. Viime joulukuussa iho oli todella huonossa kunnossa. Ukko oli muutenkin todella kummallinen, sillä se ei oppinut uusia asioita ja aina helpommasta vasemmasta kierroksesta tulikin sille se vaikeampi kierros. Lisäksi Ukosta tuli kärttyisä ja levoton. Se aloitti näykkimisen ja happamen naaman näyttämisen. Toki näitä ongelmia oli myös ollut jo pienimmässä määrin aiemmin syksyllä, jolloin iho myös oireili jatkuvasti, mutta joulukuussa ongelmat kärjistyivät. Aluksi hoidimme Ukon ihoa ja yritimme löytää siihen syyn. Sitä ei kuitenkaan löytynyt ainakaan ruoka-aineista. Syötimme Ukolle kortisoonikuurin helmikuussa. Kun iho rauhoittui, aloimme nähdä muut Ukossa olevat ongelmat. Kutsuimme hierojan paikalle. Pikkuhiljaa ongelma, eli hermostovaurio, alkoi löytyä. Samaan aikaan, kun vaivaa alettiin hoitamaan, iho-ongelmat katosivat.

Nyt nokkosrokko, kuten myös hermovauriosta johtuvat ongelmat, ovat palanneet. Satula on todennäköisesti ollut se laukaiseva tekijä, koska mikään muu ei ole muuttunut. Takapää liikkuu nihkeästi, vasen kierros on taas selkeästi huonompi, Ukon yleisilme on kärttyisä jne.

Sovimme nyt niin, että kokeilemme pitää Ukon ilman ötökkäloimea pihalla. Vaikka Ukon iho-oireilu ei johdukaan ötököistä, se on ollut loimen kanssa huomattavasti rauhallisempi. En kuitenkaan usko, että hermostuneisuus johtuu suoraan ötököistä. Ukko on ollut nyt muutenkin tavallista levottomampi, joten luulen, että ötökät ovat ns. piste i:n päälle. Jos se alkaa hermoilla, pitää keksiä jotain, koska lisästressi ei tee sille ollenkaan hyvää. Ötökkäloimessamme on kuitenkin nyt se ongelma, että se valuu taakse tai oikeammin Ukko saa sen valumaan taaksepäin kävelemällä päin puita. Ruuna yrittää hieroa itseään. Loimen valuminen taas ei ole hyvä juttu, koska se hankaa sään etuosaa ja pahentaa itse alkuperäistä ongelmaa.

Juttelimme myös hierojan kanssa siitä, että meidän olisi hyvä hankkia toisenlaiset kuolaimettomat, joissa paine ei kohdistuisi niin paljon niskaan kuin näissä leuan alta "siksak" menevissä kuolaimettomissa. Niskaan tuleva paine pahentaa hermosto-ongelmia varsinkin nyt, kun Ukolle on joutunut antamaan tavallista kovempia pidätteitä kuumumisen takia. Olen miettinyt LG bridlejä, koska olen kuullut niistä paljon hyvää eikä painetta tule niin paljon niskaan. Kerro ihmeessä kokemuksistasi kyseisistä kuolaimettomista kommenttiboksiin ja huikkaa, jos sinulla olisi antaa sellaiset kokeiluun. :)

Wintecin paluu osa 2

Tai pikemminkin: Wintecin lähtö osa 2...

Juu-u, eipä siitä Wintecistä ainakaan toistaiseksi meille satulaa ole. Täytteillä kikkailemalla siitä ehkä voisi saada sopivan, mutta tällä hetkellä innostus ei yksinkertaisesti riitä minkään valtakunnan satulan kanssa taistelemiseen.

Olemme ratsastaneet Wintecillä nyt kohta neljä viikko 2-3 viikossa, ja harmikseni voin todeta, että Ukko on mennyt koko ajan pikkuhiljaa huonommaksi. Eihän sitä tietenkään ole huomannut kuin vasta nyt, kun asiaa osaa katsoa vähän laajemmassa perspektiivissä. Ukko on selkeästi kipeytynyt, koska se on taas aloittanut hoitotilanteessa riimunarun pureskelemisen ja muun oheistoiminnan. Ratsastaessa takaosa liikkuu nihkeästi. Loistavaa! Satula heivattiin saman tien kaapin pohjalle. Hieroja on kutsuttu paikalle, ja jatkamme ratsastusta tulevaisuudessa ilman satulaa, kuten tähänkin asti. Hyvin on pärjätty eikä satulattomuudesta ole ainakaan haittaakaan ollut. Katsotaan sitten joskus uudestaan, jos satulaa tunnumme kaipaavan.

Ja samaan hengenvetoon vielä kerrottakoon, että Ukon mystinen iho-oireilu on palannut. Ehkä nyt olisi taas syytä kerrata lyhyesti Ukon iho-oireilun historia viime kesästä lähtien (lue täältä aiemmista iho-oirelun vaiheista).

Loppukesästä 2013 Ukon ihoon ilmestyy vesikelloja, joiden ajattelemme johtuvan ötökkäallergiasta. Laventeli-eukalyptusöljy auttaa aluksi, mutta menettää sitten tehonsa. Alamme käyttämään ötökkäloimea, joka auttaa.

Heinäkuu 2013

Ukon iho oireilee läpi syksyn enemmän ja vähemmän, vaikka ötökkäkausi on loppunut jo ajat sitten. Joulukuussa kokeilemme kuivaheinää ja se auttaakin aluksi, kunnes iho alkaa oireilla todella rajusti. Niinpä päätämme lopettaa kaiken ylimääräisen syöttäminen, ja Ukko siirtyy kuivaheinä-vesilinjalle. Se ei kuitenkaan auta, joten Ukko alkaa saada kivennäistä.

Helmikuussa 2014 Ukolle teetätetään verinäytetulokset, joiden mukaan eosinofiili- ja rasva-arvot ovat hiukan koholla. Ukolle syötetään kortisoonikuuri, joka auttaa. Iho-oirelu kuitenkin palaa. Jatkamme kuuria ja pudotamme väkirehut uudelleen pois. Iho-oireet eivät ole sen koommin palanneet kunnes nyt.

Superloistavaa! Nytkin on ainakin kymmenen muuttujaa päällä, ettei voi millään tietää, mistä tämä johtuu vai liittyykö kaikki kenties kaikkeen. Ensinäkemältä voisi luulla, että Ukko oireilee ötököitä ja olisi niille allerginen, mutta, mikä selittäisi sen, että Ukolla oli samaisia vesikelloja ihossaan keskellä talvea.

Heinäkuu 2013. Ukolla on nyt samankaltaisia vesikelloja kaulalla.

Lista mahdollisista syistä:

- kivennäinen (ei, koska on syönyt sitä jo maaliskuun alusta lähtien)
- epäsopivan satulan aiheuttamat aineenvaihdunnalliset häiriöt
- laidunruoho (miksi iho sitten oireili myös talvella?)
- ötökkäallergia (miksi iho oireili myös talvella?), Ukko ei kylläkään ole ollut ollenkaan hermostunut ötököiden takia
- ötökkämyrkky, joka voi aiheuttaa allergiaa (miksi iho oireili edelleenkin myös talvella?)

Muita muuttuvia tekijöitä ovat jo keväällä lisääntynyt kamala suolan syönti. Ukko aloitti suolan syömisen silloin, kun se ei saanut väkirehuja, mutta ei lopettanut ylenpalttista syömistä. Nyt Ukko saa säännöstellysti suolaa, mutta, jos sille tarjoaa suolaa kädestä, se syö varmasti kaiken. Mikä siis aiheuttaa kauhean suolan tarpeen? Suolan syöminen lisää veden tarvetta, joka taas puolestaan vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Hierojamme ehdotti syöttämään Ukolle B- ja E-vitamiinikuurit sekä magnesiumkuurin.

Eli näin meillä. Tänään Ukko sai päälleen ötökkäloimen, joten saa nähdä, onko se auttanut.

Ainiin, aiemmat satula(koleilu)t:

Wintecin paluu osa 1
Freemax-rungoton (uusi) 1. kokeilu ja 2. kokeilu
Freemax-rungoton (käytetty)
Barefoot Notting Hill  1. kokeilu ja 2. kokeilu
Freemax-rungoton (kopio)
Trekker Master -joustorunkoinen
Kooste Wintecin sovituksesta viime kesältä ja syksyltä

Nyt on Ukon vuoro

Hei lukijat! :)

Täällä ruudun takana kirjoittaa poikkeuksellisesti minä eli Ukko. Älkää sitten suotta arastelko laittaa minulle kommenttia ja lisäkysymyksiä, sillä en pure. Olen kaikkien kaveri tai herrasmies, kuten tytöt asian usein ilmaisevat. Siksi onkin todella omituista, että olen saanut molempina kesinä kaviosta tutustuessani uusiin hevostuttavuuksiin. Tytöt sanovat, että se johtuu huonosta kielitaidostani enkä siksi kuulemma oikein ymmärrä, milloin olisi syytä antaa vähän enemmän tilaa vastapuolelle. Mutta enhän minä koskaa ketään pure tai potki, jos haluan omaa rauhaa! Ehkä toiset ovat vain sitten vähän äkkipikaisempia kuin minä. Rauhallisuus kuuluukin tunnuspiirteisiini.

Erityisen paljon pidän pienistä hevosista tai poneista ja lapsista. Pienuus kiinnostaa minua kovasti. Ehkä se johtuu siitä, että olen itse sen verran korkea. Olen joskus tarhannut samassa pienen russivarsan kanssa. Hän oli kyllä oikein suloinen tapaus! Tällä hetkellä hengailen samassa aitauksessa Räpsy-ruunan kanssa. Tulemma hyvin toimeen, mutta emme ole ainakaan vielä mitään sydänystäviä.

Ystäväpiiriini kuuluu toki myös kaksijalkaisia. Minun tytöt. Joskus he ovat olleet minun silmissäni enemmän Mikki Hiiriä, kuin vakavasti otettavia auktoriteetteja. Tänä päivänä he ovat kuitenkin jo varttuneempia naisihmisiä, joihin voi luottaa. Arvostan ihmisissä juuri sitä piirrettä, että haluavat ymmärtää meitä nelijalkaisia. Tytöt hoitavat minua painavat asiat aina kuntoon.

Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että syöminen, liikunta ja lepääminen kuuluvat lempipuuhiini. Onneksi liiallisesta lihomisesta ei tarvitse olla huolissaan, joten saan syödä heinää mielinmäärin. Syöminen yhdistettynä liikkumiseen laitumella on varmaankin parasta, mitä tiedän, vaikka ötökät ovatkin inhottavia.

Minusta ei varmaan olisi koskaan pihankoristeeksi. Pääni tai kroppani ei kestäisi sitä. Lisäksi minulla on kova työmoraali. Kaikki käy; irti leikkiminen, maastoilu, hyppääminen ja kouluratsastus. Kovasta vauhdista nautin varmaan eniten.

Olen muuttunut paljon vuosien saatossa niin henkisesti kuin ulkoisestikin. Pidän kovasti nykyisestä elämästäni, vaikka hermovaurio aina välillä kiusaa minua, mutta pääsääntöisesti liikkuminen maistuu todella hyvin. Elän päivä kerrallaan. Ihmiset murehtivat välillä aivan liikaa huomista, vaikka jokaiselle päivällä riittävät varmasti sen omat murheet.

- Ukko

Kesäloma ja uudet elätit

Ou jee, minäkin saa nyt kuvainnollisesti kirmata kesälaitumille! Palasin hetki sitten lukion kevätjuhlista todistuksen kanssa. Opiskelut ovat sujuneet todella hyvin, ja vuosi on kulunut älyttömän nopeasti.

Myös Ukko pääsee kesälaitumelle kunhan ruoho on ehtinyt ensin kasvaa.

Lisäksi perheeseemme on tullut kolme uutta ruokittavaa ainakin nyt joksikin ajaksi. Varaston hylyllä pahvilaatikossa sanomalehtien seassa köllöttelee nimittäin kolme harakan poikasta.

Olemme harventaneet talomme edustalla olevaa metsää emmekä huomanneet, että erään kuusen latvassa oli harakan pesä, ennen kuin puun jo kaatuessa alkoi kuulua poikasten hätäinen huuto. Katkaisimme latvan ja nostimme sen pystyyn, mutta pesä jäi niin matalalle, että kuka tahansa peto (esim. kissa, joita meillä tässä naapurustossa on useampi) olisi päässyt helposti poikasiin käsiksi. Emme myöskään olleet varmoja löytäisikö emo enää pesälle eikä pystyyn nostettu latva muutenkaan meinannut millään pysyä pystyssä.

Poikasia oli alunperin kuusi, mutta kolme niistä ehti kuolla alle vuorokauden sisällä puun kaatamisesta. Minusta itse asiassa tuntuu, että ne olivat jo valmiiksi huomattavasti heikompia yksilöitä. Kun kävimme ensimmäisenä päivänä heti puun kaatumisen jälkeen ruokkimassa poikasin pesään, heikommat poikaset eivät edes vaatineet ruokaa. Ne vain makasivat pesän pohjalla vahvempien poikasten alla ja taisivat jo siinä vaiheessa tehdä kuolemaa. Näin se luonnossa menee: vahvimmat selviävät. Seuraavana aamuna heitimme kuolleet poikaset pois pesästä ja siirsimme eloon jääneet pahvilaatikkoon.

Nyt olemme ruokkineet poikasia pahvilatikkoon torstai-illasta lähtien. Sanomalehdet tätyy vaihtaa päivittäin, ja poikasia täytyy ruokkia useamman kerran päivässä. Heti, kun lähestymme varostoa, sieltä alkaa kuulua vaativa, kimeä ääni, ja laatikosta löytyy kolme suuta ammollaan.

RUOKAA!

Ruokinta tapahtuu lusikalla ja hanskat kädessä totta kai, ettei tule mitään tauteta. 

Poikaset kasvavat silmissä, joten ei varmastikaan mene aikaakaan, kun ne lähtevät pesästä. Tarkoitus olisi seurata täällä blogin puolella poikasten kehittymistä lentokykyisiksi saakka.