Wintecin paluu osa 2

Tai pikemminkin: Wintecin lähtö osa 2...

Juu-u, eipä siitä Wintecistä ainakaan toistaiseksi meille satulaa ole. Täytteillä kikkailemalla siitä ehkä voisi saada sopivan, mutta tällä hetkellä innostus ei yksinkertaisesti riitä minkään valtakunnan satulan kanssa taistelemiseen.

Olemme ratsastaneet Wintecillä nyt kohta neljä viikko 2-3 viikossa, ja harmikseni voin todeta, että Ukko on mennyt koko ajan pikkuhiljaa huonommaksi. Eihän sitä tietenkään ole huomannut kuin vasta nyt, kun asiaa osaa katsoa vähän laajemmassa perspektiivissä. Ukko on selkeästi kipeytynyt, koska se on taas aloittanut hoitotilanteessa riimunarun pureskelemisen ja muun oheistoiminnan. Ratsastaessa takaosa liikkuu nihkeästi. Loistavaa! Satula heivattiin saman tien kaapin pohjalle. Hieroja on kutsuttu paikalle, ja jatkamme ratsastusta tulevaisuudessa ilman satulaa, kuten tähänkin asti. Hyvin on pärjätty eikä satulattomuudesta ole ainakaan haittaakaan ollut. Katsotaan sitten joskus uudestaan, jos satulaa tunnumme kaipaavan.

Ja samaan hengenvetoon vielä kerrottakoon, että Ukon mystinen iho-oireilu on palannut. Ehkä nyt olisi taas syytä kerrata lyhyesti Ukon iho-oireilun historia viime kesästä lähtien (lue täältä aiemmista iho-oirelun vaiheista).

Loppukesästä 2013 Ukon ihoon ilmestyy vesikelloja, joiden ajattelemme johtuvan ötökkäallergiasta. Laventeli-eukalyptusöljy auttaa aluksi, mutta menettää sitten tehonsa. Alamme käyttämään ötökkäloimea, joka auttaa.

Heinäkuu 2013

Ukon iho oireilee läpi syksyn enemmän ja vähemmän, vaikka ötökkäkausi on loppunut jo ajat sitten. Joulukuussa kokeilemme kuivaheinää ja se auttaakin aluksi, kunnes iho alkaa oireilla todella rajusti. Niinpä päätämme lopettaa kaiken ylimääräisen syöttäminen, ja Ukko siirtyy kuivaheinä-vesilinjalle. Se ei kuitenkaan auta, joten Ukko alkaa saada kivennäistä.

Helmikuussa 2014 Ukolle teetätetään verinäytetulokset, joiden mukaan eosinofiili- ja rasva-arvot ovat hiukan koholla. Ukolle syötetään kortisoonikuuri, joka auttaa. Iho-oirelu kuitenkin palaa. Jatkamme kuuria ja pudotamme väkirehut uudelleen pois. Iho-oireet eivät ole sen koommin palanneet kunnes nyt.

Superloistavaa! Nytkin on ainakin kymmenen muuttujaa päällä, ettei voi millään tietää, mistä tämä johtuu vai liittyykö kaikki kenties kaikkeen. Ensinäkemältä voisi luulla, että Ukko oireilee ötököitä ja olisi niille allerginen, mutta, mikä selittäisi sen, että Ukolla oli samaisia vesikelloja ihossaan keskellä talvea.

Heinäkuu 2013. Ukolla on nyt samankaltaisia vesikelloja kaulalla.

Lista mahdollisista syistä:

- kivennäinen (ei, koska on syönyt sitä jo maaliskuun alusta lähtien)
- epäsopivan satulan aiheuttamat aineenvaihdunnalliset häiriöt
- laidunruoho (miksi iho sitten oireili myös talvella?)
- ötökkäallergia (miksi iho oireili myös talvella?), Ukko ei kylläkään ole ollut ollenkaan hermostunut ötököiden takia
- ötökkämyrkky, joka voi aiheuttaa allergiaa (miksi iho oireili edelleenkin myös talvella?)

Muita muuttuvia tekijöitä ovat jo keväällä lisääntynyt kamala suolan syönti. Ukko aloitti suolan syömisen silloin, kun se ei saanut väkirehuja, mutta ei lopettanut ylenpalttista syömistä. Nyt Ukko saa säännöstellysti suolaa, mutta, jos sille tarjoaa suolaa kädestä, se syö varmasti kaiken. Mikä siis aiheuttaa kauhean suolan tarpeen? Suolan syöminen lisää veden tarvetta, joka taas puolestaan vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Hierojamme ehdotti syöttämään Ukolle B- ja E-vitamiinikuurit sekä magnesiumkuurin.

Eli näin meillä. Tänään Ukko sai päälleen ötökkäloimen, joten saa nähdä, onko se auttanut.

Ainiin, aiemmat satula(koleilu)t:

Wintecin paluu osa 1
Freemax-rungoton (uusi) 1. kokeilu ja 2. kokeilu
Freemax-rungoton (käytetty)
Barefoot Notting Hill  1. kokeilu ja 2. kokeilu
Freemax-rungoton (kopio)
Trekker Master -joustorunkoinen
Kooste Wintecin sovituksesta viime kesältä ja syksyltä

Nyt on Ukon vuoro

Hei lukijat! :)

Täällä ruudun takana kirjoittaa poikkeuksellisesti minä eli Ukko. Älkää sitten suotta arastelko laittaa minulle kommenttia ja lisäkysymyksiä, sillä en pure. Olen kaikkien kaveri tai herrasmies, kuten tytöt asian usein ilmaisevat. Siksi onkin todella omituista, että olen saanut molempina kesinä kaviosta tutustuessani uusiin hevostuttavuuksiin. Tytöt sanovat, että se johtuu huonosta kielitaidostani enkä siksi kuulemma oikein ymmärrä, milloin olisi syytä antaa vähän enemmän tilaa vastapuolelle. Mutta enhän minä koskaa ketään pure tai potki, jos haluan omaa rauhaa! Ehkä toiset ovat vain sitten vähän äkkipikaisempia kuin minä. Rauhallisuus kuuluukin tunnuspiirteisiini.

Erityisen paljon pidän pienistä hevosista tai poneista ja lapsista. Pienuus kiinnostaa minua kovasti. Ehkä se johtuu siitä, että olen itse sen verran korkea. Olen joskus tarhannut samassa pienen russivarsan kanssa. Hän oli kyllä oikein suloinen tapaus! Tällä hetkellä hengailen samassa aitauksessa Räpsy-ruunan kanssa. Tulemma hyvin toimeen, mutta emme ole ainakaan vielä mitään sydänystäviä.

Ystäväpiiriini kuuluu toki myös kaksijalkaisia. Minun tytöt. Joskus he ovat olleet minun silmissäni enemmän Mikki Hiiriä, kuin vakavasti otettavia auktoriteetteja. Tänä päivänä he ovat kuitenkin jo varttuneempia naisihmisiä, joihin voi luottaa. Arvostan ihmisissä juuri sitä piirrettä, että haluavat ymmärtää meitä nelijalkaisia. Tytöt hoitavat minua painavat asiat aina kuntoon.

Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että syöminen, liikunta ja lepääminen kuuluvat lempipuuhiini. Onneksi liiallisesta lihomisesta ei tarvitse olla huolissaan, joten saan syödä heinää mielinmäärin. Syöminen yhdistettynä liikkumiseen laitumella on varmaankin parasta, mitä tiedän, vaikka ötökät ovatkin inhottavia.

Minusta ei varmaan olisi koskaan pihankoristeeksi. Pääni tai kroppani ei kestäisi sitä. Lisäksi minulla on kova työmoraali. Kaikki käy; irti leikkiminen, maastoilu, hyppääminen ja kouluratsastus. Kovasta vauhdista nautin varmaan eniten.

Olen muuttunut paljon vuosien saatossa niin henkisesti kuin ulkoisestikin. Pidän kovasti nykyisestä elämästäni, vaikka hermovaurio aina välillä kiusaa minua, mutta pääsääntöisesti liikkuminen maistuu todella hyvin. Elän päivä kerrallaan. Ihmiset murehtivat välillä aivan liikaa huomista, vaikka jokaiselle päivällä riittävät varmasti sen omat murheet.

- Ukko

Kesäloma ja uudet elätit

Ou jee, minäkin saa nyt kuvainnollisesti kirmata kesälaitumille! Palasin hetki sitten lukion kevätjuhlista todistuksen kanssa. Opiskelut ovat sujuneet todella hyvin, ja vuosi on kulunut älyttömän nopeasti.

Myös Ukko pääsee kesälaitumelle kunhan ruoho on ehtinyt ensin kasvaa.

Lisäksi perheeseemme on tullut kolme uutta ruokittavaa ainakin nyt joksikin ajaksi. Varaston hylyllä pahvilaatikossa sanomalehtien seassa köllöttelee nimittäin kolme harakan poikasta.

Olemme harventaneet talomme edustalla olevaa metsää emmekä huomanneet, että erään kuusen latvassa oli harakan pesä, ennen kuin puun jo kaatuessa alkoi kuulua poikasten hätäinen huuto. Katkaisimme latvan ja nostimme sen pystyyn, mutta pesä jäi niin matalalle, että kuka tahansa peto (esim. kissa, joita meillä tässä naapurustossa on useampi) olisi päässyt helposti poikasiin käsiksi. Emme myöskään olleet varmoja löytäisikö emo enää pesälle eikä pystyyn nostettu latva muutenkaan meinannut millään pysyä pystyssä.

Poikasia oli alunperin kuusi, mutta kolme niistä ehti kuolla alle vuorokauden sisällä puun kaatamisesta. Minusta itse asiassa tuntuu, että ne olivat jo valmiiksi huomattavasti heikompia yksilöitä. Kun kävimme ensimmäisenä päivänä heti puun kaatumisen jälkeen ruokkimassa poikasin pesään, heikommat poikaset eivät edes vaatineet ruokaa. Ne vain makasivat pesän pohjalla vahvempien poikasten alla ja taisivat jo siinä vaiheessa tehdä kuolemaa. Näin se luonnossa menee: vahvimmat selviävät. Seuraavana aamuna heitimme kuolleet poikaset pois pesästä ja siirsimme eloon jääneet pahvilaatikkoon.

Nyt olemme ruokkineet poikasia pahvilatikkoon torstai-illasta lähtien. Sanomalehdet tätyy vaihtaa päivittäin, ja poikasia täytyy ruokkia useamman kerran päivässä. Heti, kun lähestymme varostoa, sieltä alkaa kuulua vaativa, kimeä ääni, ja laatikosta löytyy kolme suuta ammollaan.

RUOKAA!

Ruokinta tapahtuu lusikalla ja hanskat kädessä totta kai, ettei tule mitään tauteta. 

Poikaset kasvavat silmissä, joten ei varmastikaan mene aikaakaan, kun ne lähtevät pesästä. Tarkoitus olisi seurata täällä blogin puolella poikasten kehittymistä lentokykyisiksi saakka.

Kesä on täällä!

Viime viikonlopulla alkaneiden helteiden jälkeen luonto puhjennut vehreyteen. Kesä tuli ryminällä!

Pihalta.

Varma kesän merkki on myös se, että kissaneiti ei juurikaan enää näytä nokkaansa sisällä, vaan viihtyy ulkona köllötellen. Toki se joutuu olemaan silloin sisällä, kun kukaan ei ole kotona, koska narun päähän sitä ei oikein yksin uskalla jättää. Tosin olihan Siru joutunut kissatappeluun muutama viikko sitten, vaikka olimme kotona. Huomasimme vasta myöhemmin päivällä, että kissa on ontuu ja sen ulkoilualueella on hirveästi karvoja -ei kylläkään sen omia. Onneksi mitään pahempaa ei ollut tapahtunut, vaikka Siru on altavastaajana narussa kiinni olleessaan ja naapurin kissa on kaiken lisäksi kaksi kertaa meidän neitiä isompi pitkäkarvainen uroskolli. No onhan se tiedetty, että Siru on tiukka emäntä. Mitä pienempi koko, sitä ärhäkämpi tapaus. Onhan se todettu hevosten kanssa. Muistan, että eräänkin hevoslauman johtajanpaikan oli ottanut koko lauman pienin poni. :D








Siruhan täytti huhtikuun alussa jo 7 vuotta. Ei uskoisi, että se on niin kauan meidän taloudessa oleskellut. Muistan vieläkin, kun 9 vuotiaana tyttösenä jankutin vuoden päivät ennen kuin vanhemmat uskoivat, että tosissani haluan kissan.

Kesäkuu 2007; Siru oli tuolloin 8 viikkoa vanha, kun kävimme katsomassa sitä.





Ukkokin on jo päässyt maistelemaan vihreää, kun olemme käyttäneet sitä syöttelemässä. Eilen lähdimme yhteensä neljän hevosen voimin syöttelemään erään laitumen päähän. Ukko käyttäytyi todella esimerkillisesti, vaikka tilanne oli aika jännittävä, kun muut hevoset vähän ilakoivat taluttajiensa narun päässä. Koulutuksesta on selvästi ollut hyötyä. Olemme nimittäin opettaneet Ukolle, että, jos se antaa meille huomiotaan, se saa syödä, kun annamme siihen luvan. Pyydämme kesken syömisen sitä nostamaan päätään ja annamme sen sitten taas syödä. Saatamme myös vaihtaa paikkaa, jolloin se ei voi koskaan tietää, milloin lopetamme syöttelemisen kokonaan. Tämä on osoittautunut todella toimivaksi. Emme halua, että Ukko oppii, että aina, kun pyydämme sen huomion, ruohon syöminen loppuu ja lähdemme pois. Ukko käyttäytyy myös paljon rauhallisemmin syöttelytilanteessa, koska sen ei tarvitse pelätä, että, milloin nuo vievät minut pois, koska se ei voi tietää sitä.

Toukokuu 2013



Wintecin paluu osa 1

Ha-haa, se on täällä taas! Yleissatulamme Wintec, jonka suhteen toivo oltiin jo menettämässä viime syksynä, kun siitä ei saanut tekemälläkään sopivaa Ukolle (lue lisää täältä) . Nyt olemme kuitenkin aloittaneet uudelleen sovitukset, koska Ukko on muuttunut niin paljon noista ajoista.

Ensimmäinen sovituskerta ei lähtenyt käyntiin kovinkaan lupaavasti. Ensinnäkin huomasimme, että meillä ei ole jalustimia. Ainoat jalustimemme ovat kiinni rungottomassa, joka anoimme Saksan reissumme aikana sovitukseen, ja se on edelleen sillä tiellä. Kovan etsinnän jälkeen saimme tallikavereilta lainaan jalustimet ja jalustinihihnat. Ongelmat eivät päättyneet vielä tähänkään. Kun olin kiristämässä satulavyötä, totesin, ettei se mene kiinni. Ukko on ollut niin kevyellä käytöllä koko talven, että se on päässyt lihomaan. Eihän se toki vieläkään ole mikään liikalihava, mutta toki mahaa on enemmän kuin silloin, kun se oli kovemmassa käytössä. Viime syksynähän vyö vielä meni kiinni, ja Ukko oli silloinkin sopivassa lihavuuskunnossa. Ehkä vyö menee taas kiinni, kun liikunta lisääntyy ja sitä kautta Ukko alkaa kiinteytyä. Saimme onneksi tallikaverilta pidemmän vyön lainaan.

Sateen takia jouduimme ratsastamaan maneesissa, joten kuvat eivät ole kovin hyvälaatuisia. Niistä kuitenkin näkee, miten tuo satula edelleen ajaa istumaan voimakkaaseen tuoli-istuntaan.




Kunnon tuoli-istunta -könötys! ;)



Ja sitten vähän edustavampi kuva.

Ukko liikkui koko ratsastuksen ajan reippaasti ja oli ihan positiivisella miellellä. Satulan hikijäjet taas eivät olleet kovin hyvät. Positiivista tässä on se, että ne olivat erilaiset kuin aiemmin, mikä taas kertoo siitä, että Ukko tosiaan on muuttunut. Tällä kertaa paine ei ollut kohdistunut taakse vaan eteen. Kokeilemme ensi kerralla leveämpää kaarta. Jäin hieman miettimään, että satuloimmeko satulan kuitenkin liian eteen. Tosin Satu kokeili ratsastuksen aikana monta kertaa, että pääseväthän lavat varmasti liikkumaan.

Aiemmat satula(kokeilu)t:

Freemax-rungoton (uusi) 1. kokeilu ja 2. kokeilu
Freemax-rungoton (käytetty)
Barefoot Notting Hill -rungoton 1. kokeilu ja 2. kokeilu
Freemax-rungoton (kopio)
Trekker Master -joustorunkoinen
Kooste Wintecin sovituksesta viime syksynä



Huuui!

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Onneksi selvittiin säikähdyksellä. Lauantain maastolenkki ei nimittäin sujunut ihan toivotulla tavalla. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes Satu päätti nousta Ukon kanssa erään hiekkanousun. Minä menin edeltä rinteen päälle ja totesin, että kannattaa tulla vasenta reunaa, koska oikeassa reunassa maa on sortunut kesken rinteen. Satu sitten vastasi, että hän ottaa vähän vauhtia ja nousee laukalla mäen ylös. Jostain syystä itselleni tuli epäroiva olo; sydän alkoi tykyttää ja vaisto sanoi, ettei tässä käy hyvin. Minä tietenkin vain ihmettelin, mistä moinen tunne tuli; eihän tässä ole mitään pelättävää.

No, Satu sitten lähti tulemaan mäkeä ylös, mutta Ukko ei noussutkaan sitä kohtaa rinnettä, josta Satu käski sen mennä vaan lähti liiraamaan oikealle. Satu vielä yritti ohjata Ukkoa takaisin vasemmalle, mutta ei se tietenkään enää onnistunut. Vauhti hidastui kavioiden upotessa syvään hiekkaan, mutta, kun Ukko pääsi sortuneesta kohdasta yli, se ponnisti kunnolla vauhtia eteenpäin, jolloin Satu valui ilman satulaa mennessään liian taakse. Ukkohan tietysti säikähti, kun ratsastaja pomppii lannerangan päällä ja jalat potkivat kylkiin. Satu sai vielä itsensä oikeaan paikkaa, ja Ukko jopa vastasi pidätteisiin, mutta lähti jälleen liiraamaan tällä kertaa rinteen päällä. Sieltähän ratsastaja sitten lensi komeassa kaaressa, kun tasapaino oli jo valmiiksi häiriintynyt.

Ukko hiljensi käyntiin tippumisen jälkeen, mutta se oli silminnähden hermostunut tilanteesta. Se kuikuilu taaksepäin meitä kohti kävellessään rivakasti kotia kohti. Yrtimme kyllä kutsua sitä takaisin, mutta suusta ei tuntunut lähtevän ääntäkään. Lopulta Ukko näki parhaaksi lähteä laukalla kotiinpäin. Ensimmäinen ajatus oli, että ei voi olla todellista. Tilanne ei olisi ollut ollenkaan niin huolestuttava, jos maastojen ja kotitallin välillä ei olisi vilkkaasti liikennöityä valtatietä, jonka nopeusrajoitus on 80km/h ja ylityspaikka on kaiken lisäksi mutkassa.

Soitimme äkkiä tallinpitäjän Ukkoa vastaan risteykseen ja lähdimme itse hölkkäämään Ukon perään. Jonkin ajan kuluttua tallinpitäjämme soitti ja kertoi olevansa risteyksessä. Ukkoa ei ollut vielä näkynyt. Siinä vaiheessa itselle meinasi tulla pelko puseroon, koska Ukon olisi pitänyt olla jo siellä, jos se on mennyt suorinta tietä tallille. Tuli sellainen olo, että me ei selvitä tästä. Siinä samassa päästimmekin jo ilmoille rukouksen: "Isä, auta meitä!" Se oli lyhyt, mutta täydestä sydämmestä tullut rukous. Sitä huomaa usein, kuinka jää rukoilleessaan latelemaan vain tyhjiä sanoja vakuutellakseen itseään.

Hetkeä myöhemin puhelin soi, ja tallinpitäjä kertoi, että Ukko on saatu kiinni. Se ei ollutkaan lähtenyt ylittämään valtatietä, vaan jäänyt jonkun talon pihaan syömään ruohoa.

Satu nousi vielä uudelleen selkään, ja kävelimme kunnon loppukäynnit hikisellä hevosella. Kävimme myös eilen maastossa, ja kaikki sujui hyvin.

Pari viikkoa sitten otettu kuva, jossa Ukko liiraa sivulle. Perjantain maastolenkki oli osoitus siitä, että tästä tavasta on todellakin päästävä eroon olemalla itse jämäkämpi sen suhteen, mistä mennään.

Ikää karttuu

5.5.2001 syntyi lämminverinen orivarsa. Eläinlääkäri totesi sen omistajille, että, oletteko väärä uraa varsalle valitsemassa, kun silloin vielä pieni Ukko-varsa laukkaili iloisesti tarhassaan kakkakasojen yli. Ravihevosen ammatin oripoika kuitenkin itselleen omaksui ja ura jatkui aina vuoteen 2010, kunnes hankoside vaurioitui ruunan ollessa vasta 9-vuotias.

10-vuotiaan Ukon elämässä alkoivat puhaltaa uudet tuulet, kun kaksi nuorta tyttöä otti sen huollettavakseen. Ruuna onkin kokenut viimeisen kolmen vuoden aikana valtavia muutoksia elämässään. Ensinnäkin jo se, että se on muuttanut pois syntymätalliltaan tuttujen kasvattajaomistajiensa luota. Kuorimittava ravihevosen kilpaura on puolestaan vaihtunut kuolaimettomaan ratsastukseen, hippaleikkeihin, agilityyn, jalkapalloiluun jne. Harrastehevosen elämään. Se on myös saanut tutustua hevosystäviin aidan samalla puolella.

Tänään mittariin napsahtaa 13 vuotta. Totuushan on se, että ikä alkaa jo pikkuhiljaa näkyä. Ruunalla on kuitenkin paljon vaatinut ravihevosen elämä takana. Mieli on kuitenkin edelleen yhtä terävä kuin nuorella hevosella, vaikkakin iän tuoma kokemus on tuonut siihen viisautta.