Mitä sinä arvostat itsessäsi?

Tämä haaste on viivytellyt jo ihan hävyttömän kauan sen jälkeen, kun sain sen Hennalta toukokuun alussa. Mutta kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten eiköhän mennä suoraan asiaan!

Arvostan itsessäni...

...luovuutta.  Minulla on hyvä mielikuvitus, ja olenkin kirjoittanut siitä lähtien, kun opin jotenkuten kirjoittamaan. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että sain tutustua esimerkiksi tietokoneeseen verrattain myöhään. Se sijaan, että olisin istunut koneen ääressä, olin pihalla leikkimässä ja värkkäämässä jos minkä moista viritelmää ystäväni Satun kanssa (leikeistämme voit lukea lisää täältä.)

En ole mitenkään erityisen musikaalinen mielestäni. Osaan soittaa jonkin verran pianoa -mitä nyt olen itse pystynyt opettelemaan, mutta laulaminen yhdistettynä esiintymiseen on joskus ollut intohimoni. Alle 10-vuotiaana halusin laulaa kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa. Ulkomailla yhteisen kielen puuttuminen ei edes noussut esteeksi esiintymispyrkimyksilleni. :D Nautin edelleen esiintymisestä, mutta yhdistän siihen mieluumin näyttelemisen. Viime aikoina olen myös innostunut todella paljon elokuvien ohjaamisesta ja käsikirjoittamisesta.

Alla minun ja Satun keväällä 2013 tekemä saksankielinen lyhytelokuva (yläasteen saksan kurssiin liittyen), joka on parodia Suomen televisiossa nimellä Bella Block esitetystä saksalaisesta rikossarjasta. 




Tykkään yleensäkin värkätä kaikenlaista käsilläni. Ihan kaikki käy; ristipistotyöt, puutyöt, maalaminen, piirtäminen, nukkekodin kalustaminen, kutominen, ompeleminen jne...

Äidilleni antama joululahja.

Pehmojen romanttinen illallinen. Minun maalamani tausta.

Samaisten pehmojen omakotitalo pihoineen. 

Itse tekemäni mekko + huivi 9. luokan päättäjäisiin

...rohkeutta. En ole tyhmänrohkea, vaan olen ihmisenä oikeastaan aika arka ja pelkään monia asioita (olen esim. kärsinyt kovasta ratsastuspelosta). Olen kuitenkin ollut aina sellainen, että menen pelkoa päin -en sitä karkuun. Olen myös rohkea siinä mielessä, että uskallan sanoa mielipiteeni, vaikka se eroaisi valtaväestön mielipiteestä. En voi olla hiljaa, koska minun mielestäni hiljaisuus on hyväksymisen merkki. Olen myös aina uskaltanut olla sellainen kuin olen.

Ehkä olen aina ollut se ns. vastarannan kiiski. Se, joka kääntyy vasemmalle, kun muut menevät oikealle. Tehnyt asiat toisin, mutta ei se ole ollut minulle mikään iso juttu tai tietoinen päätös, sillä olen vain aina ollut sellainen eikä se ole haitannut minua muulloin kuin murrosikäisenä. Yläasteella kiusaamista koskevaan kyselyyn peräti viisi luokkakaveriani oli todennut, että minua kiusattaisiin enkä itse tiennyt asiasta mitään.

...ennakkoluulottomuutta. Olen hyvin kiitollinen partiovuosistani, koska ne opettivat minut sietämään erilaisuutta. Kaikki ihmiset olivat silmissäni samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Tai se erilaisuus ei ollut mielestäni huono asia, vaan ihan normaalia. En tiedä saatteko nyt yhtään kiinni ajatuksestani! En ajatellut koskaan, oliko joku ihminen erilainen vai tavallinen. On kuitenkin pakko myöntää, että tänä päivänä saatan suhtautua varauksella sellaisiin ihmisiin, jotka suhtautuvat fanaattisesti asiaansa. Tämä varmaan johtuu siitä, että olen nähnyt niin usein, miten yliampuminen johtaa kaikkea muuta kuin hyvään lopputulokseen, vaikka henkilö pohjimmiltaan tarkoittaisikin hyvää.

...heittäytymiskykyä ja huumorintajua. En nolostu helposti, vaan annan palaa! Tästä on joskus myös harmia, sillä häpeän tunteet saattavat tulla jälkikäteen ;) Tosin sekään ei haittaa, jos osaa nauraa itselleen. Kannattaa aina nauraa itselleen ennen kuin muut ehtivät. Olen yleensä parhaimmillani silloin, kun en ehdi suunnittelemaan, vaan tilanne ns. hyppää eteeni.