perjantai 22. toukokuuta 2015

Orja, palvelija, kumppani vai jotain muuta?

Pidätkö hevosta orjanasi, palvelijanasi vai kumppaninasi, jonka kanssa teet yhdessä asioita? (Kyllä, hieman kärjistetysti.) Olen miettinyt paljon, millaisen kehityskaaren olen käynyt suhtautumisessani Ukkoon. Silloin, kun aloitin ratsastuksen oppi oli hyvin selvä. Hevonen on sinun "orjasi", jolla ei saa olla mitään mielipiteitä. Se on kone, joka vain tekee, mitä käsketään. En kuitenkaan koskaan niellyt opetusta tuosta vain ja, kun Ukko astui kuvioihin, halusin kokeilla tehdä asiat jotenkin toisella tavalla. Silloin ajatukseni lähtivät hyvin pitkälti siitä, että hevonen on hyvin palkattu "palvelijani".

Opetin Ukolle naksun. Aloin käyttämään negatiivisen vahvisteen rinnalla positiivista vahvistetta ja luovuin rangaistuksesta. Ukko siis oli käytännössä hyvinpalkattu palvelija. Ei mielessäni käynyt, että hevonen voisi vapaaehtoisesti haluta olla minun kanssani, vaan se piti lahjoa porkkanoilla, leivällä, sokerilla jne. Ja niinhän se menikin; ei Ukko seurannut, jos sille ei ollut mitään annettavaa.

Tule puomin yli, niin saat vihreää.

Viime aikoina olen kuitenkin alkanut kypsyä tuonne kolmanteen osioon. Haluan aitoa kommunikointia hevosen kanssa. Ukko saa kertoa mielipiteensä, kunhan se kertoo sen turvallisesti. On mahtavaa huomata, mikä ero hevosessa voi tapahtua. Ukko oli vielä neljä vuotta sitten sisäänpäin kääntynyt ruunanrupukka, jolle kaikki kelpasi, vaikka olisi käynyt kipeää. Nyt olen oikeasti iloinen siitä, että laukannostossa tulee pukkia, jos ratsastaja ei istu kunnolla ja jää vetämään ohjasta. Ei pukin tarkoituksena ole heittää minua selästä, vaan se on vain pieni muistutus "istu kunnolla siellä!".

Ukko on fiksu hevonen. Kyllä se osaa kyseenalaistaa toisinaan, mutta sitten neuvotellaan ja maaritellaan. En minä viitsi alkaa tappelemaan. Siitä ei seuraa muuta kuin ärsyyntynyt fiilis sekä ratsastajalle että hevoselle. Sen sijaan, että karjaisisin: "Perkele, nyt menet hevonen sinne kulmaan!" Voinkin sanoa: "Katoppa Ukko, miten kivan näköinen kulma tuolla on. Mennäänkö katsomaan?"Ja yleensä tilanne on ratkaistu sillä.  

Kommunikointi on molemminpuolista. Molemmat kuuntelevat toisiaan. Useinhan puhutaan siitä saumattomasta yhteistyöstä, kun ei tarvitse tehdä mitään, vaan hevonen kuuntelee sinua niin hyvin, että se "kuulee" ajatuksesi. Ei minunkaan tarvitse, kun ajatella laukkaa niin Ukko lähtee laukkaamaan. Valmistelu on tärkeää; kertoa hevoselle, että kohta lähdetään. Ei siinä tarvitse välttämättä mitään puolipidetteitä. Minä alan ajattelemaan laukkaa, jolloin ruuminkieleni muuttuu jo sellaiseksi, että Ukko tietää, että kohta lähdetään. Joskus huomaan olevani hätähousu ja silloin palaute tulee Ukon puolelta välittömästi, jos yritän alkaa nostamaan esim. ravia, kun käynti ei ole hallinnassa. 

Nyt ajattelen niin, että tekeminen itsessään voi olla hevoselle palkitsevaa eikä sitä välttämättä tarvitse lahjoa. Toisaalta ymmärrän myös sen, että tuntevana olentona hevosellakin on erilaisia päiviä eikä sitä välttämättä aina niin kiinnostaisi. Silloin sitten neuvotellaan ja maaritellaan. Tarvittaessa muutetaan suunnitelmaa ja tehdään jotain muuta. Fiiliksen mukaan! Hevosen kanssa toimiminen on yhteistyötä.

Maastossa on kivaa, kun pääse menemään lujaa!


Ukko on nyt asustanut noin viikon kesäkodissa. Aika ihmeellistä, miten hevonen voi muuttua näin lyhyessä ajassa niin paljon. Ukosta on tullut muutamassa päivässä a) laumaeläin ja b) "kingi". Ei Ukko ole aiemmin muista hevosista välittänyt, mutta nyt se on kyllä tamman perään. :D Lisäksi tästä peräkammarin pojasta on kuoriutunt lauman johtaja. Enpä olisi koskaan uskonut näkeväni tätä päivää, kun Ukko on se suojelija ja johtaja. <3 En voisi olla onnellisempi. 

Ystävät. (Kuva helatostailta, kun hepat tutustuivat toisiinsa.)

2 kommenttia:

Kommentoithan asiallisesti, kiitos! :)