Tai pikemminkin: Wintecin lähtö osa 2...
Juu-u, eipä siitä Wintecistä ainakaan toistaiseksi meille satulaa ole. Täytteillä kikkailemalla siitä ehkä voisi saada sopivan, mutta tällä hetkellä innostus ei yksinkertaisesti riitä minkään valtakunnan satulan kanssa taistelemiseen.
Olemme ratsastaneet Wintecillä nyt kohta neljä viikko 2-3 viikossa, ja harmikseni voin todeta, että Ukko on mennyt koko ajan pikkuhiljaa huonommaksi. Eihän sitä tietenkään ole huomannut kuin vasta nyt, kun asiaa osaa katsoa vähän laajemmassa perspektiivissä. Ukko on selkeästi kipeytynyt, koska se on taas aloittanut hoitotilanteessa riimunarun pureskelemisen ja muun oheistoiminnan. Ratsastaessa takaosa liikkuu nihkeästi. Loistavaa! Satula heivattiin saman tien kaapin pohjalle. Hieroja on kutsuttu paikalle, ja jatkamme ratsastusta tulevaisuudessa ilman satulaa, kuten tähänkin asti. Hyvin on pärjätty eikä satulattomuudesta ole ainakaan haittaakaan ollut. Katsotaan sitten joskus uudestaan, jos satulaa tunnumme kaipaavan.
Ja samaan hengenvetoon vielä kerrottakoon, että Ukon mystinen iho-oireilu on palannut. Ehkä nyt olisi taas syytä kerrata lyhyesti Ukon iho-oireilun historia viime kesästä lähtien (lue täältä aiemmista iho-oirelun vaiheista).
Loppukesästä 2013 Ukon ihoon ilmestyy vesikelloja, joiden ajattelemme johtuvan ötökkäallergiasta. Laventeli-eukalyptusöljy auttaa aluksi, mutta menettää sitten tehonsa. Alamme käyttämään ötökkäloimea, joka auttaa.
Heinäkuu 2013 |
Ukon iho oireilee läpi syksyn enemmän ja vähemmän, vaikka ötökkäkausi on loppunut jo ajat sitten. Joulukuussa kokeilemme kuivaheinää ja se auttaakin aluksi, kunnes iho alkaa oireilla todella rajusti. Niinpä päätämme lopettaa kaiken ylimääräisen syöttäminen, ja Ukko siirtyy kuivaheinä-vesilinjalle. Se ei kuitenkaan auta, joten Ukko alkaa saada kivennäistä.
Helmikuussa 2014 Ukolle teetätetään verinäytetulokset, joiden mukaan eosinofiili- ja rasva-arvot ovat hiukan koholla. Ukolle syötetään kortisoonikuuri, joka auttaa. Iho-oirelu kuitenkin palaa. Jatkamme kuuria ja pudotamme väkirehut uudelleen pois. Iho-oireet eivät ole sen koommin palanneet kunnes nyt.
Superloistavaa! Nytkin on ainakin kymmenen muuttujaa päällä, ettei voi millään tietää, mistä tämä johtuu vai liittyykö kaikki kenties kaikkeen. Ensinäkemältä voisi luulla, että Ukko oireilee ötököitä ja olisi niille allerginen, mutta, mikä selittäisi sen, että Ukolla oli samaisia vesikelloja ihossaan keskellä talvea.
Heinäkuu 2013. Ukolla on nyt samankaltaisia vesikelloja kaulalla. |
Lista mahdollisista syistä:
- kivennäinen (ei, koska on syönyt sitä jo maaliskuun alusta lähtien)
- epäsopivan satulan aiheuttamat aineenvaihdunnalliset häiriöt
- laidunruoho (miksi iho sitten oireili myös talvella?)
- ötökkäallergia (miksi iho oireili myös talvella?), Ukko ei kylläkään ole ollut ollenkaan hermostunut ötököiden takia
- ötökkämyrkky, joka voi aiheuttaa allergiaa (miksi iho oireili edelleenkin myös talvella?)
Muita muuttuvia tekijöitä ovat jo keväällä lisääntynyt kamala suolan syönti. Ukko aloitti suolan syömisen silloin, kun se ei saanut väkirehuja, mutta ei lopettanut ylenpalttista syömistä. Nyt Ukko saa säännöstellysti suolaa, mutta, jos sille tarjoaa suolaa kädestä, se syö varmasti kaiken. Mikä siis aiheuttaa kauhean suolan tarpeen? Suolan syöminen lisää veden tarvetta, joka taas puolestaan vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Hierojamme ehdotti syöttämään Ukolle B- ja E-vitamiinikuurit sekä magnesiumkuurin.
Eli näin meillä. Tänään Ukko sai päälleen ötökkäloimen, joten saa nähdä, onko se auttanut.
Ainiin, aiemmat satula(koleilu)t:
Wintecin paluu osa 1
Freemax-rungoton (uusi) 1. kokeilu ja 2. kokeilu
Freemax-rungoton (käytetty)
Barefoot Notting Hill 1. kokeilu ja 2. kokeilu
Freemax-rungoton (kopio)
Trekker Master -joustorunkoinen
Kooste Wintecin sovituksesta viime kesältä ja syksyltä
Voi itku tuota iho-oireilua :(. Joskus syytä ei saada selville. Itselläni puhkesi pari vuotta sitten nokkosrokko joka menee ja tulee omia aikojaan. Aktiivisessa vaiheessa ei auta kuin kortisoni, sitten se vaan häipyi. Ja ilmeisesti tulee samalla viisiin takaisin. Tuli mieleen tuosta Ukon ihosta ne omat paukamat joita nokkosrokko aiheuttaa..
VastaaPoistaHei kuule, teidän täytyy ostaa satulatta ratsastukseen christin lammaskarva"satula" (sana satula heittomerkeissä siksi koska sehän on ratsastushuopa). Siihen voi aina luottaa ja tekee satulatta ratsastuksesta mukavampaa ja vakaampaa molemmille!
Itse en tiedä, mistä tuossa nokkosrokossa on kyse..? Pitääpä katsoa netistä! Tosiaan nuo Ukon iho-oireet tuntuvat tulevan ihan sattumanvaraisesti.
PoistaVoisimme kyllä miettiä tuotakin vaihtoehtoa. :) Ei paha idea lainkaan. Eikö siihen saa myös halutessaan jalustimet, jolloin saa vähän enemmän tukea, vaikkei välttämättä keventäisikään (ei varmaankaan edes kannata, kun kyseessä on vain satulahuopa)?
Nokkosrokossa tulee just tuommosta allergista koho-ihottumaa jotka ihmisellä on punaisia. Ja ne kutiaa. Siihen minulla liittyi myös joskus nivelten kipua ja turvotusta. Ihottumaläntit vaihtavat nopeastikin paikkaa ja voivat tulla todella nopeasti. Ihottuma elää ihan omaa elämäänsä ilman oikeen minkäänlaista säännönmukaisuutta. Ainot sääntö on epäjohdonmukaisuus :D.
PoistaChristihän oli meillä aluksi ihan satulana jalustimineen kun ei ollut muutakaan, eli jalustimet saa siihen. Ja meillä christin aiheuttamat selkäpatit olivat myöhemmin katsoen väärä johtopäätös ja johtuivat jostain muusta, niitä nimittäin tuli kerran myöhemmin sinäkin aikana kun Christ oli ollut pitkään poissa käytöstä. Ihan hyvin sitä voi välillä käyttää jalustimillakin kun ei vaan erehdy luulemaan että se olisi yhtä pätevä ratkaisu kuin satula.
Samoin kuin omallani, teidän hevosella näyttäisi olevan melko pitkälle tuleva ja korkea säkä sekä suora selkä, kokeilla kannattaisi ns. säkähirviöille sopivia satuloita. Useinkaan nuo rungottomat tai joustorunkoiset eivät toimi juuri tuon sää'än takia, koska vaatii melko pitkän säkätilan. Pfiff Amaretto suoralla rungolla oli meille pelastus satulahelvetin jälkeen. Kiefferillä ja Kent&Mastersilla on myös "säkähirviöille" sopivia malleja, satulamyyjät yleensä osaavat antaa jo sillä kuvauksella oikeanlaisia malleja sovitettavaksi. Tsemppiä satulahärdelliin :) -Piu
VastaaPoistaOlemme toistaiseksi luopuneet satulan etsinnästä. Viimeisen vuoden olemme käyttäneet lampaankarvasatulaa tai menneet ilman. Hevonen hierotaan kerran kuussa, joten mahdolliset ongelmat huomataan nopeasti. :)
Poistamulla on ravuri ja samoja kyhmyjä, eikä tietoo mistä tuli tai millä sais pois. mutta nämä ovat kosketus arkoja. seuraavaksi verikokeet ja ja....
PoistaMyös Ukolla olivat kosketusarkoja. Otimme verikokeet ja kokeilimme erilaisia ruokavalioita. Mistään ei löytynyt selitystä. Lopulta apu löytyi säännöllisestä ja tasaisesta liikunnasta sekä mahdollisimman stressittömästä elämästä. Myös koulutuksen vähentäminen paransi ihon kuntoa .
PoistaEi koulutuksen vaan loimituksen vähentämin
Poistaen