Anteeksiantamisesta ja -pyytämisestä

Ennen kuin voi antaa anteeksi toisille, täytyy oppia antamaan anteeksi itselleen. Minä olen oppinut ja siksi anteeksiantaminen ja -pyytäminen ovat varsin helppoja tehtäviä minulle. Ei ole varmaan tullut vastaan hetkeä, jolloin en olisi antanut anteeksi, kun sitä on minulta pyydetty. Anteeksipyytäminen on hieman vaikeampaa, koska silloin täytyy myöntää oma erehdyksensä. En kuitenkaan epäröi tehdä sitä, jos olen väärin toista kohdellut.

Olen usein ensimmäisenä hakemassa sovintoa, vaikka toinen osapuoli olisikin se, jonka pitäisi anteeksi pyytää. En halua mennä nukkumaan riidoissa; "Älä anna auringon laskea vihasi ylle."

Sitten on niitä tilanteita, joissa ihminen ei näe omia virheitään eikä pyydä anteeksi. Minulla on käynyt näin kerran. Kysessä oli väärinkäsitys, jota aloin selvittämään muutamaa viikkoa myöhemmin riitatilanteen jälkeen. Päätin odottaa siksi näin kauan, jotta henkilö rauhoittuisi suuttumuksestaan ja pystyisi ajattelemaan järkevästi. En ollut hänen syytöksistään mitenkään vihainen vaan ymmärsin, että hän oli ymmärtänyt väärin.

Lähetin hänelle sähköpostia, jossa en syyttänyt häntä millään tavalla vaan yritin oikaista väärinymmärrykset. Vastaus, minkä sain oli kaikkea muuta, mitä olin odottanut. Sain vain entistä enemmän lokaa niskaani. Hän ei sanojaan säästellyt ja vaati minulta anteeksipyyntöä.

En tiedä ymmärsikö hän oikeasti niin väärin vai eikö hän vain halunnut ymmärtää. Ehkä hän oli liian ylpeä pyytäkseen anteeksi itseään huomattavasti nuoremmalta.

Aluksi ajattelin, etten vastaa häneen törkeeän viestiinsä mitään vaan annan asian olla. Olen kuitenkin periksiantamaton luonne enkä voinut jättää asiaa tähän. Vastasin ja sanoin asioiden todellisen laidan jämäkästi. Sovintoa ei tullut, mutta ainakin yritin parhaani. Ihmistä ei pysty pakottamaan sovintoon.

Tapahtuneen jälkeen olin aluksi hyvin surullinen, mutta tunne vaihtui hyvin pian vihaan ja katkeruuteen. Voin sanoa, että asia pyöri päässäni monen kuukauden ajan päivittäin. Koin sellaista vihaa, jota en ole koskaan elämäni aikana vielä kokenut. Tänä aikana koin myös elämäni vakavimman uskon kriisin. En voinut ymmärtää, miksi pahat asiat kohtaavat minut, kun yritän toimia oikein. 

Olin jo kadottamassa uskon elämäsäni, kun Jumala alkoi puhutella minua. Minun täytyi lopettaa vihaaminen ja antaa anteeksi. Ja Hän lupasi auttaa minua siinä.

Vihastuessani henkilö tulee edelleen mieleeni, mutta olen koko ajan lähempänä sitä, että pystyn aidosti antamaan hänelle anteeksi. Siihen menee varmasti aikaa, mutta tiedän kykeneväni siihen. 

Nyt saa...

...antaa postausehdotuksia, jos sellaisia on mielessä! Olen katsonut yhteensä kaksikymmentä jaksoa Smallville -sarjaa, joten alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttää. Muistakaa, että olen kipeänä, joten voin toteuttaa vain toiveet, joissa tarvitsee raksuttavat aivot ja näppäimistön. En siis pysty tekemään esimerkiksi videopostausta tallipäivästä. Toki saa antaa muitakin toiveita tulevaisuuden varalle! :)

Täytyy levätä, jotta paranee! :)

Kipeänä

Juu, eli olen ollut viime torstaista lähtien flunssassa. Kuumetta ja nuhaa. Tällaiset lievät taudit ovat siinä mielessä ikäviä, että niistä parantumiseen menee aikaa. Tauti saattaa vetkutella päällä viikonkin ajan. Onneksi sairastuin nyt enkä vasta lomalla, joka on ensi viikolla! :D Poikkeuksellinen loma muuten tulossa, sillä emme ole tänä vuonna menossa perheen  kanssa laskettelemaan. Ajattelimme tosin, että ajaisimme Etelä-Suomeen tapaamaan perheystäviä, mutta sekin hanke taitaa kaatua.

Tästä flunssasta saan oikeastaan syyttää itseäni. Keskiviikkona Satu oli meille kylässä kuvauspuuhissa. Pakkasta oli reilusti ja me hilluimme ulkona ilman lakkia tai hanskoja. Sen lisäksi lähdimme illala pakkasen kiristyttyä entisestään Ukon kanssa maastolenkille liian vähissä vaatteissa. Satukin siis on ollut tostaista lähtien kipeänä. Kaiken tämän lisäksi luottoliikuttajamme on venäyttänyt selkänsä ja "ex-luottoliikuttajamme" ei myöskään pääse Ukkoa liikuttamaan. Ukko ei siis ole liikkunut keskiviikon jälkeen.

Kuvauspuuhista vielä sen verran...  Eli kuvasimme Sadun kanssa uutta lyhytelokuvaa YouTube-kanavallemme. Kuvasimme ja editoimme yhteensä kymmenen tuntia. Nyt kuitenkin monen mutkan kautta joudumme kuvaamaan koko homman uudestaan. Juttu on niin pitkä ja hankala selvittää, etten jaksa lähteä sitä nyt selostamaan. Voin sanoa, että silloin ärsytti. Nyt olen lähinnä hyväksynyt tosiasiat. Noh, ainakin voimme tehdä videosta entistäkin paremman.

Takaisin aiheeseen! Liikkumattomuus ei onneksi Ukolla nouse päähän ainakaan näin lyhyellä aikavälillä. Se on saanut nyt olla aika paljon omissa oloissaan. Herra on viety tallin puolesta sisään ja ulos, mutta muuten siihen ei ole koskettu tai tarhaa siivottu. Sadun äiti on vain käynyt pilkkomassa porkanat päivittäin.

Tiedämme, ettei meidän tarvitse olla Ukosta huolissaan ja voimme luottaa tallinpitäjään. Hän seuraa hevosten käyttäytymistä ja ilmoittaa havaituista muutoksista. Minusta on hienoa, että hän oikeasti seuraa hevosia. Esimerkiksi kovalla pakkasella ne otetaan aiemmin sisälle, jos ne näyttävät seisoskelevan portilla.

Arvostan nykyisessä tallipaikassa erityisesti hevosten yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamista, tervettä maalaisjärkeä ja jämäkkää otetta hevosten käsittelyssä.  Kaikki hevoset ovat hyväkäytöksisiä; esim. ruokaa ei oteta ilman lupaa. Tiedän myös tallipaikkoja, joissa on käynyt niin, että hevosesta on tullut hankala käsitellä, koska tallipaikka ei ole välittänyt hevosten käytöstavoista.

Ja tietenkin tallipaikassa on kaikki perusasiast hyvällä mallilla. Hevosilla on riittävästi ruokaa ja vettä sekä päivittäistä ulkoilua tarvittaessa takkiin pukeutuneena.  Lisäksi ruokailuajat ovat säännölliset, niitä hoitaa aina samat henkilöt ja niillä on omaa rauhaa. Voisi sanoa, että asiat ovat tällä hetkellä Ukon osalta todella hyvin. :)

Ukko odottaa kolmen heiniään.

Ikilapset

Vaikka blogi onkin tarkoitettu Ukkoa varten, ajattelin, että sekaan mahtuisi vähintään yksi postaus minusta tai oikeastaan minusta ja Sadusta, lapsenmielidyydestämme ja mielikuvituksestamme, leikeistämme ja tapaamisestamme.

Tapasimme Sadun kanssa ensimmäisen kerran esikoulussa kymmenen vuotta sitten. Se ei todellakaan ollut mitään "rakkautta ensi silmäyksellä". Satu itse asiassa kiusasi minua. Ei mitenkään pahasti, se oli lähinnä nimittelyä.

Meillä molemmilla oli ja on edelleen todella hyvä mielikuvitus, minkä seurauksena me varmaankin lopulta ystävystyimme. Ja se ystävyys on kestänyt näihin päiviin asti.

Loimme mielikuvitusmaailman, joka on pikkuhiljaa muokkautunut vuosien saatossa. Ja mielikuvitusmaailmaan muodostui myös kasapäin erilaisia hahmoja ja lajeja: sumukoirat, punasudet, Elsa-traktori, Hullupallo ja Kapteeni Graniitti, vartija, päätön hovimestari kirveineen, aavemorsian, nuohooja, vauvakuningas, valopallot, Jenna Juorukello ja muu juorulehden toimitus, uutistoimittaja Matti Viholainen, itse pääpahis Pomo ja hänen poikansa Pomo Juniori alias Damon Jackson sekä pehmot ja Superit.

Hahmojen kirjosta kuitenkin eniten seikkailuissa ovat mukana pehmoista Katri ja Kassu sekä supersankarit Karoliina ja Satu, jotka ovat käytännössä me itse sekä Pomo.

Alkuaikoina leikit pohjautuivat aina seikkailuun. Riehuimme paljon pihalla emmekä pelänneet sotkea itseämme tai lelujamme, vaikka ne ovat tunnearvoltaan meille todella tärkeitä. Olimme kovia tekemään asioita käsillämme. Tarveaineina olivat aina pahvi ja teippi. :D

Ajan kuluessa leikkien luonne muuttui ja niistä tuli enemmän sisäleikkejä, joita olisi hyvin voinut verrata saippuasarjoihin. Väkertelimme edelleen paljon käsillämme, mutta materiaalit vaihtuivat puuhuun, nauloihin ja kankaisiin.

Viime vuosina leikkiminen ja askartelu ym. ovat vähentyneet todella paljon. Tähän ovat vaikuttaneet kasvamisen lisäksi muut kiinnostuksen kohteet kuten aikaa vievä hevosharrastus ja koulu. Vuoden 2011 aikana saimme tyydytettyä leikkimielisyytemme nuorisoteatterissa. 

Nykyisin emme ehdi kyläillä enää niin usein kuin aiemmin ja silloinkin, kun olemme toistemme luona istumme lähinnä koneella. Jokin aika sitten Satu oli meillä kylässä ja olimme tavanomaiseen tapaan menossa tietokoneelle, mutta netti ei toiminutkaan. Meidän oli keksittävä muuta puuhaa ja Justimusten innoittamana innostuimme kuvaamaan "apinointiamme". Se oli todella hauskaa ja nyt olemme alkaneet käsikirjoittamaan, kuvamaan, näyttelemään ja editoimaan lyhytelokuvia YouTube-kanavallemme.

Tässä muutamia kuvia vuosien takaa:

Kovia kokeneet pehmolelumme Katri ja Kassu ovat parhaat ystävykset :)



Välillä innostuimme naamioimaan pehmoja :D

Diskot



Ystävyys johti lopulta rakkauteen. Romanttisella illallisella! :D

Katrin ja Kassun hääkuva 28.4.2008

Hääkattaus

Häävieraita

Sukupotretti (vasemmalla oleva jänis on pappi) Suunnittelimme häitä useita viikkoja pehmojen juhlavaatteista häämatkaan asti (pyöräilimme paikalliselle Teboilille jätskille xD) . Häistä on videokin olemassa, mutta sitä en kehtaa tänne julkaista. ;)

Katrin ja Kassun talo on rakennettu pahvista ja vuorattu muovilla. Naapurin kissa kävi kuitenkin terottamassa kynsiään kattoon, jolloin katto kastui ja jouduimme ottamaan talon pois. Nyt kaksi vuotta myöhemmin talo odottaa edelleen uutta kattoa. Lisäksi meillä on myös toinen parin vuoden takainen projekti kesken Sadun kotona. Puusta rakenetussa talossa on vasta seinät ja lattia...

Ukko ♥

Suunnittelin jo eiliselle postausta kuvien kera, mutta onnistuin jotenkin poistamaan ne kamerasta. Tänään oli uusi yritys ja sainkin napattua muutaman kuvan. Meitä on kaksi tallilla, mutta en siltikään ehdi kauheasti kuvaamaan. No yksinään en ehdi ollenkaan. Pääasia, että edes on kuvia, vaikka niitä onkin nyt tarjolla niukasti.

Levollinen katse.

Kävimme sekä eilen että tänään rauhallisella puolentoista tunnin hölkkämaastolla. Ukko jaksaisi varmasti paljon pidempiäkin lenkkejä. Täälläpäin onneksi maastoreittejä riittää todella paljon. On niin aurattuja kuin auraamattomia teitä ja polkuja, joilla kulkee vain harvoin autoja. Maastoreiteille päästäkseen täytyy kuitenkin ylittää vilkkaasti liikennöity valtatie. Minä talutan aina Ukon tien yli ja nousen vasta maastossa selkään, mutta Satu ratsastaa usein tien yli.

Olen huomannut sellaisen ikävän asian, että "horroksessa" jo pidemmän aikaa ollut ratsastusjännitykseni yrittää luikerrella taas esiin. Tänäänkin maastossa ajatukseni harhailivat kaikenlaisiin kauhukuviin.  Sain kuitenkin pidettyä ajatukset ja jännitykset kurissa, ja kotiin tulessa olin selässä jo aivan rento. Voitin siis tämän taistelun 1-0! :D Ukko ei onneksi hötkyillyt jännityksestäni huolimatta, vaikka se olikin tavallista valppaanpi.

Sopii vain kysyä, että, missä ovat helmikuun pakkaset?  Tänäänkin maastossa meidät yllätti sankka lumisade. Pakkasta ei ole nimeksikään, joten lumi suli pikkuhiljaa reisille ja Ukon kaulalle ja pepulle. Tallilla Ukko sai kuivatella venyttelyiden ja loppuhoitojen ajan fleecen alla kunnes heitimme sen sadeloimi päällä pihalle. Hepalle tulee kylmä, kun lumi sulaa ja menee turkista läpi.

Viime aikoina minua ei ole kauheasti kiinnostanut kouluratsastus vaan olen maastoillut ja temppuillut Ukon kanssa. Viime sunnuntaina (muistaakseni) oli jälleen tarkoitus mennä maastoon minun vuorollani, mutta Satu ei päässytkään tallille, jotten päätin sitten mennä koulua.

Aluksi tuntui, ettei mikään oikein onnistunut. Ukko oikoi kulmissa, ympyrät levisivät ja ravin tahti oli jotain epämääräistä. Huomasin, että aloin turhautua, joten hiljensin Ukon käyntiin. Hengitin hetken syvään, rauhoituin ja aloitin uudestaan toisenlaisella asenteella. Koin ns. valaistumisen! Tajusin, ettei Ukko ole enää se hevonen, mikä se oli vaikka puoli vuotta sitten. Se hevonen, jonka ravin tempoa ei pystynyt vielä säätelemään, jolloin se ei yksinkertaisesti päässyt syvälle kulmiin tai pystynyt liikkumaan volteilla vaan suurilla ympyröillä.

Ukko ei ole enää se hevonen. Ukko osaisi kyllä, jos siltä vain vaatisi. Ja minähän aloin vaatia! Hidastin ravia ja ratsastin syvälle kulmiin ja tein voltteja. Käänsin Ukon jokaikinen kerta takaisin kulmaan, jos se oikaisi ja tein ympyrän uudelleen, jos se ei onnistunut. Lopulta asiat lähtivät rullaamaan ja Ukko askelsi oikein miellyttävää ravia. Annoin sille löysempää ohjaa ja tapahtui taas iso hyppy eteenpäin. Ensimmäistä kertaa Ukko venytti kunnolla kaulaansa eteen-alas. Tunne oli aivan mahtava ja Ukkokin vaikutti oikein tyytyväiseltä.

Fiilikset ovat vieläkin ihan mahtavat ja olen mennyt koulua kyseisen ratsastuskerran jälkeen. Silloin tunteet eivät olleet noin mahtavat, mutta ratsastus tuntui hyvältä.

Älykkäät eläimet

Nähtävästi kaikenlaisia eläimiä voi kouluttaa ja kaikenlaisia temppuja niille voi opettaa! :D Käykää ihmeessä katsomassa täältä video, jossa oululaisnainen on opettanut kultakalalleen agilityä.

Tänään Ukolla on ollut vapaapäivä, joten aikaa on jäänyt moneen asiaan. Olen ollut tietokoneella, käynyt Sirun kanssa kävelyllä, lukenut matematiikan kokeeseen (Okei, tuo oli valhe! Muistin juuri, että huomenna on koe, joten ehkä voisin lähteä lukemaan... :D) ja tehnyt laskiaispullia. Nam, nam! Ne ovat niin hyviä. Huomenna alkaakin sitten herkkupaasto. Syön vielä, kun ehdin! :D

Liukasta laskiaista kaikille!

Tavoitteet Ukon suhteen

Anonyymin kommentin (voit halutessasi lukea sen täältä) innoittamana päätin kirjoittaa postauksen Ukon kehittymisestä ratsastuksessa, jota ei ole kuulemma tapahtunut. Ensinnäkin tällaisten johtopäätösten tekeminen blogin hyvin niukalla materiaalilla on mielestäni hätiköityä. Kesän jälkeen emme ole kuvanneet kovinkaan paljoa, ja ennen kesää emme oikeastaan ollenkaan.Videolta ei välttämättä edes aina pysty kehitystä näkemään.

Sen voin sanoa, että kesän jälkeen kehitys on ollut olematonta. Tähän on kuitenkin selkeä syy, joka on Ukon sairastelu. Jos kuitenkin verrataan nykyistä hetkeä lähtötilanteeseen, jolloin Ukon ratsastaminen uraa pitkin oli jo työlästä, kehitys on suuri.

Olemme käyneet Ukon kanssa tunneilla hakemassa oppia sen koulutukseen, ja sitä on myös ratsutettu. Näin on tarkoitus tehdä jatkossakin kunhan sopiva henkilö kyseiseen tehtävään löytyy.

Toki ratsastustaitoni ovat kärsineet Ukon kanssa enkä pääse kehittymään samalla tavalla kuin osaavammalla hevosella. Sillä ei kuitenkaan ole minulle merkitystä, koska nautin niin paljon enemmän muusta hevosen kanssa touhuilusta kuin ratsastuksesta. Jo ratsastuskouluaikoina taisin odottaa enemmän hevosten hoitamista kuin itse ratsastustuntia.

Ukon kouluttaminen ratsuksi ei siis ole todellakaan se meidän tavoite. Ukkoa ei alunperinkään tarjottu meille koulutettavaksi vaan "maastomopoksi" ja ensihevoseksi, jonka kanssa opetellaan, miten hevosia käsitellään. Tavoitteenamme sen sijaan on, että Ukko pysyisi terveenä ja, että meistä tulisi entistä parempia ystäviä toisillemme.

Kun kuulin ensimmäisen kerran hevosagilitystä, tajusin, että maneesissa tai kentällä tuuppailu ei ole sitä, mitä Ukon kanssa haluan tehdä. Varmaankin myös tästä syystä Ukon kehittyminen ratsastuksen saralla on ollut viime aikoina hidasta sairastelun lisäksi. Teemme Ukon kanssa niin paljon muita juttuja; maastoilua, temppuilua, hevosagilityä. Siksipä totean näin: Emme olisi Ukolle oikeita omistajia, jos tavoitteenamme olisi koulia siitä ratsu. Sen sijaan olemme Ukon nykyisessä tarkoituksessa juuri täydellisiä omistajia sille. :)

Suhde hevoseen on meille tärkeintä. :)

Liikunta

Tavoitteenamme on, että Ukko saa mahdollisimman monipuolista ja säännöllistä liikuntaa, joka on molemmille miellyttävää. Liikunnan kesto vaihtelee pävittäin ja se rippuu hyvin monesta tekijästä. Pääsääntö kuitenkin on, että siinä vaiheessa on hyvä lopettaa, kun menee hyvin. Ei kannata sortua tekemään asioita "vielä kerran".

Liikutamme Ukkoa kuusi kertaa viikossa. Viikko-ohjelma vaihtelee aika paljon, mutta se kostuu yleensä kahdesta koulutunnista, enintään yhdestä estetunnista, yhdestä temppuilukerrasta ja kahdesta maastosta.

Koulua

Vapaapäivä on sellainen asia, josta ei tingitä. Se on tarkoitettu niin Ukkoa kuin meitä varten. Voisimme käydä vapaapäivänäkin rapsuttelemassa Ukkoa, mutta yleensä ne on tarkoituksella sijoitettu kiireisille päiville, jolloin emme ehdi tallilla käymään.

Monen mielestä vapaapäivä on vain ihmistä varten. Toki se on myös ihmistä varten, mutta kyllä minun mielestäni hevonen tarvitsee myös vapaapäivän, jotta sen mielenkiinto säilyy, lihas pääsee kehittymään ja oppimista tapahtuu. Tutkimuksen mukaan niiden hevosten oppimistulokset olivat parempia, joita ratsastettiin vain 3-4 kertaa viikossa.

Esteítä

Maastoilua

Ukon liikunta ei ole kovin raskasta ainakaan, jos verrataan sen kilpailuakoihin. Ukon kunto on kuitenkin säilynyt todella hyvänä ja sen ratsastaminen hikeen on hyvin vaikeaa. Se saattaa hiota kesäkuumilla, reippailla maastolenkeillä, esteillä ja laukatessa. Koulutunneilla se ei oikeastaan koskaan hikoile. Joku sanoi kerran, ettei hevoselle saisi edes tulla kouluratsastuksesta kovaa hikeä, koska se tarkoittaisi, että siltä on vaadittu henkisesti tai fyysisesti liikaa. En tiedä pitääkö väite paikkaansa tai, mikä edes määritellään kouluratsastukseksi.

Temppuilua

Toki ei tule unohtaa hevosen itsenäistä liikuntaa. Laitumella hevoset liikkuvat syödessään, mutta tarhassa niiden aktivoiminen liikkumaan on jo vaikeampi tehtävä. Aakea pelto tuskin kannustaa hevosta liikkumaan, vaikka tilaa siihen olisi. Esimerkiksi metsään tehty tarha voi olla hevosesta jo huomattavasti kiinnostavampi.

Heinien sijoittelu ympäri aitausta voisi olla yksi vaihtoehto hevosen aktivoimiseen, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta tähän. Lisäksi tarhan siisteys ja pohja vaikuttavat ratkaisevasti hevosen innokkuuteen liikkua. Myös loimitus ja tarhakaveri voivat vaikuttaa asiaan.

Uusi jakso

Tänään vaihtui kauan odotettu neljäs jakso. Joka päivä alkaa kahdeksalta. Maanantaina ja tiistaina on kolmeen, MUTTA keskiviikkona on kahteentoista, torstaina yhteen ja perjantaina kahteentoista. Ihanaa! Minulla ei ole loppunut koko kouluhistoriani aikana koskaan kahdeltatoista. Jotkut varmaan ihmettelevät, miten meillä on näin vähän viikkotunteja, mutta se johtuu ihan vain siitä, että meillä on ollut aiemmissa jaksoissa liikaa tunteja.

Huh, huh! Nyt siis lähti käyntiin toiseksi viimeinen jakso yläasteella. Ensi kesän jälkeen on sitten suunta kohti uusi kujeita. Todennäköisesti olen menossa paikalliseen lukioon. Se on lämminhenkinen pikkulukio ja itse asiassa todella hyvä lukio. Muutenkin tässä elämäntilanteessa, johon kuuluu aikaa vievä hevosharrastus, on järkevää käydä lähilukiossa, jolloin aikaa ei kulu turhaan pitkiin koulumatkoihin.

Mitä muuta? Ne patit/finnit Ukon iholla, joista olen jo aiemmin kertonut, ovat hävinneet. Varsinaista syytä ei ole koskaan löytynyt, vaikka yritetty on. Mehiläisvahaa sisältävää voidettakaan ei ole tarvinnut käyttää enää moneen viikkoon, kun iho on pysynyt hyvässä kunnossa. Kaulan valtavaa hankauksen seurauksena syntynyttä pattia olemme edelleen kovasti valelleet mäntysuovalla, ja patti pienenee hitaasti mutta varmasti. Huhtikuussa tulee täyteen vuosi mäntysuovan käyttöä. Huh, onpas ollut pitkä projekti. Välissä on tainnut olla useampi lyhyehkö jakso, jolloin emme ole jostain syystä mantysuopaa laittaneet, mutta nyt se on taas kovassa käytössä.

Kevätkin on jo tulossa! Ukolta, kuten muiltakin tallin hevosilta, on jo pikkuhiljaa alkanut irtoamaan talvikarva. En malta odottaa kesää. :)

Huomenna on kouluaamu, joten täytyy mennä nukkumaan.

Ukon korvat, tuntematon hevonen sekä White Princess -polkupyörä, joka on uskollisesti kesät-talvet mukana maastolenkeillä. :) Kuva otettu selästä.

Uusi ulkoasu

Olen tänään värkkäilyt blogiin uutta ulkoasua ja se on nyt valmis! Laitoin eilen kyselynn sivupalkkiin, jossa kysyttiin, haluatteko uutta ulkoasua. En kuitenkaan jäänyt odottelemaan vastauksia, sillä minua itseä alkoi jo tympimään vanha.

Pidemmittä puheitta: Mitä mieltä olette? :)

Huom. Tein banneriin pieniä muutoksia. Aiemmin kolmantena kuvana bannerissa oli hyppykuva kesältä, mutta vaihdoin sen, koska se ei oikein sopinut tunnelmaan, kun kaksi muuta olivat talvikuvia ja muutentenkin "rauhallisia".