Kooste sunnuntain hyppelyistä

Pyh...

Tämä viikko on ollut samalla kiireinen ja kiiretön. Kotona on ollut melkein tylsää ja tallilla ei ole ehtinyt tehdä kunnolla mitään. Venyttelyt ovat jääneet tekemättä peräti kolme kertaa ja tänäänkin ne tuli tehtyä vähän sinnepäin. Juoma- ja ruoka-astiat siivoamatta, pesarilla käyttämättä ja satulavyö pesemättä. Keskiviikkona Ukkoa kävi ratsastamassa liikuttaja, koska emme itse ehtineet torstain kokeen takia tallille.

Tänään olisi ollut aikaa olla tallilla, mutta me sunnuntailöhöilijät lähdimme tallille niin myöhään, että oli kaamea kiire, jolloin venyttelyt, kuten jo yllä mainitsinkin, jäivät aika huonolle hapelle. Tallihan menee viikonloppuisin jo seitsemältä kiinni (ei nyt niin minuutilleen) ja olimme siellä vasta joskus viiden aikaan.

Olin odottanut jo pidemmän aikaa, että pääsen hyppäämään, mutta tämän päiväinen hyppykerta jäi kokonaisuudessaan aika laimeaksi kiireen ja Ukon innottumuuden takia. Ukko oli todella tahmea ja etupainoinen. En edes muista, milloin se on viimeksi ratsastaessa ollut tuollainen. Ehkä viikolla väliin jääneet venyttelyt kostautuivat...

Tämä viikko on siis mennyt ihan höpöksi. Ärsyttää, kun tallilla on kiire eikä Ukkoa ehdi hoitaa niin hyvin kuin haluaisi. Tulevalla viikolla pitää ottaa itseään niskasta kiinni, sillä tällainen lusmuilu ei saa tulla tavaksi.

Ukon syyttävä silmä ;)

Kooste perjantailta

TOKO-harjoituksia

Olemme olleet viimeisen vuoden aikana koko ajan vain kiinnostuneempia erilaisista maastakäsittelyjutuista. Temppujen opettaminen on ollut hauskaa, mutta halumme alkaa panostamaan myös hevosagilityyn. Olisi aivan mahtavaa juosta yhdessä Ukon kanssa, pitää hauskaa ja ohjailla sitä tekemään erilaisia tehtäviä; hyppäämään esteitä, menemään tunnelista, pujottelemaan jne. 

Ennen agilityn aloittamista TOKO-harjoitusten tulisi kuitenkin olla hallussa niin meidän kuin Ukon turvallisuuden takia. Harjoituksia ovat esim. seuraaminen, ihmisen tilan kunnioittaminen, pysähtyminen, peruuttaminen ja väistäminen käskystä. Nämä ovat ihan perusasioita, jotka voi tehdä hevosen ollessa kytkettynä tai irtaallaan. Lisäksi suorituksista ei tarjoilla makupaloja.

Tänään teimme Ukon kanssa TOKO-harjoituksia kytkettynä. Osan harjoituksista se osaa jo entuudestaan, koska opetimme niitä sille jo viime talvena. Innostus kuitenkin lopahti nopeasti, koska Ukko ei jaksanut seurata meitä kuin muutamia minuutteja. Kesällä innostuimme taas. Ukko seurasi meitä jo huomattavasti paremmin. Opetimme sen tulemaan kutsusta luokse ja jatkoimme pikkuhiljaa siitä, mihin talvella jäimme.

Kävelylenkillä ennen harjoituksia. Ukko syö kuusta ilman lupaa.

Satu pyytää Ukkoa hidastamaan.

"Oh! Siellä on hevonen."

Lenkki jatkui sujuvasti.

Harjoittelimme tänään pysähdyksiä, peruutuksia ja takaosakäännöstä. Pysähdyksen Ukko osaakin jo, mutta peruutukseen päätimme opettaa ihan uuden käskyn. Olemme nimittäin peruttaneet sitä monenlaisin äänimerkein ja elein epäjohdonmukaisesti, joten helpointa oli aloittaa puhtaalta pöydältä.

Annamme käskyn "pak" ja odotamme kaksi sekuntia. Jos Ukko ei peruuta, kävelemme sitä kohti ja tarvittaessa kosketamme ryntäitä. Lopulta Ukko oppii peruuttamaan jo äänestä.

Kentällä.

"Stop!" ja kädet ylhäällä.

"Stop!"

"Pak!" Itselläni jämäkkä asento ja katse ryntäissä.

Ei reaktiota. Lisään painetta ja lähden kohti Ukkoa. Se peruuttaa.

Takaosakäännös onnistui ensimmäiseksi kerraksi loistavasti. Ukko on todella fiksu! :D Oikealle käännös oli huomattavasti vaivattomampi kuin vasemmalle.

(päivän 3. takaosakäännös)  Nostan käden. Ei reaktiota, joten aiheutan kaulalle asteittain kovenevaa painetta kämmenelläni.

Ukko siirtä painoaan oikelle = haluttu reaktio.

Paine lopetetaan.

Kaulaan ei tarvitse aiheuttaa edes painetta.

Huomaa! En edes koske kaulaan.

Käännös tehty lähes kokonaan. Jatketaan eteenpäin kävellen.

.

Vasemmalle tehdystä takaosakäännöksestä ei ole juurikaan kuvamateriaalia. Ukon ilmeestä kuitenkin näkee, miten vasen suunta aiheuttaa sille vaikeuksia. 

Vaikka kuva kertookin muuta, ravissa seuraamisessa on vielä paljon parennettavaa.

Ukko menossa ohi minusta.

Tilannekuva :D "Stop!"

Ohi menee. Olisikohan jatkanut suoraan ellei naru olisi estänyt..?

Pysähtyi kuitenkin.

Kumpi käsi?

Oikein!

Ja lopuksi muutama venytys. Selkä pyöristyy kunnolla.

 Huh, tulipa paljon kuvia! Toivottavasti jaksoitte katsoa kaikki. Videomateriaalia on vielä tältä päivältä ja yritän värkkäillä niistä koostetta huomiseksi. :)

Taas kengättömyydestä + hieronta

Olen taas vaihteeksi pohtinut kengättömyyttä. Nykyään kuulutetaan sitä, kuinka lähes jokainen hevonen pärjäisi ilman kenkiä. Mutta miksi kengät on sitten ylipäätään keksitty? Niin kauan, kuin hevonen on ihmisellä ollut, sen kavioihin on viritetty monenlaista kenkäsysteemiä. Olisivatko nämä ihmiset tosiaan ihan muuten vain suojanneet kaviota? En usko, että silloin eläimiä "huusattiin" ilman ihmisten omaa hyötyä. Huomattiin, että kavion liiallinen kuluminen kovassa työssä ja huonoilla pohjilla ei ollut kenenkään etu; "ei jalkoja, ei hevosta".

Nyt kuitenkin puhutaan tämän päivän hevosista, tämän päivän oloissa. Ehkä nykyhevoset tosiaan pärjäisivätkin ilman kenkiä. Eiväthän ne tee käytännössä mitään muuta kuin syövät ja lepäävät. Tunti päivässä liikuntaa ei ole hevoselle tai sen kavioille kovin suuri voiman puristus varsinkaan niin hyvälaatuisella ruualla. Reippaan ratsastustunnin aikana hevonen liikkuu noin kymmenen kilometria. Tutkimuksen mukaan hyvin suunnitellussa pihatossa (heinät ja juoma-astia sijoiteltu ympäri aitausta) hevoset liikkuvat myös sen kymmenisen kilometriä vuorokaudessa, mikä on vähän verrattuna niiden luonnossa liikkumaan määrään.

Ukon kaviot eivät ole kovin hyväkuntoiset ja siksi se saa nyt porkkanaa ja biotiinia sisältävää kivennäistä. Kesällä olisi tarkoitus kokeilla ottaa kengät pois. Jotenkin minun on vain vaikea uskoa, että kaviot sitä kestäisivät ja, jos kestäisivät, kuinka kevyesti liikutuksen suhteen mentäisiin ja miten pitkään? Näinkin kallista tallivuokraa vastaan ei vihtisi vain pitää hevosta. Entäs, jos kavio lohkeaisi niin pahasti, että Ukko joutuisi taas sairaslomalle? Nyt, kun sen on vihdoin saanut taas terveeksi, ei uskaltaisi tehdä mitään muutoksia.

Miksi turhaan vielä spekuloimaan! Ensin kengät pois ja katsoo sitten, miten homma lähtee onnistumaan. Jos kaviot eivät yksinkertaisesti kestäisi kengättömyyttä, en näe bootseja vaihtoehtona rautakengille. Tähän on perjaatteessa yksi syy: kallis hinta. Ne eivät välttämättä toimisikaan tai kestäisivät aktiivisessa käytössä vain muutaman kuukauden, mikä tekisi Ukon rautakengättömyydestä aika kallista puuhaa. Eri asia, jos maksaisin Ukon omasta pussistani, mutta nyt harrastukseni kustantavat vanhempani, jotka eivät ole mitenkään kiinnostuneita hevosista...

Nyt kuitenkin toiseen asiaan. Ukolla oli aikaisin viime sunnuntaiaamuna hieronta. Paikalle tuli hierojan lisäksi myös kaksitoista hierojaopiskelijaa. Ukko oli "mallikappale", jolla hieroja näytti, mitä opiskelijoiden tulisi tänään tehdä omilla "harjoituskappaileillaan". Ukon tallista oli valkattu yhteensä kuusi hevosta hierojaopiskelijoille pareittain hierottavaksi.

Ukko ei päässyt ennen hierontaa ulos, mutta se ei silti ollut ollenkaan hermostunut tai tympääntynyt, väenpaljouskaan ei sitä haitannut. Ukko hierottiin kohtuu nopeasti läpi, koska sille oli tarkoitus tehdä aikaa vievä nelivaiheinen kraniosakraali-käsittely. Pepun seudulta löytyi taas trigger-pisteitä, mutta muuten Ukko ei arkonut selän, lannerangan ja peppulihasten seudulta ollenkaan niin paljon kuin viimeksi. Uutena juttuna se kuitenkin arkoi hieman etujalkojen jänteitä. Tämä voi johtua monista tekijöistä, esimerkiksi yleisestä rasituksesta, kovasta alustasta tai hokkikengistä. Ostimme Ukolle Arnika -yrttipohjaista linimenttiä, joka voi auttaa.

Venyttelyissä Ukko oli oikea malliesimerkki. Oppilaat oikein hämmästelivät, miten hyvin hevonen voikaan venyä. Ukon venyvyys onkin meille sellainen kunniasia ja kehumisen aihe. ;) Ukko nautti oikein kovasti hieronnasta. Varsinkin kraniosakraali-käsittely pisti unettamaan. Hieronnan jälkeen Ukko pääsi päiväksi ulos toppis päälle. En vihtinyt sitä ihan sisälle jättää, kun kello oli vasta kymmenen aamulla.

Nyt täytyy lähteä kiireesti lukemaan maantiedon kokeeseen. Heippa! :)

Kuvapostaus + maastokäyttäytymisestä

Aamulla näytti jo siltä, ettei kuvaaminen onnistukaan tänään sään takia. Pakkanen oli nollan tuntumassa ja lunta tuli solkenaan. Sade ei lopulta kestänytkään kauaa, vaan se loppui jo ennen puoltapäivää ja aurinkokin alkoi paistamaan. Saimme siis mahtavan kuvaus- ja maastoilukelin kuin tilauksesta.

Tallikissa Pikku-Miu eli Miukkis

Ukko ei ollut aluksi lähdössä mihinkään aitauksestaan, vaan olisi halunnut jäädä keräilemään yhdentoista heinien rippeitä. Herra tuli ihan mielellän tervehtimään minua, muttei antanut laittaa päitsiä päähän, mikä on hyvin harvinaista. Pienen suostuttelun jälkeen se kuitenkin lopulta antoi pukea riimun päälleen ja pääsimme talliin valmistautumaan lenkille. Lumi oli ilmeisesti ollut sen verran märkää, että loimi oli ihan kastunut.

Huopa ja suojat sävysävyyn.

Maastolenkki sijoittui niin vanhoille kuin uusille reiteille. Uusilla reitellä vain käveltiin, vanhoilla myös ravailtiin. Ukko oli oikein innostunut eteenkin uusista reiteistä ja tarpoi pontevasti eteenpäin. Jokapuolella jylläväät aura-autot ja ympärillämme lentäneet helikopterit eivät sitä haitanneet.

Sekä Ukko että me nautimme maastoilusta hyvin paljon. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut. Vielä toissakesänä, kun Ukko meille tuli, jo tallipihasta lähteminen aiheutti vaikeuksia. Ukko oli muutenkin maastoillessa todella hankala. Se pysähteli, yritti kääntyä kotiinpäin ja ravasi kauheaa vauhtia välittämättä pidätteistä. "Parhaina" päivinä saatoin tulla maastolenkin aikana kolme kertaa selästä alas ja kääntää Ukon takaisin menosuuntaan ainakin kymmenen kertaa.

Kesän jälkeen uudella tallilla maastokäyttäytyminen parani. Alussa Ukko oli hyvin kiinnostunut uusista maastoreiteistä eikä temppuillut ollenkaan, mutta pian reitit olivat tuttuja ja Ukko alkoi olla maastossa jälleen hankala.

"Oh! Siellähän on hevosia."

Joulukuussa lähdimme maastolenkille ensimmäistä kertaa niin, että molemmat olivat ratsailla. Se osoittautui katastrofiksi. Ukko säikkyi sohjossa ajavia sihiseviä autoja, koska se ei luottanut ratsastajaan ja maassa ei ollut ketään sen tukena. Säikähdimme niin tapahtunutta, ettemme maastoilleet sen jälkeen pitkään aikaan. Välissä taisi olla useita kuukausia.

 Vaihdoimme tallia toukokuussa ja kesällä maastokäyttäytyminen parani selkeästi. Aika pian meille kuitenkin tuli ongelmia tallipaikan kanssa, mikä heijastui Ukossa kaikkeen - myös maastokäyttäytymiseen.

Nykyisellä tallilla Ukko on käyttäytynyt maastossa mainiosti sekä se luottaa ratsastajaan jo ihan hyvin. Siksi olemmekin maastoilleet täällä enemmän kuin millään muulla tallilla. Ukko lähtee mielellään lenkille ja uskaltautuu useiden "mörköjen" ohi ilman, että selästä tarvitsee tulla alas.Vielä on kuitenkin parannettavaa tuon luottamisasian suhteen, mutta tämä on hyvä alku.

Puolet heinistä ovat aitauksen toisessa päässä. Ukko kulki väliä oikein ahkerasti. :)

Ystävyys

Minulla on Ukon suhteen kaksi tavoitetta: että se pysyisi terveenä ja, että meistä tulisi entistä parempia ystäviä. Ystävyys tarkoittaa molemminpuolista kunnioitusta, luottamusta ja viihtymistä toistemme seurassa.

Lähtökohtana on, että hevonen tietää, että ihminen on johtaja, joka märää selvät rajat ja tekee näin harrastamisesta turvallista. Monet asiat voivat tuntua hyvin vähäpätöisiltä, mutta ovat loppupeleissä aika merkittäviä. Jos asettettujen rajojen suhteen alkaa lipsumaan, ollaan pian ojassa. Esimerkiksi Ukko oppi jossain vaiheessa oman lipsuilumme seurauksena lähtemään heti selkäännousun jälkeen liikkeelle. Lopulta se kokeili rajojaan vielä pidemmälle eikä suostunut enää pysymään paikallaan edes selkään noustessa. Meidän piti sitten opettaa Ukko uudelleen pysymään paikallaan. Niinpä olen nykyisin hyvin tarkka siitä, että asettamamme rajat pitävät.

Lopuksi jäljelle jää aika. Sitä tarvitaan paljon ja sitä pitää antaa hevoselle. Ei se luottamus siitä parene, jos hevonen seisoo tallissa ja omistaja istuu kotonaan. Hevosen kanssa pitää olla, ei vain ratsastuksen tai muun ohjatun toiminnan merkeissä.  Ihminen on kuitenkin usein niin mukavuudenhaluinen tai kiireinen, ettei hevoselle anneta sitä aikaa.

Ukon kanssa luottamus on kehittynyt jo ihan mukavasti. Varsinkin luottamus ratsastajaan on noussut huimasti. Ennen pelottavien asioiden ohi piti aina taluttaa, mutta nykyisin pääsemme jo aika monien "mörköjen" ohi selästäkäsin. Esimerkiksi vesi oli Ukolle sellainen "mörkö", jossa ei kavioitaan pystynyt kastelemaan. Se ei suostunut menemään edes lumihankeen. Taluttaenkin saattoi tulla ongelmia. Nykyisin Ukko kuitenkin menee nätisti ratsastajan käskystä lumihankeen ja rapakoihin, vaikka ne pystyisi kiertämään.

Viettäkää aikaa hevostenne kanssa, se kannattaa! :)

Ukon venyttelyt

Sain vihdoin kuvattua Ukon venyttelyt talteen. Harmillista, ettemme ole alusta asti kuvanneet niitä, sillä olisi mukava katsoa jälkeenpäin, miten Ukko on kehittynyt. Kyllä meiltä löytyy muutamia yksittäisiä pätkiä esimerkiksi etujalan vetämisestä eteenpäin, mutta niitä ei ole tällä videolla.

Ukko on notkea. Tuntuu kuin kaikki venytykset onnistuisivat liian helposti ja jalkaa voisi vetää äärettömiin. Totuus on kuitenkin se, ettei Ukko yksinkertaisesti pysty enempää venymään. Nyt, kun Ukko ei vielä osaa tai edes pysty kulkemaan oikeassa työasennossa ratsastaessa, venyttelyiden tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Ukko kipeytyy huomattavasti vähemmän ja näin liikkuminen on miellyttävämpää. Ennen venyttelyiden aloittamista Ukon selkä oli aivan jumissa ja niska tukossa.

Videon musiikki on Serranon perhe -sarjasta. Seurasin sitä kahdeksan vuotiaasta lähtien ja, Serranon perhe on yksi suosikkisarjoistani. Olen oppinut espanjan kielestä hyvin paljon, ja sanastoni onkin oikeasti hyvin laaja. Laajempi kuin saksassa ja lähes yhtä laaja kuin ruotsissa, vaikka olen kuitenkin opiskellut näitä molempia kieliä useamman vuoden. Vanhemmalla iällä olen alkanut itsenäisesti opiskelemaan espanjaa, jotta osaisin myös muodostaa lauseita oppimistani sanoista ja kertoa itsestäni. Tällä hetkellä osaan ihan perusasiat.

Pikapäivitys uudistuneesta ulkoasusta

Mitäs olette mieltä?

Kommenttia vain tulemaan!

Muutoksia ruokinnassa

Ukko on syönyt tähän saakka heinää, vähän kauraa ja viisi porkkanaa päivittäin. Viime aikoina kauran määrää on kuitenkin pikkuhiljaa lisätty, jotta Ukko saisi ratsastukseen lisää pontta. Maneesissa ratsastaessa siitä on tullut mukavan energinen, mutta maastossa ei meinaa uskaltaa edes laukata, kun jarrut eivät meinaa toimia. Kauran lisääminen loppui toisaiseksi tähän.

Heinää Ukko on saanut ihan entiseen malliin. Sitä ei tällä tallilla säästellä, mikä on vain hyvä asia. Ukolla menee noin tunti kolmen pienien heinien syömiseen. Ukko saa yöksi ainakin kolminkertaisen annoksen, joten, kuinkahan kauan sillä menee sen syömiseen. Eipä ehdi ainakaan käydä aika kovin pitkäksi tai tulla nälkä ennen aamua.

Ukko saa vielä iltakaurojen kanssa viisi porkkanaa. Osan niistä se kylläkin saa jo aiemmin ratsastuksen jälkeisten venyttelyiden yhteydessä. Annamme Ukolle porkkanoita, koska niissä oleva A-vitamiini parantaa kavioiden kuntoa. Ukon kavioit eivät ole mitään priimaluokkaa varsinkaan kaviokuumeen jäljiltä. Ennen kuin kaviokuume todettiin, Ukko ehti sairastaa sitä useita viikkoja, minkä aikana se seisoi kavioidensa kannoilla. Kannat kuluivat ja niistä tuli rosoiset.

Nyt ruokintaan tulee lisäys. Ukko alkaa saamaan myös kivennäistä. Se on nimittäin alkanut syömään ulostettaan, joka kertoo vitamiinin puuttesta. Ostimme kotimaista Black Horse -kivennäistä.

Siru - The Agilitykissa

Laiskana ihmisenä en ole opettanut Sirulle kovinkaan montaa temppua, vaikka sillä olisi varmasti älykkyttää niiden opetteluun, jos vain motivoiva palkinto löytyisi. Laiskuuteeni varmaan myös vaikuttaa opettamisen haastavuus. Neiti on nimittäin aika omapäinen ja saatavilla oleva herkkupala ei välttämättä kelpaa. Se tietää, ettei jää kuitenkaan ilman ruokaa, joten, jos temput aiheuttavat sillää liikaa päänvaivaa, se poistuu paikalta (voi myös johtua namin kelpaamattomuudesta).

Siru on kaikin puolin aika vaativa kissa. Sille ei kelpaa tietyt kissanruokamerkit eikä se suostu syömään samaa ruokaa kovin pitkää aikaa. :D Kaikesta huolimatta Siru on ihana kissaneiti ja juuri sopiva tuollaisenaan. :)

Ei hevonen säry niin herkästi

Hevosten kanssa terve varovaisuus on aina hyvä asia, mutta ei saisi mennä liiallisuuksiin. Se rajoittaa vain turhaan hevosen elämää, sillä vahinkoja sattuu ja ne kuuluuvat elämään. Missään ja milloinkaan ei ole turvallista. Minäkin voisin nyt tässä purkkaa mussuttaessani tukehtua siihen, kone voisi räjähtää jne. Kyllä, aika ääriesimerkkejä, mutta silti mahdollisia. Elämä vain on sellaista; ei kaikkia riskejä pysty tai edes kannata miettiä, vaan puuskuttaa eteenpäin. Kannattaa miettiä omalle kohdalleen, miltä tuntuisi, jos elämääsi rajoitettaisiin huomattavasti etkä hevosena edes ymmärtäisi, miksi.

Hevosen tarhaaminen yksinään ei ole mitenkään epätavallista. Tiedän, että on hevosia, joita ei yksikertaisesti pysty pitämään kaverin kanssa syystä tai toisesta. Tämäkin kyllä johtuu ihmisestä; millaisissa olosuhteissa hevosta on pidetty ensimmäisen ikävuotensa aikana. Suurin osa ei kuitenkaan pidä hevostaan kaverin kanssa turvallisuuden takia. Mielestäni se on ihan turhaa varovaisuutta, jos hevoskaverin valinta ja totutus tehdään ajan kanssa esim. aidan takaa. Se on vain huonoa tuuria, jos hevoset vahingossa potkaisevat toisiaan.

Tarhakaverin kieltämiseen saattaa liittyä myös muunlaista varovaisuutta ja hevosen käärimistä pumpuliin kuin jotain posliiniesinettä. Hevonen ei ole posliinia, mutta ihmisen toiminta tekee siitä särkyvän. Jos se saa liikkua vain ohjatusti ja se liikkuminen tapahtuu vain maneesissa, hevoselle kehittyy huono koordinaatiokyky ja se teloo itseään yksinäänkin tarhassa esim. tekemällä hokin jälkiä jalkoihinsa. Kyllähän se kertoo huonosta koordinaatiokyvystä vai astutteko te omille varpaillenne? Tiedän hevosen, joka polki jakoihinsa suojista huolimatta.

Erityisesti hevosen ensimmäisen ikävuoden aikana sitä tulisi totuttaa monenlaisiin alustoihin, mutta myös sen jälkeen hevosen olisi hyvä saada monipuolista liikuntaa vaihtelevilla pohjilla. Tällöin tasapaino ja koordinaatiokyky kehittyvät ja säilyvät hyvinä vanhemmallakin iällä.

Ukko liikkuu maneesissa ja kentällä, niin kovilla kuin pehmeämmilläkin hiekkateillä, paksussa hangessa, pusikoissa, kivisillä poluilla, nousee niin jyrkkiä kuin loivempia rinteitä jne. Monissa mainitsemissani paikoissa hevonen joutuu katsomaan aika tarkkaan, mihin jalkansa asettaa eikä ole kuitenkaan telonut itseään.

Nyt täytyy kuitenkin lähteä nukkumaan, sillä huomenna täytyy mennä taas loman jälkeen kouluun. Hyvää yötä! :)

Siru vs imuri - kuvapostaus

Siru haukotteli maireasti tuolissaan tietämättä tulevasta rauhan rikkojasta.

Ja pesuhetki...

Ilme kertoo kaiken; sieltä tulee imuri!!

Tuolikin pitää imuroida, mutta Siru ei suostunut luopumaan siitä taistelutta.

Hetki tämän kuvan jälkeen Siru kuitenkin luovutti ja hyppäsi tuolin vieressä olevalle pöydälle. Nuorempana Siru kipitti nätisti imuria karkuun, mutta nykyisin se on enemmän hyökkäyslinjalla ja panee hannttiin. ;)

Taustat kuolaimettomuudelle

Jo hevosharrastukseni alkutaipaleelta lähtien olin aina hyvin kiinnostunut hevosten hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä. Lueskelin hevoskirjoja ja kyselin taitavemmilta sekä asetin itseni usein hevosen asemaan miettien: miltä minusta tuntuisi hevosena tässä tilanteessa? Esimerkiksi raipan käyttäminen oli minulle alusta alkaen kova pala. Taustalla oli pelko hevosen reaktiosta (esim. pukittelu), mutta myös siitä, etten uskonut hevosen temppuilevan muuten vain. Lisäksi muistan, kun olin useasti huolestunut hevosten päivittäisistä työtuntimääristä.

Mietin hevosten tuntemuksia myös luonnollisesti varusteita kohtaan. Aluksi en osannut kyseenalaistaa kuolaimia, koska pidin niitä itsestäänselvyynä, mutta satulointi ärsytti jokaista tallin hevosta enemmän tai vähemmän. Näin jälkeenpäin tiedän, että syynä oli todennäköisesti satuloiden epäsopivuus.

Ratsastuskoulullani sai mennä käytännössä aina ilman satulaa, jos vain pyysi lupaa. Kun tasapainoni kehittyi, ilman satulaa tuli mentyä aika paljon. Se oli todella hauskaa ja joillakin hevosilla ratsastaminen oli siten huomattavasti helpompaa. Muistan suosikkiheppani, tiinenä olevan suokkitamman, jolla menin loppuaikoina vain ilman satulaa, koska tamma ärsyyntyi niin kovin satulasta.

Ensikosketukseni kuolaimettomuuten tapahtui tämän videon kautta. Se oli ensimmäinen kerta, kun ylipäätään sain tietää, että ilman kuolaimia voisi ratsastaa. Laitoin välittömästi ratsastuskoululle toivomuksen, että järjestettäisiin kuolaimeton tunti. Se järjestettiin ja osallistuin sinne Sadun kanssa syyslomalla 2009. Ensimmäinen kerta oli hyvin jännittävä, kun ei ollut tuttua ja turvallista kuolainta mukana. Tunti kuitenkin sujui tosi hyvin, mitä nyt pysäyttämisessä oli pieniä vaikeuksi.

Seuraava kuolaimeton tunti järjestettiin keväällä 2011 ja silloin menin aiemmin jo mainitsemallani tiineellä suokkitammalla. Se taisi olla viimeisiä tunteja, kun sillä menin ja päätin mennä sekä ilman satulaa että suitsia. Tammalla oli takanaan muutama vapaa päivä, joten muistan sen olleen hyvin energinen. Tuo tunti oli aivan upea ja muistelen tammaa lämmöllä. ♥

Kesällä 2011 Ukko astui kuvioihin enkä edes ajatellut koko kuolaimettomuutta, koska oletin, että hevonen pitää ensin opettaa menemään kuolainten kanssa ratsastaessa. Sitä paitsi minulle kuolaimettomat suitset tarkoittivat päitsiä (ei toimi Ukolle jarruna ainakaan maastossa), joten en edes tiennyt, että oikeita kuolaimettomia suitsia olisi olemassa ennen kevättä 2012. Silloin aloin oikeasti etsiä tietoa kuolaimettomuudesta. Löysin paljon tietoa kuolainten haittavaikutuksista ja myynnissä olevista erimallisista kuolaimettomista suitsista. Kevään aikana ratsastimme Ukolla muutamia kertoja hammanpiikkien takia päitsillä kentällä ja silloin se oli oikein rauhallinen ja rento.

Varsinainen päätös Ukon siirtämisestä kuolaimettomuuteen tehtiin kesällä 2012, kun meille alkoi tulla ongelmia kuolainten kanssa. Ukko heitteli päätään, aukoi suutaan ja protestoi pidättäviä apuja jatkuvasti. Mietin myös omalla kohdallani, miten jännittynyt olen, kun hammaslääkäri työntää suuhuni vieraita esineitä. Ovathan hevoset tottuneet kuolaimiin, mutta pelko siitä, että ratsastaja vahingossa nykäisee ohjista voi tehdä siitä silti jännittyneemmän kuin ilman kuolaimia.

Ukko aukoo suutaan.

Kuolaimettomien hankinta venyi lopulta pitkälle syksyyn. Heti ensimmäisellä kokeilukerralla Ukko lopetti pään viskomisen, suun aukomisen ja pidättävien apujen protestoimisen. Lisäksi Ukosta on tullut ratsastaessa rentoutuneempi. Myöhemmin uskaltauduimme myös maastoon ilman kuolaimia ja kaikki sujui hyvin; jarrut toimivat paremmin kuin kuolaimilla. Alkuaikoina meillä oli maastokäytössä kunnon norsujarrut eli olympiakuolaimet tallikavereiden suosittelemana. Hyvin pian huomasimme kovista kuolaimista olevan enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä Ukko nosti pään vain korkealle ja väisteli pidättäviä apuja. Niinpä käytimme ihan normaaleja kolmipalanivelkuolaimia maastossa. Mitähän nämä tallikaverit sanoisivat nyt, kun menemme maastossa kokonaan ilman kuolaimia? :D 

Menossa ensimmäistä kertaa maastoon ilman kuolaimia.

Miten suhtaudun ylipäätään kuolaimiin? Mielestäni moni hevonen toimisi hyvin tai jopa paremmin ilman kuolaimia kuin niiden kanssa. Kuolaimettomien kanssa ratsastajan ei tarvitsisi pelätä, onko hänen kätensä liian kova tai epätasainen tai, että hän nykäisee esimerkiksi hypätessä hevosta vahingossa suusta. Nämä kaikki voivat tehdä hevosesta jännittyneen ratsastaessa, kun se pelkää kuolainten aiheuttamaa kipua. Kannustan ihmisiä rohkeasti kokeilemaan kuolaimettomuutta! :)