Katsaus vuoteen 2013

En ole ennen tällaista "vuosikatsausta" tehnyt, mutta ajattelin, että semmoinen olisi ihan kiva niin pysyisi vähän kärryillä, mitä on tapahtunut. Vuodet kuluvat aina vain nopeammin.

Tammikuu

Tammikuun alussa palailimme pikkuhiljaa takaisin normaaliliikuntaan Ukon joulukuun sairastelun jälkeen.

Kävimme myös tammikuussa mukavilla maastolenkeillä ja hyppäsimme ensimmäisen kerran pitkän tauon jälkeen.

Videota katsoessa huomaa jo satulasta aiheutuneita ongelmia, jotka kärjistyivät myöhemmin keväällä.

Helmikuu

Helmikuussa huomasimme ensimmäisen kerran merkkejä Ukon ratsastuksellisista ongelmista, mutta emme laittaneet niitä satulan vaan oman epäjohdonmukaisuutemme syyksi. Ukko oikoi ympyrällä ja kiihdytteli kulmissa.

Helmikuussa satoi myös monta viikkoa jatkuvasti räntää.

Maaliskuu

Hyppytreeneissä Ukko oli todella innokas. Se hyppäsi ensimmäistä kertaa laukassa esteen yli! Kyseisen hyppykerran jälkeen emme ole Ukolla hypänneet.



Maaliskuussa heräsimme huomaamaan myös sen tosiasian, että Ukko oli laihassa kunnossa ja pelkkä heinä ei riittäisi sen kunnossa pitämiseen. Pohdimme asiaa ja päädyimme syöttämään Ukolle Krafftin Groov 90 -rehu ja loimittamaan sitä enemmän.

Huhtikuu

Huhtikuussa kirjoittelin Ukon urasta "temppuponina". Temput ovat olleet kova sana tänä vuonna. Jalkapallo oli ensimmäinen temppu, jonka opetimme ja se onkin Ukon suosikkitemppu.

Pelailua. 

Huhtikuussa uskaltaiduimme pitkästä aikaa ratsastusvalmennukseen. Fiilikset olivat loistavat, vaikka istunta olikin kärsinyt todella paljon. Päätimme alkaa käydä säännöllisesti valmennuksissa. Saimme paljon vinkkejä treeneihin. Valmentaja oli juuri sopiva meille. Video ensimmäisestä valmennuksesta:



Hyvä fiilis ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Ukko ei suostunut kääntymään ja juoksi pois ympyrältä. Erityisesti oikea kierros oli hyvin vaikea. Lähdimme etsimään syytä.

Toukokuu

Ratsastus- ja istuntavaikeuksien syy löytyi jälleen vanhasta tutustamme -satulasta. Ukko oli vasemmalta puolelta lihaskäyhempi, jolloin satula painui kieroon ja esti kaarteissa liikkumisen. Tästä alkoi se kauhea satularumba, joka on kestänyt näihin päiviin saakka.

Toukokuussa oli myös kaksi merkittävää vuosipäivää: Ukko täytti 12 vuotta ja kaksi vuotta tuli täyteen yhteistä taipalettamme.

Toukokuussa vihreään tottuttelua.

Kesäkuu

Kesäkuussa alkoi loma. Ukko vietti aikaa laitumella, kävimme valmennuksissa, otimme ratsutuksia, harjoittelimme temppuja ja muokkasimme satulaa.

Heinäkuu

Ukko sai itselleen kauan odotetun tarhakaverin vanhasta pikkuruunasta.

Ukko oli samalla laitumella kolmannen ruunan kanssa, jolta se todennäköisesti sai potkun olkaniveleen. Tästä teimmekin johtopäätöksen: Ei Ukkoa enää laumaan. Se on tähän asti saanut joka kerta potkun, kun se on sijoitettu uuteen laumaan.

Haava ei alkanut paranemaan toivotulla tavalla vaan Ukko ontui viikkokausia. Näin jälkeenpäin Ukon olisi kannattanut olla täysin levossa, mutta ratsastimme sitä käynnissä. Olimme jo viemässä ruunaa klinikalle kunnes se lopetti ontumisen reilun viikon levon jälkeen. Eläinlääkäri kävi katsomassa sitä, mutta Ukko ei ontunut enää ollenkaan.

Oli myös ilo huomata, että laidun oli hoitanut tehtävänsä: Ukko oli pyöristynyt mukavasti!

Heinäkuussa Ukon iho alkoi oreilla todella voimakkaasti. Luulimme sitä kesäihottumaksi, mutta oireilu jatkui vielä pakkasten jälkeenkin.

Elokuu

Elokuussa parantelimme vielä olkaniveleen tullutta potkuvammaa. Kaikkien mahdollisten kokeilujen jälkeen pääsimme myös lopulta siihen lopputulokseen, että meidän on hankittava Ukolle uusi satula.

31. päivä elokuuta meistä tuli Ukon virallisia ylläpitäjiä! Aiemmin ylläpitosopimus oli Satun äitillä, mutta, kun hän osti Ukon omakseen, minä ja Satu saimme virallisen ylläpitosopimuksen.

Syyskuu

Syyskuussa kokeilimme paljon satuloita ja Ukolla oli syysvillit.

Koko syyskuun oli todella kuivaa ja lämmintä. Päivittäin lähes 20 astetta lämmintä!

Lokakuu

Lokakuussa satulan etsintä jatkui, joten teimme edelleen paljon juttuja maastakäsin.

Marraskuu

Marraskuussa ostimme Ukolla uuden satulan; Freemax Classicin. Sopiakseen se kuitenkin vaati työstämistä.

Ukko sai kengityksen CE-F kengittäjältä huonojen kavioidensa takia. Lopputulos oli oikein hyvä.

Ennen

Jälkeen. 

Aloitimme heinälaatikko-projektin.

Heinälaatikko vaatii toisen samankokoisen lisäosan, jotta se olisi tarpeeksi suuri. 

Joulukuu

Joulukuussa kävimme Mintti Rautioahon maastakäsittelyvalmennuksissa ja saimme paljon vinkkejä tulevaan.

Ukon iho oireili taas todella voimakkaasti, joten päädyimme kokeilemaan kuivaheinää. Tähän asti se on auttanut todella hyvin!

Joulukuun 30. päivä Ukon vasemman etujalan sisäpuoli oli turvonnut ja lämmin. Kylmäystä ja hoitavaa geeliä. Haavoja ei ole löytynyt, mutta tilannetta seurataan. Ontui ensimmäisenä päivänä, mutta käveli tänään jo paremmin.

Ajatuksia tulevasta vuodesta

Tällä hetkellä en oikeastaan jaksa toivoa muuta kuin Ukon saamista taas kuntoon. Vuosi siis alkaa kylmäilyllä ja tilanteen seuraamisella. Todennäköisesti jalka on venähtänyt, koska täällä on ollut viime aikoina todella liukasta ja Ukolla paljon energiaa. 29. päivä Ukko riehui kanssamme maneesissa, joten mistä sitä tietää, onko venähdys tapahtunut jo silloin. Harmittaa vain, koska olimme juuri aloittaneet kunnonkohotuskuurin. Toivottavasti sairasloma ei veny kovin pitkäksi.

Ehkä nyt yleisesti ottaen toivon seuraavalle vuodelle sitä samaa: eli toivottavasti Ukko pysyy terveenä ja pääsisimme kehittymään kokonaisuudessaan kaikilla osa-alueilla!

Haaste hevosenomistajille

"Tämä haaste on tarkoitettu niille, joilla on hevonen/hevosia. 

Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. 

Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut." 

Kerro hevosestasi: rotu, taso ja vähän luonnetta.

Lämminverinen ravihevonen. Tasosta on tällä hetkellä hyvin vaikea sanoa, koska olemme juuri nyt palailemassa takaisin työntekoon pitkän kevyen jakson jälkeen. Ratsastus on tällä hetkellä aika käyntipainotteista. Ravityöskentely perustuu tasapainon ja hyvän tahdin hakemiseen uraa pitkin. Käynnissä työstämme peruutuksia, pysähdyksiä, kokoamista, eteen-alas taipumista, asettumista, pohkeenväistöä jne.

Ukko on luonteeltaan ystävällinen, selväpäinen ja sosiaalinen sekä äärimmäisen herkkä. Ruuna on pienieleinen ja vetäytyy helposti kuoreensa, joten täytyy olla kuulolla.

Hevoset vai ponit? Miksi?

Hevoset. Eiköhän se kerro jotain, jos oma hevonen on yli 170cm korkea! :D 

Olen ollut aina enemmän hevosratsastaja. Ratsastuskoululla, jolla kävin oli pääasiassa hevosia ja muutama ihan pieni poni. Suosikkihevoseni oli tallin korkein hevonen. Olen ratsastanut myös poneilla, mutta mielestäni isommissa liikkeissä on helpompi istua, kun tikittävässä pikkuravissa. 

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän. 

Ukko. Kouluttamaton ex-ravuri ei ole välttämättä paras valinta ensihevoseksi, mutta näin se elämä vain joskus menee.

Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen?

En ole asiantuntija ja tästä aiheesta on aika mahdotonta saada puolueetonta tietoa. Olen kuitenkin henkilökohtaisesti sitä mieltä lähtökohtaisesti hevoselle on parempi elää luonnollisesti ilman kenkiä. On kuitenkin tilanteita, joissa hevonen tarvitsee lisäsuojaa kaviollaan. Silloin voi miettiä, voisiko perinteisen rautakengän tilalla olla bootsi eli hevoslenkkari.    

Hevosen kenkien koko?

Kaksi ja puoli, mutta sen kokoisia kenkiä ei ole saatavilla, joten kolme. :D

Klippaus: puolesta vai vastaan?

En  puolesta enkä vastaan. Jos hevonen on kovassa treenissä, sen klippaaminen on varmasti perusteltua. 

Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?

Ukko tarhaa tällä hetkellä vanhemman ruunan kanssa.

Voisin olla aika varma, ettei mikään hevonen viihdy täysin eristettynä ilman minkäänlaisia hevoskontakteja. Mielestäni yksin tarhaaminen ei ole automaattisesti huonompi juttu kuin laumassa tarhaaminen -ei todellakaan! Tähän vaikuttaa niin monta seikkaa.

Valitettavasti en ole tähän mennessä vielä tavannut yhtään toimivaa laumaa. Nyt puhutaan sitten isommista laumoista, joissa on vähintään viisi hevosta. Luonnossahan hevoset elävät tiivissä perheyhteisöissä. Ihmisellä on suuri vastuu laumaa muodostaessaan, jotta varmasti kaikki hevoset tulisivat hyvin toimeen keskenään. Harmittavan usein hevoset vain lyödään samaan tarhaan ja ajatellaan niiden tulevan toimeen keskenään. Tilannetta voisi hyvin verrata Big Brother taloon: Suljettuun tilaan valitaan sattumanvaraisesti ihmisiä. Tunteet kirityvät ja riitoja syttyy, koska ihmiset joutuvat olemaan jatkuvasti samassa tilassa myös sellaisten kanssa, joiden kanssa he eivät tule hyvin toimeen.

Lauman jäsenten valitsemisen lisäksi myös se elintila on todella tärkeä. Ruoka-, juoma- ja lepopaikkoja tulisi olla tarpeeksi, jotta vältyttäisiin nahistelulta. Ja tietenkin täytyy miettiä sitä, millaisiin oloihin kyseinen hevonen on tottunut. Ikänsä yksin elänyt hevonen ei välttämättä enää totu laumaelämään. Ukko on tästä oivallinen esimerkki.

Yksin tarhaaminen usein johtuu pienistä tarhoista ja omistajan pelosta, että hevonen teloo itsensä. Ukko tarhasi viime talvena yksin, mutta ei edellämainitsemistani syistä. Ukkoa oli kiusattu edellisenä kesänä niin paljon laumassa, että se ei yksinkertaisesti pitkään aikaan halunnut muiden hevosten seuraa.

Olen sitä mieltä, että hevosen on parempi tarhata yksin kuin olla samassa sellaisen hevosen kanssa, jonka kanssa se ei tule hyvin toimeen. Tässä täytyy taas korostaa ihmisen vastuuta tarhakaveria valitessaan, jotta ulkoilu olisi molemmille hevosille sekä turvallista että mukavaa. Ymmärrän omistajan huolen siitä, että hevonen loukkaantuu kaverin kanssa tarhatessa, mutta en hyväksy sitä perusteluna hevosen yksin pitämiseen, jos siis kaikki muut seikat ovat kunnossa (riittävän kokoinen tarha, oikein valittu tarhakaveri jne.). Täytyy muistaa, että hevonen on kuitenkin laumaeläin.

Ratkaiseeko hevosessa enemmän sen luonne vaiko ulkonäkö?

Luonne ehdottomasti. Olen aina ollut mieltynyt enemmän raskasrakenteisempien hevosten ulkonäköön, mutta tähän mennessä jostain syystä kevytrakenteisten hevosten kanssa kemiat ovat kohdanneet.

Ukossa en tykästynyt luonteeseen enkä ulkonäköön. Ensikohtaamisemme on siinä mielessä hieman epätavallinen, koska se ei todellakaan ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Ukko ei herättänyt minussa oikein minkäänlaisia tunteita. Se oli kamalan levoton hoitaessa ja ratsastuskin oli vähän mitä sattuu. Olin jo kieltäytymässä, mutta Satu sitten sai minut vakuutettua siitä, että voisimme hoitaa Ukkoa yhden kesän ajan. Yhden kesän - nyt kahden ja puolen vuoden jälkeen olemme Ukon virallisia omistajia. Lopulta opin pitämään Ukosta varmasti yhtä paljon kuin ne hevosenomistajat, joihin hevonen teki lähtemättömän vaikutuksen jo ensikohtaamisella.

Millainen on hyvä hevosblogi?

Teksti on sujuvaa ja selkeää. Kuvat värittävät kirjoituksia. Kuvat ovat laadultaan pääosin hyviä. Videoita voi olla aina välillä, mutta itse en ainakaan jaksa niitä kovinkaan paljon katsoa. Miellyn blogeihin, joiden pitäjillä on samantyyppinen ajatusmaailma kuin minulla. Toisaalta saatan lukea jotain blogia myös siksi, että blogin pitäjän eriävät mielipiteet kanssani kiinnostavat. Se avaa näkökulmaa, kun lukee myös sellaisten hevosihmisten blogeja, jotka toimivat eri tavalla kuin minä hevostensa kanssa.

Pahin tippumisesi?

Varmaan ihan ensimmäinen tippumiseni. Hevonen heitti laukassa pukin juuri, kun ajattelin, että ehkä tästä selvitään. Lonkka meni niin kipeäksi, etten pystynyt osallistumaan katrillinäytökseen. 

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?

- fleecevuorellinen sadeloimi 

- 180 gramman täytteellä varustettu sadetta pitävä ulkoloimi 

- kaksi paksumpaa toppaloimea

- fleeceloimi

- vohveliloimi

Eli yhteensä kuusi loimea. Ukko saa joululahjaksi heijastinloimen maastoiluun.

lokakuu 2012

Kuinka usein hevosesi liikkuu?

5-6 kertaa viikossa aika kevyesti käyntipainotteista liikuntaa, mikä ei Ukolle riitä. Se on vetänyt aikamoista rallia jäistä tarhaa pitkin. Joulun jälkeen on tarkoitus aloittaa kunnonkohotuskuuri. 

Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?

Ehdottomasti varovainen. Välillä jopa liian varovainen. Kaikenlaisten sattumusten seurauksena olen kärsinyt monelaisista ratsastukseen liittyvistä kammoista. Oikeastaan kärsin niistä edelleenkin, mutta niiden kanssa pystyy elämään. Välillä on vähän huonompia ja parempia kausia. Esimerkiksi kesällä maastoilin Ukon kanssa ihan yksin tai toisen hevoskaverin kanssa, mutta nyt kynnys lähteä maastoon edes kaverin kanssa on noussut. Syytä en oikein osaa sanoa.

Tämä haaste on kietänyt sen verran monessa blogissa, joten en haasta nyt ketään.

Rauhallista joulua! 

Projektin edistyminen

Kaikki ei mene aina niin kuin elokuvissa -ei myöskään heinälaatikon suhteen. Kirjoittelin marraskuussa heinälaatikko-projektistamme. Silloin laatikosta puuttui enää katto, seinät ja rautaverkko. Laatikko saatiin kyllä valmiiksi ja se rahattiin tallillekin, mutta jo muutaman päivän käytön jälkeen alkoi esiintyä ongelmia.

Päällimmäinen tai oikeastaan ainoa syy ongelmiin on se, että laatikko on liian pieni. Ensinnäkin pieni siinä mielessä, ettei sinne mahdu koko päiväksi heinää. Lisäksi se on liian pienenä myös liian kevyt. Tähän kun vielä lisätään se, että laatikko on pohjansa pinta-alaan nähden liian korkea voi lopputuloksen jo arvatakin. No heinälaatikkohan oli ruunakaverusten toimesta mukkelismakkelis pitkin tarhaa. :D Ensimmäisenä päivänä laatikko oli melkein 8 metrin päässä paikasta, johon se oli aluperin sijoitettu. 

Heinälaatikko on saanut aika kovaa kyytiä! Kaiken lisäksi laatikko on kuivuneen mudan peitossa; laatikko pyöri pitkin tarhaa juuri pahimpien mutakelien aikana...

Ajatus hyvä, mutta toteutus ontuu. Heinälaatikko-ideaa ei ole kuitenkaan heitetty vielä romukoppaan. Aiomme rakentaa heinälaatikolle saman kokoisen lisäosan. Lopputuloksessa pohja on niin laakea, etteivät hepat pysty sitä enää kaatamaan. Ei haittaa, vaikka ne pystyisivätkin sitä liikuttelemaan, koska pääsia on, ettei laatikko pääse kaatumaan.

Tänään onkin sitten talliporukan pikkujoulut, joten lähden tästä leipomaan joulutorttuja sinne syötäväksi! Ja Ukonkin karsinaan pitäisi suorittaa perinteinen joulusiivous.

Mintti Rautioahon toinen maastakäsittelytunti

Viime kirjoituksessa mietinkin talutusharjoitusta ja olin ymmärtänyt ihan oikein. Eli tehtävän tarkoituksena on lisätä hevosen eteenpäinpyrkimystä ja kokoamista. Hevonen pyydetään reippaanpaan käyntiin niin, että taluttaja sijoittuu lavan kohdalle. Kun taluttaja harppaa muutaman isomman askeleen eteenpäin, hevosen tulisi ns. imeä mukaan, jolloin se ottaa ponnistaessaan takajalat alle (tapahtuu kokoaminen). Toki hevonen ei aluksi lähde automaattisesti mukaan vaan se pitää opettaa.

Tiistaina Mintin käsittelyssä Ukko ei sanonut enää oikeastaan mitään raippaan. Viimeksihän Ukolla ilmeni yhden kerran lievä pakoreaktio, kun menimme aavistuksen liian kauas mukavuusalueelta. Siinä tuli myös hetki, kun Ukko vaipui vähäksi aikaa kuoreensa.

Raipalla sivelyn ja rapsuttelun jälkeen Mintti alkoi opettaa Ukolle raippamerkkiä. Tarkoituksena on, että hevonen oppisi, että, mihin tahansa kohtaan sitä raipalla kevyesti naputetaan, sen tulee lisätä liikettä. Kun raippa koskee tasaisesti (ilman naputusta) hevoseen, mistä tahansa kohdasta sen ruumista, sen tulee pysähtyä. Jotta hevonen ei oppisi ennakoimaa (eli lähtemään esim. liikkeelle jo silloin, kun raippaa tuodaan sen luo), hevosta sivellään muutenkin raipalla.

Harjoitukset edistyivät tosi hyvin. Raippamerkin opetuksen alkuvaiheessa ei saa käyttää voimistuvia apuja vaan toinen ihminen houkuttelee sitä tarvittaessa liikkumaan menemällä hevosen eteen vähän matkan päähän. Jos raippamerkkiä käyttäisi voimistaen näin alkuvaiheessa, hevoset yleensä vain säikkyisivät. Pelkäävä hevonen jättää takajalat kauas taakse eikä se ole tarkoitus.  

Ukko ei tarvinnut juuri ollenkaan houkuttelua liikkeelle lähtöön, joten Mintti pystyi pikkuhiljaa siirtymään voimistuviin apuihin, koska Ukko oli saanut juonesta kiinni. Mintti kokeili jossain vaiheessa naksutinta eteenpäinpyrkimyksen vahvistamiseksi, mutta Ukko vaihtoi heti naaman väärinpäin ja alkoi vaatia lisää nameja. Niinpä naksutin jätettiin pois. Ei kannata palkita naksuttimella, jos mielentila on tuollainen.

Saimme kotitehtäväksi harjoitella raippamerkkiä, kokoamista taluttaen (se harppausjuttu, josta puhuin jo ylempänä), asettamista, väistöjä, herkkupalasta luopumista ja oman tilan hallintaa. Keskiviikkona Ukolla oli miettimivapaa ja eilen jatkoimme treenejä.

Oli ilo huomata, että kehitystä on tapahtunut. Pystyimme jo vähän kohottamaan raippamerkin vaatimustasoa. Asetus meni ihan ok, mutta vaatii vielä paljon harjoitusta. Namista luopumisessa Ukko ei ottanut ollenkaan niin selkeästi sitä kärttyistä "krotiili-ilmettään". Hyvä, hyvä!

Olen todella positiivisella mielellä tulevien harjoitusten suhteen. Ukko on ollut todella yhteistyöhaluinen ja rento. Jospa namitkin saadaan mukaan yhdeksi, epäsäännölliseksi, palkitsemiskeinoksi harjoituksiin. :)

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Mintti Rautioahon maastakäsittelytunti

Minulla on aika ristiriitaiset tunteet eiliseltä. Toisaalta olen innostunut, mutta toisaalta tunnen itseni typerykseksi. Miksi olen pitkittänyt tätä opetuksen sopimista, vaikka se on ollut selvästi tarpeen? Sama juttu oli ratsastusvalmennuksen kanssa viime talvena. Koko ajan keksi vain tekosyitä, miksi juuri ensi viikolla valmennus ei sovi. Kun vihdoin valmennukseen uskaltautui, huomasi, että sinne olisi kannattanut mennä jo paljon aiemmin. Olisimme säästyneet turhilta uimaliikkeiltä.

Tällä hetkellä tuntuu siltä kuin olisi yrittänyt aikansa räpistellä isoa allasta päästä päähän kunnes joutuukin takaisin lastenaltaaseen harjoittelemaan perusuimatekniikkaa. En kuitenkaan halua ajatella niin, että aloittaimme kaiken taas alusta vaan kertaamme vanhaa jo opittua, joka vain on päässyt unohtumaan. Lipsumista on tapahtunut ihan liikaa, vaikka olemmekin viime aikoina petranneet todella paljon, mutta nyt täytyy olla entistäkin johdonmukaisempi.

Tunnen itseni myös typerykseksi sen kannalta, että olemme edes alunperin edes lähteneet kouluttamaan hevosta, vaikka olemme itse kokemattomia. Oikeastaan emmehän me alunperin ryhtyneet tähän sillä ajatuksella, että lähdetäänpä kouluttamaan Ukosta ratsua. Oli tarkoitus vain harjailla tuntikausia päivässä ja humputella maastossa... Nyt täytyy hyväksyä se tosiseikka, että emme selviä tästä yksin vaan tarvitsemme osaavampien käsien apua. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että ympärillämme on niin paljon ammattitaitoisia hevosihmisiä. Ei kukaan ole seppä syntyessään! Ja mitä enemmän tietoa karttuu, sitä varmenpi on siitä, ettei tiedä vielä juuri mitään.

Aika paljon saimme taas uutta tietoa ja vinkkejä harjoitteluun. Saimme muutamia kotitehtäviä ennen tiistaita, jolloin treenamme uudemman kerran.

Ensinnäkin toistaiseksi emme käytä naksutinta muuhun kuin namista luopumisen opettamiseen tai pikemminkin kertaamiseen. Olemmehan me sen aikanamme jo opettaneet, mutta siitäkin on lipsuttu. Olemme harjoitelleet liian kauan itsenäisesti, ettei kaikkiin pikkujuttuihin ole muistanut kiinnittää tarpeeksi huomiota, jolloin niistä on kasvanut isompia. Olen muutenkin ollut viime aikoina todella epävarma naksuttimen käytön suhteen. En ole oikein tiennyt, mikä on liikaa ja liian vähän. Nyt vastaus oli, että olemme palkinneet Ukkoa liikaa naksuttimella. Sen teho vähenee ja Ukko alkaa vaatia namia jatkuvasti. Olen itsekin huomannut, että Ukolla on jatkuvasti kerjäysilme päällä ja se on taskuilla. Se yrittää härppiä meitä hevosmaiseen leikkiin eikä se tietenkään sovi. Nyt siis pitää kiinnittää huomiota oman tilan hallintaan.

Luulen myös, että olemme katsoneet läopi sormien Ukon huonoa käytöstä vähän sillä ajatuksella, että "nyt se on viimein tulossa ulos kuorestaan". Totta kai tällaisen hevosen kanssa täytyy olla tarkempi, ettei se mene takaisin opitun avuttomuuden tilaan, mutta eihän huonoa käytöstä silti pidä sallia eikä se tarkoita sitä, että hevoselle tarvitsisi alkaa ärjymään. Eli vaikka olisikin pehmeä, tulee kuitenkin olla johdonmukainen ja rajat antava kouluttaja. Oh, niin vaikeaa!

Teimme talutusharjoituksia, jossa pyydämme vaiheittain voimistuvin ääniavuin Ukkoa takaamme etenemään reippaanpaan käyntiin niin, että taluttaja sijoittuu sään/lavan kohdalla. Minulle jäi kuitenkin vähän epäselväksi, että, mikä tässä nyt on se tavoite. Onko tarkoitus se, että pyydämme Ukkoa ääiavuin etenemään reipaammin ja sitten me ns. seuraamme sitä (eli emme hinaa Ukkoa perässämme)? Vai onko tarkoitus se, että Ukko liikkuu tahdissamme (lähden kävelemään reippaammin, myös Ukko kävelee reippaammin)? Niin, ja onko tarkoitus, että taluttaja on koko ajan sijoittuneena hevosen lavan kohdalle vai vaihteleeko sekin? Laitoin Mintille vielä viestiä perään. Jos joku muu tietää, mistä harjoituksesta on kyse, voi toki kertoa.

Tunnin viimeisinpänä asiana aloimme totuttamaan Ukkoa raippaan, jotta sille voitaisiin opettaa raippamerkki. Ukkohan on siis tähän asti pelännyt raippaa eikä sitä siksi ole pystynyt käyttämään koulutuksessa. Totuttaminen sujui tosi hyvin! Ukko antoi jopa lopussa koskea sillä itseensä, vaikka se ei selkeästi ollut mukaavusaluuella vaan siinä rajapinnassa kutiteltiin. Tiistaina jatketaan.

Hyvää ensimmäistä adeventtia! Ups, ja blogissakin vielä syysbanneri...