Mitä sinä arvostat itsessäsi?

Tämä haaste on viivytellyt jo ihan hävyttömän kauan sen jälkeen, kun sain sen Hennalta toukokuun alussa. Mutta kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten eiköhän mennä suoraan asiaan!

Arvostan itsessäni...

...luovuutta.  Minulla on hyvä mielikuvitus, ja olenkin kirjoittanut siitä lähtien, kun opin jotenkuten kirjoittamaan. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että sain tutustua esimerkiksi tietokoneeseen verrattain myöhään. Se sijaan, että olisin istunut koneen ääressä, olin pihalla leikkimässä ja värkkäämässä jos minkä moista viritelmää ystäväni Satun kanssa (leikeistämme voit lukea lisää täältä.)

En ole mitenkään erityisen musikaalinen mielestäni. Osaan soittaa jonkin verran pianoa -mitä nyt olen itse pystynyt opettelemaan, mutta laulaminen yhdistettynä esiintymiseen on joskus ollut intohimoni. Alle 10-vuotiaana halusin laulaa kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa. Ulkomailla yhteisen kielen puuttuminen ei edes noussut esteeksi esiintymispyrkimyksilleni. :D Nautin edelleen esiintymisestä, mutta yhdistän siihen mieluumin näyttelemisen. Viime aikoina olen myös innostunut todella paljon elokuvien ohjaamisesta ja käsikirjoittamisesta.

Alla minun ja Satun keväällä 2013 tekemä saksankielinen lyhytelokuva (yläasteen saksan kurssiin liittyen), joka on parodia Suomen televisiossa nimellä Bella Block esitetystä saksalaisesta rikossarjasta. 




Tykkään yleensäkin värkätä kaikenlaista käsilläni. Ihan kaikki käy; ristipistotyöt, puutyöt, maalaminen, piirtäminen, nukkekodin kalustaminen, kutominen, ompeleminen jne...

Äidilleni antama joululahja.

Pehmojen romanttinen illallinen. Minun maalamani tausta.

Samaisten pehmojen omakotitalo pihoineen. 

Itse tekemäni mekko + huivi 9. luokan päättäjäisiin

...rohkeutta. En ole tyhmänrohkea, vaan olen ihmisenä oikeastaan aika arka ja pelkään monia asioita (olen esim. kärsinyt kovasta ratsastuspelosta). Olen kuitenkin ollut aina sellainen, että menen pelkoa päin -en sitä karkuun. Olen myös rohkea siinä mielessä, että uskallan sanoa mielipiteeni, vaikka se eroaisi valtaväestön mielipiteestä. En voi olla hiljaa, koska minun mielestäni hiljaisuus on hyväksymisen merkki. Olen myös aina uskaltanut olla sellainen kuin olen.

Ehkä olen aina ollut se ns. vastarannan kiiski. Se, joka kääntyy vasemmalle, kun muut menevät oikealle. Tehnyt asiat toisin, mutta ei se ole ollut minulle mikään iso juttu tai tietoinen päätös, sillä olen vain aina ollut sellainen eikä se ole haitannut minua muulloin kuin murrosikäisenä. Yläasteella kiusaamista koskevaan kyselyyn peräti viisi luokkakaveriani oli todennut, että minua kiusattaisiin enkä itse tiennyt asiasta mitään.

...ennakkoluulottomuutta. Olen hyvin kiitollinen partiovuosistani, koska ne opettivat minut sietämään erilaisuutta. Kaikki ihmiset olivat silmissäni samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Tai se erilaisuus ei ollut mielestäni huono asia, vaan ihan normaalia. En tiedä saatteko nyt yhtään kiinni ajatuksestani! En ajatellut koskaan, oliko joku ihminen erilainen vai tavallinen. On kuitenkin pakko myöntää, että tänä päivänä saatan suhtautua varauksella sellaisiin ihmisiin, jotka suhtautuvat fanaattisesti asiaansa. Tämä varmaan johtuu siitä, että olen nähnyt niin usein, miten yliampuminen johtaa kaikkea muuta kuin hyvään lopputulokseen, vaikka henkilö pohjimmiltaan tarkoittaisikin hyvää.

...heittäytymiskykyä ja huumorintajua. En nolostu helposti, vaan annan palaa! Tästä on joskus myös harmia, sillä häpeän tunteet saattavat tulla jälkikäteen ;) Tosin sekään ei haittaa, jos osaa nauraa itselleen. Kannattaa aina nauraa itselleen ennen kuin muut ehtivät. Olen yleensä parhaimmillani silloin, kun en ehdi suunnittelemaan, vaan tilanne ns. hyppää eteeni.

Laukkaa videolla

Asetukset olivat jotenkin kummasti automaattitarkennuksella, joten siksi videon taustalla kuuluu tuota suhinaa.

Kehitystä on tapahtunut

Vitsi, nyt tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että voisin vaikka kirjoitella tänne blogiin. Taukoa onkin ollut jo useamman kuukauden ajan. Blogin jatkosta en kuitenkaan osaa sanoa, koska lukion toisen vuoden alettua olemme käyneet Satun kanssa vain yksinämme tallilla. Näin molemmille jää aikaa läksyjen tekoon ja muuhun toimintaan vapaa-ajalla. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, ettei minulla ole oikeastaan koskaan kuvaajaa tallilla mukana. Nyt minulla on kuitenkin pitkästä aikaa materiaalia, kun hierojamme kävi muutama viikko sitten ratsastamassa Ukolla. Hän siis käy pitämässä meille tunteja ja ratsuttamassa Ukkoa säännöllisesti.

Ukko on kehittynyt aivan älyttömästi viimeisen kolmen kuukauden aikana. Ratsastustunneista on ollut ihan älyttömästi hyötyä sekä minulle että Ukolle. Istunta on kehittynyt ja olen lopettanut sen ylimääräisen veksaalamisen siellä selässä. Selässä usein tekee ihan liikaa; useimmiten hommat alkaa sujua paremmin, kun tekee itse vähemmän ja antaa hevosen työskennellä rauhassa.

Ukkohan on käynnissä jo ihan oikea ratsu! Se hakeutuu itse pyöreään, kauniiseen muotoon. Silloin ei tarvitse muuta kuin nautiskella kyydistä. Pyydämme Ukkoa myös pikkupätkissä kokoamaan itseään, kunnes päästämme sen taas hetkeksi lompsimaan pidempänä. Olemme saaneet paljon kehuja pohjatyöstä, sillä Ukko on todella herkkä ratsastajan avuille.

Hei, me laukataan!

Ravi ja laukka vaativat vielä aika paljon työstämistä, mutta eiköhän niistäkin vielä hyviä askellajeja saada, kun hommat tehdään käynnistä alkaen huolella. Ukko väsyy todella paljon laukkaamisesta, vaikka se siitä kovasti tykkääkin, Ravissa ruuna jaksaa muutaman askeleen ajan kulkea lyhyempänä.

Minä en ole vielä laukan makuun päässyt. Olen kahdesti yrittänyt nostaa Ukolla laukkaa huonolla menestyksellä. Lähden heti laukan nostamisen jälkeen veivaamaan (ikään kuin laukkaamaan) yläkropallani, minkä takia Ukko tiputtaa laukan heti pois. Tuntuu niin turhauttavalta, kun en osaa istua siellä, vaikka kuinka sanon itselleni, että ÄLÄ veivaa. En tosin myöskään opi istumaan siinä laukassa, kun en edes pääse laukkaan asti... Siitä on aivan älyttömän kauan, kun olen viimeksi laukannut, joten ruutini on aivan kadoksissa. Siksi olenkin ajatellut, että voisin lainata jonkun tallikaverin hevosta, joka jo osaa laukkahommat. Niin voisi keskittyä vain omaan istuntaani ja saada sen kuntoon.

Ukon viikko-ohjelmaan sisältyy paljon jumppaa, maastoilua ja maastakäsittelyä. Poitsulla ei taroituksenmukaisia vapaapäiviä pidetä, koska se ei niitä tarvitse. Liikunta ei kuitenkaan ole niin raskasta ja viikkoon mahtuu niitä todella kevyitäkin päiviä. Tämä on osoittautunut hyväksi järjestelyksi, sillä Ukko on pysynyt todella hyvässä kunnossa. Iho ei kuki eikä lanneranka juurikaan vaivaa. Tosin jokin aika sitten ensimmäisten kylmempien päivien (yhtenä päivänä tuuli pohjoisesta) jälkeen lannerangalla meinasi jotain jumia olla, joten olemme päätyneet loimittamaan Ukkoa jo nyt pikkupakkasilla niin ei ainakaan kylmän ilman takia pääse jumiutumaan. Jotain pientä mahaongelmaa Ukolla oli laidunkauden päättymisen jälkeen, mutta sekin asia on jo hoidossa.

Ukon kokema muutos konkretisoituu tässä nähtävillä olevassa uusimmassa rakennekuvassa, joka on otettu 28.9.2014. Vertailukohteena heinäkuussa 2013 otettu rakennekuva sekä viime maaliskuussa otettu rakennekuva.

Syyskuu 2014

Heinäkuu 2013

Maaliskuu 2014

Jo maaliskuun rakennekuvan ero heinäkuun rakennekuvaan on aika mittava, vaikka Ukko oli ollut tuohon asti lähes yksinomaan käyntiliikunnalla. En voi muuta kuin ylistää käyntiä askellajina, vaikka sitä usein aliarvoidaan. Käynti on todella tehokas ja haastava askellaji, jos siihen huolella paneutuu.

Kuten varmaan tarkkasilmäisimmät huomaavat kuvista, meillä on uudet ratsastusvehkeet käytössä. Hommasimme lampaankarvasatulan ja uudet kuolaimettomat. Ukkohan ei tosiaan enää sietänyt BB-kuolaimettomien aiheuttamaa painetta niskassa, joten vaihdoimme lyhytvartiseen hackamoreen. Kokeilimme myös sidepullia ja LG:tä, mutta kumpikaan ei oikein sopinut käyttöömme. Jarru ei kummassakaan ollut tarpeeksi tehokas erityisesti maastoilua ajatellen. Lisäksi sidepull oli jotenkin todella epätarkka ja hidas.

Hiljaiseloa

Nyt on tapahtunut sen verran lyhyessä ajassa kaikenlaista, että blogi jää nyt määrittelemättömäksi ajaksi huonommalle huomiolle. Jospa asiat tästä selkenisivät. Kerron lisää sitten ehkä myöhemmin, jos jotain kertomisen aihetta edes tulee. En myöskään osaa sanoa, tuleeko Pietin kurssilta videoita, koska niiden lataaminen Youtubeen kestää niin suunnattoman kauan. Ehkä voisin joku kerta jättää videon latautumaan yöksi.

Palataan taas asiaan!

Vielä on onneksi kesää ja laidunkautta jäljellä. :)

Piet Nibbelinkin kurssilla

Kolmipäiväinen Piet Nibbelinkin kurssi Ukon kotitallilla on nyt jo takanapäin. Fiilis on kyllä aivan loistava ja voin suositella kurssia jokaiselle! Piet koulutti ennen kaikkea ihmisiä -ei hevosia, koska hevonen on aina käsittelijänsä peili. Siksi vika ei ole koskaan hevosessa, vaan ihmisessä. Hän tulkitsi loistavasti sekä hevosta että sen omistajaa. Kurssin aikana koettiin suuria tunteita aina itkusta nauruun. En ole koskaan tavannut niin aidosti posiitivista ihmisistä kuin Piet on. Vaikeudet ovat hänelle vain haasteita, joista päästään yli.

Kurssilla oli mukana kuusi - mukaan lukien Ukko - täysin erilaista hevosta. Työskentely tapahtui picaderossa (neliöaitaus n. 18x18m), koska se paljastaa paremmin ihmisen virheet kuin pyöröaitaus. Ensimmäisenä päivä Piet käsitteli suurimmalta osin hevosia itse tutustuakseen niihin ja sitä kautta selvittääkseen, mitä kukanenkin hevonen ja sen omistaja tarvitsee. (Tosin Ukon kohdalla Pietin lisäksi sitä käsitteli myös Satu ja yksi kurssilaisista.) Jokainen kohtaaminen oli erilainen.

Tutustumiseen kuului kolme vaihetta. Ensimmäisenä Piet vain käveli ympäri picaderoa. Tässä vaiheessa hevoset eivät olleet kiinnostuneita hänestä. Sen jälkeen hän alkoi heitelle narua kohti kattoa kertoakseen hevoselle, että minä olen täällä ja aion ottaa tuon paikan itselleni, jossa sinä nyt seisot. Tässä vaiheessa hevoset yleensä alkoivat osoittaa mielenkiinnon merkkejä Pietiä kohtaan. Sen jälkeen ne joko tulivat itse Pietin luokse (lupaa tietenkin kysyen) tai Piet niiden luokse. Sitten olikin vuorossa rapsutteluhetki. Piet totesikin, että "huging time" on tärkein osa hevosen kanssa työskentelyä ja sitä tuulekin tehdä aina kun siltä tuntuu. On myös hyvä muistaa, että rapsutteluhetki on molemmille mieluinen vain silloin, kun se on molemmille vapaaehtoista.

Suurin osa kuvista siepattu videolta. Ilmoittakaa ihmeessä, jos haluatte nähdä enemmänkin videoita kurssilta.

Ukko ja Piet tutustumassa toisiinsa.

Ympyrätyöskentelyä.

Satu kävelee ja Ukko seuraa.

Jo ensimmäisenä päivänä ja läpi koko kurssin Piet korosti oman mielen hallintaa. Kaikista tärkeintä on säilyttää tasapaino omassa mielessään, vaikka mitä tapahtuisi, koska mielentila vaikuttaa myös energian käyttöön ja kykyyn ottaa vastaan hevosen antamia signaaleja. Omalla energian käytöllä vaikutetaan hevosen liikkeeseen. Piet myös toi esiin oman asenteen tärkeyden työskentelyssä. Virheitä ei tule pelätä, koska oppiakseen on tehtävä virheitä.

Toisena päivänä harjoiteltiin narun käyttöä ja ympyrällä työskentelyä. Ympyrätyöskentelyssä on hallittava samaan aikaan tila, linja ja energia. Ihminen kulkee omaa pientä ympyräänsä ja hevonen omaa isompaa ympyräänsä. Ihminen astelee ympyrällään pieniä askeleita, koska isot askeleet tuntuvat hevosen näkökulmasta jahtaamiselta. Tämän Piet näytti loistavasti esimerkillä Ukon kanssa. Ruuna alkoi heti kiihdyttämään, kun Piet alkoi ottaa isompia askelia.

Piet auttamassa Satua ympyrätyöskentelyssä toisena päivänä.

Kun hevosen halutaa kulkevan ympyrällä, linjan on oltava kohti hevosen keskikohtaa. Jos linja on liian edessä, hevonen pysähtyy ja, jos linja on liian takana, ympyrä pienenee. Vaikka linja olisikin oikein, mutta ihminen seisoo hevosen etupuolella tai takapuolella lopputulos on sama kuin siinä tilanteessa, jossa itse linja on liian edessä tai takana. Oma paikka on siis myös tärkeä. Jos itse tekee oman pikkuympyränsä niin, että taakse jää huomattavasti vähemmän tilaa kuin etupuolelle, hevonen ei pysty jatkamaan ympyrää, koska ihmisen takana on liian vähän tilaa. Ukko sai toimia opettajana useammalle kurssilaiselle, koska se kertoo hyvin selkeästi, milloin linja on liian takana, edessä jne.

Tilannekuva. Hetkeä myöhemmin Ukko kääntyi oikeaan kierrokseen, koska se voinut jatkaa vasempaan kierrokseen, koska Satun takana on huomattavasti vähemmän tilaa kuin hänen etupuolellaan.

Energian käytössä taas on hyvä muistaa se, että energiaa käytetään juuri sen verran kuin tarvitaan. Painetta kasvatetaan vaiheittain.

Kolmantena päivänä Piet kysyi mitä kurssilaiset haluaisivat harjoitella hevosensa kanssa. Satua Piet opetti leikkimään "hippaa" Ukon kanssa. :D Hippaleikki on vähän erilaista hevosen kuin ihmisen kanssa. Hevosta ei siis varsinaisesti jahdata, vaan se taakse (ei suoraa hevosen takaosaan!!) suunnataan voimakas energiapurkaus, jolloin hevonen syksyy juoksuun. On myös varmistettava, että edessä on tilaa, jotta hevonen varmasti pääsee syöksymään eteenpäin.

Molemmilla videoilla Satulla on silmät kiinni. Ensimmäisellä Piet ohjaa häntä juosten Ukon kanssa, toisella picaderon ulkopuolelta. 






Myös Satu sai viimeisenä päivänä osakseen valtavan tunnekokemuksen, jota en ala nyt tässä sen kummemmin avaamaan, koska kuitenkin on kyseessä hänen oma henkilökohtainen tuntemuksensa, josta olisi hölmöä alkaa kirjoittamaan ulkopuolisen näkökulmasta. :) Jos minä osallistun ensi vuonna kurssille itse Ukon kanssa, voin kertoa sitten omista tunnelmistani.

Rapsutteluhetki leikin jälkeen.

Lisäksi Piet kertoi omasta hevostilastaan Hollannissa. Paikkaa kutsutaan paratiisiksi -ja ihan syystä. Yli 30 hevosta samassa aitauksessa. Aitauksessa ei ole yhtään kulmaa, vaan se kiertää yli kahden kilometrin lenkin "käytävänä", jossa on välillä laajempia aukioita. Ruokintapaikkoja on 40. Hevoset liikkuvat päivittäin 10-15 kilometria. Käy tutustumassa Pietin hevostilan sivuihin täältä.

Keskustelu voinee jatkua kommenttiboksin puolella. Sinne vain lisäkysymykset, omat mietteet tai kokemukset, jos olet itsekin osallistunut Pietin tai jonkun muun hevoskouluttajan kurssille. :)

Mitä hevoseni tekee, kun...?

Jostain syystä innostuin taas pitkästä aikaa haasteen tekemisestä. Jos haluat tehdä Mitä hevoseni tekee, kun...? -haasteen itsekin, käy katsomassa ohjeet täältä. Jossain vaiheessa tulee varmaan myös postausta Piet Nibbelinkin kurssista, kun vain olen saanut pääni selviämään sen verran, että osaisin edes jotain siitä kirjoittaa. :D Mutta eiköhän sitten aloiteta!

...nousen sen selkään? Vaihtelee tilanteen mukaan, mutta yleensä Ukko on lähdössä hetimmiten liikkeelle, kun olen saanut itseni selkään. Silloin aina pysäytän sen. Jos on paljon ötököitä tai jos selkään meneminen ei oikein onnistu (ilman satulaa), Ukkoa alkaa tympäistä, jolloin se ei haluaisi seisoa selkäännnousujakkaran vieressä.

...kävelen pitkin ohjin alkukäyntejä? Aluksi Ukko saattaa liikkua laiskasti ja haahuilevasti, kunnes saan sen kunnolla vauhtiin. En yleensä mene alkukäyntejä uraa pitkin, vaan pysyn mahdollisimman paljon sieltä pois. Näin on hyvä tarkistaa, että Ukko varmasti kuuntelee kääntäviä apuja.

...se ei jaksaisi lähteä töihin? Harvoin kyse on väsymyksestä, vaan syy on jokin muu. Yleensä Ukko haluaa lähteä töihin.

...pyydän sitä vaihtamaan laukkaa? Varmaan katsoo minua hölmistyneenä. Ehkä pudottaa raviin, kiihdyttää laukkaa tai heittää vähän takapäätään. Laukavaihtoa ei siis ole vielä Ukolle opetettu.

...se pelkää jotain estettä? Eipä ole tullut vielä pelottavaa estettä vastaan. ;) Alkuaikoina Ukko pelkäsi maapuomeja. Silloin se pysähtyi puomin eteen, peruutti ja jäi tuijottamaan sitä. Jos annoin pohkeita, se yleensä uskaltautui yli vähän aikaa sivuttain steppailtuaan.

...maastossa pitäisi mennä jonkun ojan yli? Ojat, joita olemme tähän mennessä ylittäneet ovat olleet sen verran isoja, että niiden yli ei ole tarvinnut astua/hypätä, vaan olemme ratsastaneet reilusti ojan pohjalle ja ylös.

...tipahdan? Olen pudonnut Ukon selästä kolmen vuoden aikana kolme kertaa. Kahdella kerralla se jäi paikoilleen luokseni. Yhdellä kerralla se jatkoi matkaansa, kun tippumiseni johtui säikähdyksen aiheuttamasta juoksupyrähdyksestä.

...maastossa tulee traktori/joku muu iso auto vastaan? Yleensä ei aiheuta ongelmaa, koska ratsastan Ukon aina sellaisissa tilanteissa pois tieltä (esim. pelolle).

...käytän raippaa? Raippa ei ole juuri koskaan mukana. Jos käytän sitä, Ukko reagoi halutulla tavalla.

...puhdistan kaviot? Ukko seisoo nätisti. Aiemmin se yritti nykiä oikeata etustaan sitä puhdistaessa.

...pesen sitä? Seisoo paikallaa, mutta ilme on hapan; "no pese nyt, jos on kerta pakko".

...laitan sille suitset? Laskee päätään, jotta saan suitset päähän. Sen jälkeen pitää päätään paikallaan, kun laitan soljet kiinni.

...kiristän satulavyötä? Silloin, kun vielä käytimme Ukolla satulaa, se näytti aina vähintään tympääntyneeltä.

...suihkutan hyttysmyrkkyä? Pysyy paikallaan, mutta ei ole asiasta kovin innostunut. Ei anna laittaa myrkkyä irti ollessaan.

...haen sen sisälle tarhasta tai laitumelta? Tulee vastaan. Nuuskii kättä hetken ennen kuin laitan päitsen päähän.

...se on yksin tallissa/tarhassa ja muita hevosia ei ole näkyvissä? Tallissa ei välitä (varsinkin, kun Satu ja minä olemme myös siellä), mutta tarhassa menee levottomaksi. En edes muista, milloin tällainen tilanne on viimeksi tapahtunut.

...se karkaa? Ukko ei ole karannut kuin kerran maastossa. Silloin se ainakin valmiiksi jännittyneessä mielentilassa näki parhaaksi lähteä laukalla kotiin, mutta jäi kuitenkin jonkun omakotitalon pihalle syömään. Sieltä se antoi nätisti kiinni.

...se näkee uuden hevosen? Kiinnostus herää. Ukkoa haluaisi mennä moikkaamaan tuntemattomia hevosia.

...se maistaa jotain pahan makuista? En muista, että olisin koskaan tarjonnut sille mitään, joka olisi sen mielestä pahan makuista. On ollut hyvä tarjoilu! ;)

...se kerjää ruokaa? Hörisee, maistelee sormia tai ottaa tietynlaisen krokotiili-ilmeen. Lopettaa kuitenkin, kun vaatii niin.

...se lastataan? Naru kaulalle ja Ukko kävelee itse koppiin.

Mitä hevoseni tekee juuri nyt? Syö tallissa ilta-/yöheiniä.

Piet Nibbelink ja Ukko tutustumassa toisiinsa.

Kuvia eilisestä ratsastustunnista

Nyt on luvassa kuvapainotteinen postaus! Satulla oli eilen ratsastustunti, joka minulla oli jo aiemmin tällä viikolla. Hieroja teetti Satulla samat jutut kuin minullakin. Ja pakko nyt todeta, että on se Ukko vaan ihana ruunankainen. <3 Tätä ei tule kovin usein sanottua.

Juuri, kun pääsin viime postauksessa kehumaan, ettei pateista ole enää tietoakaan tallilla odotti eilen pattinen hevonen. Vielä aamulla, kun Ukkoa oli viety seitsemältä laitumelle, ihossa ei ollut mitään, mutta, kun hevosia tuotiin ukkosen takia kahden aikaan talliin iho oli ihan täynnä patteja. Se myös tarjosi taas kovasti takapäätään hierottavaksi. Mietimme sitten hierojan kanssa yhdessä, mikä olisi voinut taas laukaista ihon oireilun. Aikamme mietittyä totesimme, että ainoa asia mikä nyt on viikon sisään muuttunut on se, että Ukolla on ollut tavallista enemmän vapaa päiviä (4 viikon sisään!). Lisäksi se on joutunut seisomaan tavallista enemmän karsinassa ukkosen takia. Olemmehan jo aiemmin todenneet, että liikunta toimii lääkkeene, mutta nähtävästi se pätee toisinkin päin; Ukko sairastuu liikunnan puuttesta. Joka tapauksessa ratsastus auttoi; patit laskivat eikä Ukko enää tarjonnut liikunnan jälkeen takaosaansa hierottavaksi.

Ratsastus on ihanaa!

Tiistaina minulla oli pitkästä aikaa valmennus Ukon hierojan toimesta. Jouduimme molemmat kunnolla töihin! Valvovan silmän alla joutuu ihan erilaiseen "piiskaukseen" kuin itsenäisesti ratsastaessa, jolloin saattaa huomaamattaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Valitettavasti minulla ei ole yhtään kuvaa tiistain ratsastuksesta, koska Satu oli reissussa eikä siksi paikalla kuvaamassa. Yksi ravipätkä vasempaan kierrokseen oli niin loistava, että se olisi pitänyt saada videolle. Tunsin selkään asti miten takapää tuli käyttöön ja selkä pyöristyi. Se kesti ehkä viiden askeleen ajan, kunnes otin käyntiin, mutta se oli silti aivan jotain mahtavaa. Tuntui niin helpolta istua kyydissä! Nyt tietää, mitä tavoitella.

Sain tunnilta paljon hyviä palikoita ratsastukseen. Opin mm. yhden hyvän takaosaa aktivoivan harjoituksen. Ensimmäisenä pitää varmistaa, että Ukko varmasti kääntyy ulkopohkeesta (asetus vaikka ulos). Kun tämä asia on kunnossa, hidastus ulko-ohjasta pidättämällä. Kolmannessa eli viimeisessä vaiheessa pyydän Ukon sisätakajalan astumaan alle, minkä jälkeen suoristus ja sama harjoitus uudelleen.

Pientä muistilistan tynkää itselleni:

• kääntäminen tapahtuu ulkopohkeesta -heitä se sisäohja hiiteen! ;)
• ulko-ohjan tuen säilyttäminen tärkeää
• Jos ohjasta joutuu pidättämään, koko käden tulee olla mukana -ei vain ranne! 
• pohkeet lähellä kylkiä
• pohkeiden käytön tulee olla riittävän nopeaa ja tarkkaa
• Ukon täytyy mennä älyttömän hitaasti, että sen kanssa pystyy jotain kentällä tekemään.
• Ravia ei tule nostaa, jos käynti ei ole vielä hallinnassa. Ravi nostetaan aina pienestä käynnistä ilman kiihdytystä. Ravia pieniä pätkiä kerrallaan isolla ympyrällä (uraa pitkin Ukko alkaa herkästi kiihdytellä, jolloin ravi leviää käsiin). 

Eilen Ukolla oli hieronta, ja voin ilokseni kertoa, että potkusta jäänet hermotusongelmat ovat vihdoin parantuneet!! :D Onhan potkusta jo yli vuosi aikaa. Lihas parani jo aikoja sitten, mutta hermotuksen puolella on ollut vaikeuksia siitä lähtien. Ahkeran hoidon tuleksena voi vihdoin todeta, että potkukohta on viimein parantunut. Myös vihdoin se kaikista alkuperäisin ongelma alkaa löytyä. Ukollahan on ollut lannerangan ongelmia siitä lähtien, kun se tuli meille. Ne ovat aika yleisiä ruunilla ja johtuvat useimmiten ruunaamisen aiheuttamista hormonaalisista ongelmista. Mistään pinnallisesta ongelmasta ei nyt ole kyse. Hormonaaliset ongelmat vaikuttavat kaikkeen ja voivat esimerkiksi aiheuttaa iho-oireilua. Oikeanlainen liikunta voi pitää oireet poissa niin kuin olemme jo välillä itsekin huomanneet. Lisäksi Ukko saa nyt tiosiinia, joka tasapainottaa hormoonitoimintaa. 

Ihon patit ovat myös mystisesti kadonneet eikä mikään ole varsinaisesti muuttunut. Sitä mukaan, kun ruuna meni muutenkin parempaan kuntoon, ihon patit myös häipyivät. Eikö olekin omituista? Onneksi asiat alkavat pikkuhiljaa selvitä, kun jaksaa vain sitkeästi kaivella.

Kuva lainattu. Kuvassa Piet Nibbelink, jonka kurssille olemme menossa 25.-27.7. Satu menee Ukon kanssa ja minä olen vain kuunteluoppilaana.

Hierojan ratsutettavana

Olen jo pitkään kaipaillut ratsastamaan valvovan silmän alle. Viime valmennuksesta on jo yli vuosi aikaa. Ongelmana on ollut niin satulan puuttuminen kuin Ukon sairastelu. Nyt asiat alkavat olla onneksi jo taas hyvällä mallilla, vaikka välillä tulee ylä- ja alamäkiä (kesäkuussa iho oli täynnä patteja ja Ukko oli taas aika juminen). Valmennukseen osallistuminen ei kuitenkaan ole vieläkään ajankohtaista Ukon kuntoutuksen takia. Hierojamme kuitenkin sitten ehdotti, että hän voisi kokeilla ratsastaa Ukolla; katsoa, mitä se osaa ja mitä sille voisi opettaa sekä opettaa myös meitä. Ehdotus kuulosti loistavalta! Kuka olisi parempi opettaja ja ratsuttaja kuin hierojamme, joka jo tuntee Ukon ja sen fyysiset rajoitteet?

Perjantaina hierojamme kävi siis ratsastamassa Ukolla noin puoli tuntia. Ukko oli alusta lähtien todella rento, vaikka se usein jännittää aluksi uusia ratsastajia. Se varmaan johtui siitä, että Ukko tuntee jo hierojamme entuudestaan. Hierojamme ratsasti Ukolla ihan perusjuttuja pääasiassa käynnissä. Ruuna oli kuulemma hieman hidas vastaamaan apuihin, mutta se saattoi johtua myös kovasta helteestä. Oikein kääntymisen kanssa on vielä aika paljon työstämistä, jotta etuosa kääntyisi ensin.

Ravia hierojamme ratsasti pieniä pätkiä kerrallaa ja hiljensi käyntiin ennen kuin ravi ehti levitä käsiin. Nyt sitä vasta tajusi, miten hiljaa Ukon oikeasti pitäisi ravata, että sillä pystyy kentällä tekemään jotain. Sitä on jotenkin niin tottunut siihen Ukon vauhtiin, että olemme pyytäneet menemään sitä liian kovaa, kun se ei tunnu "pääsevän vauhtiin". Entinen ravuri joutuu menemään kentällä sen mittapuulla todella hidasta ravia. Joskus, kun maastossa on joku ratsuhevonen mukana ja ravaamme Ukon mittapuulla ihan rauhallista höntsäravia, toinen heppa joutuu tulemaan lähes laukalla perässä. :D Tässä sen eron näkee.

Totesimme myös yhdessä tuumin, että, jos ravi on jo ehtinyt levitä, sitä ei saa enää korjatuksi ravissa. Silloin on parempi hiljentää käyntiin, koota homma taas kasaan ja nostaa ravi uudelleen. JA tietenkin hiljentää käyntiin ennen kuin se ehtii levitä.

Ensi viikolla on sekä Satun että minun opetustuokiot. Kiva päästä taas valvovan silmän alle. Kävin myös eilen ratsastamassa Ukolla päivä ratsutuksen jälkeen, mutta siitä ei tullut kertakaikkiaan mitään. En tajunnut myrkyttää Ukkoa, koska se oli myrkytetty jo aamulla. Puolet tunnista meni ötököiden häätämiseen. Sitten päätin, ettei käyntityöskentelystä tule mitään, joten otin sitten vielä ravia ja laukkaa. Laukan aikana totesin, että lampaankarvasatula jalustimineen tulee todellakin tarpeeseen. Laukan nostaminen on todella vaikeaa ilman satulaa, kun tasapaino ei meinaa millään pysyä Ukon kaahottaessa varsinkin vasempaan kierrokseen. Ukolla on vaikeuksia pitää oma tasapainonsa ja, jos ratsastajallakin on... Noh, lopputulos on mikä on. Laukka lopulta kuitenkin onneksi nousi. Näin jälkiviisana olisi pitänyt vain kiltisti mennä takaisin talliin laittamaan ötökkämyrkkyä. Tai paremminkin jättää koko ratsastus väliin, kun omakaan mielentila ei ollut paras mahdollinen. Harvoin ärsytykseni näkyy ulospäin (en ala kovakouraiseksi tms.), mutta kyllähän hevonen sen huomaa. Aina ei voi mennä kuten elokuvissa. 

Testissä LG ja lyhytvartinen hakkamore

Asetukset niin, ettei tule ollenkaan vipuvartta.

Odotukset olivat LG-kuolaimettomien suhteen aika korkealle positiivisen palautteen takia, jota olin paljon kuullut. Loppujen lopuksi emme huomanneet juurikaan LG:ssä eroa verrattuna sidepulliin, jota olemme nyt käyttäneet sen jälkeen, kun BB-kuolaimettomamme menivät "käyttökieltoon". Kentällä ratsastaessa Ukko taipui aavistuksen helpommin LG:llä, kun taas sidepullilla se vastasi nopeammin pidätteisiin.

Sekä sidepullissa että LG:ssä on maastossa se ongelma, ettei niissä ole tarpeeksi jarrua vauhdikkaammalle lenkille. Kyllähän sen aina saa rauhallisempaan askellajiin, mutta ei se kiskominen kovin kaunista katsottavaa ole. Lisäksi erityisesti LG:n kohdalla nousi esiin se ongelma, että se hankasi turvan päältä ja poskesta karvaa pois reilumpia pidätteitä tehdessä.

Eteen-alas -venytystä maastolenkin aikana.

Saimme samassa paketissa myös lyhytvartisen hakkamoren kokeiluun. Niissä pidätysvoima oli jo aivan toista luokkaa kuin LG:ssä ja sidepullissa. Lyhytvartinen hakkamore lähtee siis tilaukseen. Ne tulevat maastokäyttöön. Kentällä ratsastukseen pitäisi vain keksiä sopiva kuolaimeton. Sidepull olisi yksi vaihtoehto, mutta ne pyörivät päässä, jos ratsastaa paljon sellaisia liikkeitä, joissa tarvitsee johtavaa ohjasotetta. Ja tokihan turpahihna nousee myös jonkin verran ylöspäin silloin, kun ohjat ovat tuntumalla. Siitä tosin ei ole haittaa, jos karva ei ala kulua. Ajattelimme lisätä sidepulliin toisen leukahihnan vakauttamaan sitä. Katsotaan, miten se vaikuttaa.

Kolme vuotta yhdessä

Tiedän, että video on auttamattomasti myöhässä. Tähän on kaksi syytä: minulla ei ole ollut videonteko-ohjelmaa eikä videomateriaalia. Varsinainen "vuosipäivämmehän" oli jo toukokuun lopussa, vaikkakin tarkkaa päivää on hankala määritellä.

Huomasin, että kuluneelta vuodelta on aika vähän loppujen lopuksi materiaalia. Olen kuvannut aika vähän, ja Ukko on muutenkin ollut aika paljon lepoliikunnalla ongelmiensa takia. Vasta loppukeväästä olemme päässeet kunnolla hommiin, joten suurin osa viime vuoden materiaalista on otettu alkusyksystä ja nyt parin viime kuukauden aikana. Tästä syystä laitoin alkuun pieniä pätkiä menneiltä vuosilta.

Uusia oivalluksia hieronnassa + kerro kokemuksiasi LG-kuolaimettomista!

Tänään minullakin (ja Satulla) alkoi vihdoin oikeasti loma kesätyön päätyttyä. Voin sanoa, että 60 tuntia risusavottaa oli jo ihan riittävästi. Työn aikana sai tuntea useamman kerran olevansa mukana jossakin Avarassa luonnossa. Tuli nähtyä lähietäisyydeltä monenlaisia pikkulintuja, kurkia, jänis, linnunpoikasia sekä kauriita. Yksi tapaus on jäänyt erityisen kirkkaana mieleeni, kun keräillessämme risuja kasaan minusta alkoi tuntua, kuin meitä kiertävällä pikkulinnulla olisi jotain asiaa. Sen lenteli ympärillämme ja laskeutui välillä risukasaan ikään kuin kertoakseen, ettei risuja saa kerätä. Ensin ajattelin, että, olenkohan tulossa aivan höperöksi täällä metsikössä, kun kuvittelen jo eläinten puhuvan minulle. :D Noh, kiinnitimme huomiomme lintuun. Se tuli pikkuhiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi. Lopulta se laskeutui aivan eteemme maahan ja "katosi". Satu meni lähemmäksi ja näki, kuinka lintu tallusti ulos maassa olevasta kolosta, katsasti ylös meitä kohti ja lähti lentoon. Kolossa oli linnunpesä pienini poikasineen! Onneksi emo kertoi, missä pesä on, koska muuten olisimme saattaneet talloa pesän työn touhussa ja repiä pesän yläpuolella suojana olleet risut, jolloin poikaset olisivat jääneet taivasalle.

Olette myös varmaan miettineet, mitä niille elätikseni ottamilleni harakan poikasille kuuluu. Valitettavasti ei kovin hyvää; ne kuolivat. Vaikea sanoa, mikä kuolemaan lopulta johti; kylmä yö, huonosti sulava ruoka. Poikaset olivat kuitenkin vielä niin kovin pieniä. 

Mennään sitten Ukon kuulumisiin. Iho tosiaan alkoi oireilla taas viime viikon maanantaina. Puimme Ukolle ötökkäloimen, mutta siitä huolimatta iho meni koko ajan vain pahempaan kuntoon.

Jokunen päivä sitten otetut kuvat. Iho on mennyt tästäkin pahemmaksi.

Eilen hieronnassa Ukko oli päästä, kaulalta, kyljistä sekä vasemmalta puolelta pepusta jaguaarikuvion peitossa. Eihän ruunaa voinut oikeasti hieroa - ja sen se kyllä ilmoittikin hyvin selkeästi nähdessään hierojan -, vaan sitä hoidettiin muuten. Päädyimme hieronnassa siihen lopputulokseen, ettei Ukon nokkosrokko ole allergia- vaan stressiperäistä. Ihon oireilu ei mitenkään voi johtua ötököistä, koska se ei ole verrannollinen ötököiden yleisyyden kanssa, sillä iho oireili myös talvella. Lisäksi muutama päivä sitten nokkosrokko paheni juuri sellaisena päivänä kuin ötököitä EI ollut (satoi lunta, oli kylmä ja tuuli). Ruokinnan suhteen taas mikään ei ole muuttunut.

Nokkosrokko siis johtuu mitä todennäköisemmin kivun aiheuttamasta stressistä. Kivut taas ovat peräisin satulan uudelleen laukaisemmasta tai pahentamasta hermokivusta. Ihon oireilu on selkeästi yhteydessä Ukon hermotusongelmaan, jonka siis on aiheuttanut hyvin todennäköisesti viime kesänä olkaniveleen tullut potku. Iho alkoi oireilla pian potkun jälkeen.

Ihon oireilu ei ole missään vaiheessa ollut se ainut ongelma, vaan sen kanssa on ilmenyt aina muitakin ongelmia. Nytkin Ukko käyttäytyi kummallisesti ennen ihoon puhjennutta nokkosrokkoa ja käytös on vain pahentunut pattien lisääntyessä. Viime joulukuussa iho oli todella huonossa kunnossa. Ukko oli muutenkin todella kummallinen, sillä se ei oppinut uusia asioita ja aina helpommasta vasemmasta kierroksesta tulikin sille se vaikeampi kierros. Lisäksi Ukosta tuli kärttyisä ja levoton. Se aloitti näykkimisen ja happamen naaman näyttämisen. Toki näitä ongelmia oli myös ollut jo pienimmässä määrin aiemmin syksyllä, jolloin iho myös oireili jatkuvasti, mutta joulukuussa ongelmat kärjistyivät. Aluksi hoidimme Ukon ihoa ja yritimme löytää siihen syyn. Sitä ei kuitenkaan löytynyt ainakaan ruoka-aineista. Syötimme Ukolle kortisoonikuurin helmikuussa. Kun iho rauhoittui, aloimme nähdä muut Ukossa olevat ongelmat. Kutsuimme hierojan paikalle. Pikkuhiljaa ongelma, eli hermostovaurio, alkoi löytyä. Samaan aikaan, kun vaivaa alettiin hoitamaan, iho-ongelmat katosivat.

Nyt nokkosrokko, kuten myös hermovauriosta johtuvat ongelmat, ovat palanneet. Satula on todennäköisesti ollut se laukaiseva tekijä, koska mikään muu ei ole muuttunut. Takapää liikkuu nihkeästi, vasen kierros on taas selkeästi huonompi, Ukon yleisilme on kärttyisä jne.

Sovimme nyt niin, että kokeilemme pitää Ukon ilman ötökkäloimea pihalla. Vaikka Ukon iho-oireilu ei johdukaan ötököistä, se on ollut loimen kanssa huomattavasti rauhallisempi. En kuitenkaan usko, että hermostuneisuus johtuu suoraan ötököistä. Ukko on ollut nyt muutenkin tavallista levottomampi, joten luulen, että ötökät ovat ns. piste i:n päälle. Jos se alkaa hermoilla, pitää keksiä jotain, koska lisästressi ei tee sille ollenkaan hyvää. Ötökkäloimessamme on kuitenkin nyt se ongelma, että se valuu taakse tai oikeammin Ukko saa sen valumaan taaksepäin kävelemällä päin puita. Ruuna yrittää hieroa itseään. Loimen valuminen taas ei ole hyvä juttu, koska se hankaa sään etuosaa ja pahentaa itse alkuperäistä ongelmaa.

Juttelimme myös hierojan kanssa siitä, että meidän olisi hyvä hankkia toisenlaiset kuolaimettomat, joissa paine ei kohdistuisi niin paljon niskaan kuin näissä leuan alta "siksak" menevissä kuolaimettomissa. Niskaan tuleva paine pahentaa hermosto-ongelmia varsinkin nyt, kun Ukolle on joutunut antamaan tavallista kovempia pidätteitä kuumumisen takia. Olen miettinyt LG bridlejä, koska olen kuullut niistä paljon hyvää eikä painetta tule niin paljon niskaan. Kerro ihmeessä kokemuksistasi kyseisistä kuolaimettomista kommenttiboksiin ja huikkaa, jos sinulla olisi antaa sellaiset kokeiluun. :)

Wintecin paluu osa 2

Tai pikemminkin: Wintecin lähtö osa 2...

Juu-u, eipä siitä Wintecistä ainakaan toistaiseksi meille satulaa ole. Täytteillä kikkailemalla siitä ehkä voisi saada sopivan, mutta tällä hetkellä innostus ei yksinkertaisesti riitä minkään valtakunnan satulan kanssa taistelemiseen.

Olemme ratsastaneet Wintecillä nyt kohta neljä viikko 2-3 viikossa, ja harmikseni voin todeta, että Ukko on mennyt koko ajan pikkuhiljaa huonommaksi. Eihän sitä tietenkään ole huomannut kuin vasta nyt, kun asiaa osaa katsoa vähän laajemmassa perspektiivissä. Ukko on selkeästi kipeytynyt, koska se on taas aloittanut hoitotilanteessa riimunarun pureskelemisen ja muun oheistoiminnan. Ratsastaessa takaosa liikkuu nihkeästi. Loistavaa! Satula heivattiin saman tien kaapin pohjalle. Hieroja on kutsuttu paikalle, ja jatkamme ratsastusta tulevaisuudessa ilman satulaa, kuten tähänkin asti. Hyvin on pärjätty eikä satulattomuudesta ole ainakaan haittaakaan ollut. Katsotaan sitten joskus uudestaan, jos satulaa tunnumme kaipaavan.

Ja samaan hengenvetoon vielä kerrottakoon, että Ukon mystinen iho-oireilu on palannut. Ehkä nyt olisi taas syytä kerrata lyhyesti Ukon iho-oireilun historia viime kesästä lähtien (lue täältä aiemmista iho-oirelun vaiheista).

Loppukesästä 2013 Ukon ihoon ilmestyy vesikelloja, joiden ajattelemme johtuvan ötökkäallergiasta. Laventeli-eukalyptusöljy auttaa aluksi, mutta menettää sitten tehonsa. Alamme käyttämään ötökkäloimea, joka auttaa.

Heinäkuu 2013

Ukon iho oireilee läpi syksyn enemmän ja vähemmän, vaikka ötökkäkausi on loppunut jo ajat sitten. Joulukuussa kokeilemme kuivaheinää ja se auttaakin aluksi, kunnes iho alkaa oireilla todella rajusti. Niinpä päätämme lopettaa kaiken ylimääräisen syöttäminen, ja Ukko siirtyy kuivaheinä-vesilinjalle. Se ei kuitenkaan auta, joten Ukko alkaa saada kivennäistä.

Helmikuussa 2014 Ukolle teetätetään verinäytetulokset, joiden mukaan eosinofiili- ja rasva-arvot ovat hiukan koholla. Ukolle syötetään kortisoonikuuri, joka auttaa. Iho-oirelu kuitenkin palaa. Jatkamme kuuria ja pudotamme väkirehut uudelleen pois. Iho-oireet eivät ole sen koommin palanneet kunnes nyt.

Superloistavaa! Nytkin on ainakin kymmenen muuttujaa päällä, ettei voi millään tietää, mistä tämä johtuu vai liittyykö kaikki kenties kaikkeen. Ensinäkemältä voisi luulla, että Ukko oireilee ötököitä ja olisi niille allerginen, mutta, mikä selittäisi sen, että Ukolla oli samaisia vesikelloja ihossaan keskellä talvea.

Heinäkuu 2013. Ukolla on nyt samankaltaisia vesikelloja kaulalla.

Lista mahdollisista syistä:

- kivennäinen (ei, koska on syönyt sitä jo maaliskuun alusta lähtien)
- epäsopivan satulan aiheuttamat aineenvaihdunnalliset häiriöt
- laidunruoho (miksi iho sitten oireili myös talvella?)
- ötökkäallergia (miksi iho oireili myös talvella?), Ukko ei kylläkään ole ollut ollenkaan hermostunut ötököiden takia
- ötökkämyrkky, joka voi aiheuttaa allergiaa (miksi iho oireili edelleenkin myös talvella?)

Muita muuttuvia tekijöitä ovat jo keväällä lisääntynyt kamala suolan syönti. Ukko aloitti suolan syömisen silloin, kun se ei saanut väkirehuja, mutta ei lopettanut ylenpalttista syömistä. Nyt Ukko saa säännöstellysti suolaa, mutta, jos sille tarjoaa suolaa kädestä, se syö varmasti kaiken. Mikä siis aiheuttaa kauhean suolan tarpeen? Suolan syöminen lisää veden tarvetta, joka taas puolestaan vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Hierojamme ehdotti syöttämään Ukolle B- ja E-vitamiinikuurit sekä magnesiumkuurin.

Eli näin meillä. Tänään Ukko sai päälleen ötökkäloimen, joten saa nähdä, onko se auttanut.

Ainiin, aiemmat satula(koleilu)t:

Wintecin paluu osa 1
Freemax-rungoton (uusi) 1. kokeilu ja 2. kokeilu
Freemax-rungoton (käytetty)
Barefoot Notting Hill  1. kokeilu ja 2. kokeilu
Freemax-rungoton (kopio)
Trekker Master -joustorunkoinen
Kooste Wintecin sovituksesta viime kesältä ja syksyltä

Nyt on Ukon vuoro

Hei lukijat! :)

Täällä ruudun takana kirjoittaa poikkeuksellisesti minä eli Ukko. Älkää sitten suotta arastelko laittaa minulle kommenttia ja lisäkysymyksiä, sillä en pure. Olen kaikkien kaveri tai herrasmies, kuten tytöt asian usein ilmaisevat. Siksi onkin todella omituista, että olen saanut molempina kesinä kaviosta tutustuessani uusiin hevostuttavuuksiin. Tytöt sanovat, että se johtuu huonosta kielitaidostani enkä siksi kuulemma oikein ymmärrä, milloin olisi syytä antaa vähän enemmän tilaa vastapuolelle. Mutta enhän minä koskaa ketään pure tai potki, jos haluan omaa rauhaa! Ehkä toiset ovat vain sitten vähän äkkipikaisempia kuin minä. Rauhallisuus kuuluukin tunnuspiirteisiini.

Erityisen paljon pidän pienistä hevosista tai poneista ja lapsista. Pienuus kiinnostaa minua kovasti. Ehkä se johtuu siitä, että olen itse sen verran korkea. Olen joskus tarhannut samassa pienen russivarsan kanssa. Hän oli kyllä oikein suloinen tapaus! Tällä hetkellä hengailen samassa aitauksessa Räpsy-ruunan kanssa. Tulemma hyvin toimeen, mutta emme ole ainakaan vielä mitään sydänystäviä.

Ystäväpiiriini kuuluu toki myös kaksijalkaisia. Minun tytöt. Joskus he ovat olleet minun silmissäni enemmän Mikki Hiiriä, kuin vakavasti otettavia auktoriteetteja. Tänä päivänä he ovat kuitenkin jo varttuneempia naisihmisiä, joihin voi luottaa. Arvostan ihmisissä juuri sitä piirrettä, että haluavat ymmärtää meitä nelijalkaisia. Tytöt hoitavat minua painavat asiat aina kuntoon.

Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että syöminen, liikunta ja lepääminen kuuluvat lempipuuhiini. Onneksi liiallisesta lihomisesta ei tarvitse olla huolissaan, joten saan syödä heinää mielinmäärin. Syöminen yhdistettynä liikkumiseen laitumella on varmaankin parasta, mitä tiedän, vaikka ötökät ovatkin inhottavia.

Minusta ei varmaan olisi koskaan pihankoristeeksi. Pääni tai kroppani ei kestäisi sitä. Lisäksi minulla on kova työmoraali. Kaikki käy; irti leikkiminen, maastoilu, hyppääminen ja kouluratsastus. Kovasta vauhdista nautin varmaan eniten.

Olen muuttunut paljon vuosien saatossa niin henkisesti kuin ulkoisestikin. Pidän kovasti nykyisestä elämästäni, vaikka hermovaurio aina välillä kiusaa minua, mutta pääsääntöisesti liikkuminen maistuu todella hyvin. Elän päivä kerrallaan. Ihmiset murehtivat välillä aivan liikaa huomista, vaikka jokaiselle päivällä riittävät varmasti sen omat murheet.

- Ukko

Kesäloma ja uudet elätit

Ou jee, minäkin saa nyt kuvainnollisesti kirmata kesälaitumille! Palasin hetki sitten lukion kevätjuhlista todistuksen kanssa. Opiskelut ovat sujuneet todella hyvin, ja vuosi on kulunut älyttömän nopeasti.

Myös Ukko pääsee kesälaitumelle kunhan ruoho on ehtinyt ensin kasvaa.

Lisäksi perheeseemme on tullut kolme uutta ruokittavaa ainakin nyt joksikin ajaksi. Varaston hylyllä pahvilaatikossa sanomalehtien seassa köllöttelee nimittäin kolme harakan poikasta.

Olemme harventaneet talomme edustalla olevaa metsää emmekä huomanneet, että erään kuusen latvassa oli harakan pesä, ennen kuin puun jo kaatuessa alkoi kuulua poikasten hätäinen huuto. Katkaisimme latvan ja nostimme sen pystyyn, mutta pesä jäi niin matalalle, että kuka tahansa peto (esim. kissa, joita meillä tässä naapurustossa on useampi) olisi päässyt helposti poikasiin käsiksi. Emme myöskään olleet varmoja löytäisikö emo enää pesälle eikä pystyyn nostettu latva muutenkaan meinannut millään pysyä pystyssä.

Poikasia oli alunperin kuusi, mutta kolme niistä ehti kuolla alle vuorokauden sisällä puun kaatamisesta. Minusta itse asiassa tuntuu, että ne olivat jo valmiiksi huomattavasti heikompia yksilöitä. Kun kävimme ensimmäisenä päivänä heti puun kaatumisen jälkeen ruokkimassa poikasin pesään, heikommat poikaset eivät edes vaatineet ruokaa. Ne vain makasivat pesän pohjalla vahvempien poikasten alla ja taisivat jo siinä vaiheessa tehdä kuolemaa. Näin se luonnossa menee: vahvimmat selviävät. Seuraavana aamuna heitimme kuolleet poikaset pois pesästä ja siirsimme eloon jääneet pahvilaatikkoon.

Nyt olemme ruokkineet poikasia pahvilatikkoon torstai-illasta lähtien. Sanomalehdet tätyy vaihtaa päivittäin, ja poikasia täytyy ruokkia useamman kerran päivässä. Heti, kun lähestymme varostoa, sieltä alkaa kuulua vaativa, kimeä ääni, ja laatikosta löytyy kolme suuta ammollaan.

RUOKAA!

Ruokinta tapahtuu lusikalla ja hanskat kädessä totta kai, ettei tule mitään tauteta. 

Poikaset kasvavat silmissä, joten ei varmastikaan mene aikaakaan, kun ne lähtevät pesästä. Tarkoitus olisi seurata täällä blogin puolella poikasten kehittymistä lentokykyisiksi saakka.