Olette myös varmaan miettineet, mitä niille elätikseni ottamilleni harakan poikasille kuuluu. Valitettavasti ei kovin hyvää; ne kuolivat. Vaikea sanoa, mikä kuolemaan lopulta johti; kylmä yö, huonosti sulava ruoka. Poikaset olivat kuitenkin vielä niin kovin pieniä.
Mennään sitten Ukon kuulumisiin. Iho tosiaan alkoi oireilla taas viime viikon maanantaina. Puimme Ukolle ötökkäloimen, mutta siitä huolimatta iho meni koko ajan vain pahempaan kuntoon.
Eilen hieronnassa Ukko oli päästä, kaulalta, kyljistä sekä vasemmalta puolelta pepusta jaguaarikuvion peitossa. Eihän ruunaa voinut oikeasti hieroa - ja sen se kyllä ilmoittikin hyvin selkeästi nähdessään hierojan -, vaan sitä hoidettiin muuten. Päädyimme hieronnassa siihen lopputulokseen, ettei Ukon nokkosrokko ole allergia- vaan stressiperäistä. Ihon oireilu ei mitenkään voi johtua ötököistä, koska se ei ole verrannollinen ötököiden yleisyyden kanssa, sillä iho oireili myös talvella. Lisäksi muutama päivä sitten nokkosrokko paheni juuri sellaisena päivänä kuin ötököitä EI ollut (satoi lunta, oli kylmä ja tuuli). Ruokinnan suhteen taas mikään ei ole muuttunut.
Nokkosrokko siis johtuu mitä todennäköisemmin kivun aiheuttamasta stressistä. Kivut taas ovat peräisin satulan uudelleen laukaisemmasta tai pahentamasta hermokivusta. Ihon oireilu on selkeästi yhteydessä Ukon hermotusongelmaan, jonka siis on aiheuttanut hyvin todennäköisesti viime kesänä olkaniveleen tullut potku. Iho alkoi oireilla pian potkun jälkeen.
Ihon oireilu ei ole missään vaiheessa ollut se ainut ongelma, vaan sen kanssa on ilmenyt aina muitakin ongelmia. Nytkin Ukko käyttäytyi kummallisesti ennen ihoon puhjennutta nokkosrokkoa ja käytös on vain pahentunut pattien lisääntyessä. Viime joulukuussa iho oli todella huonossa kunnossa. Ukko oli muutenkin todella kummallinen, sillä se ei oppinut uusia asioita ja aina helpommasta vasemmasta kierroksesta tulikin sille se vaikeampi kierros. Lisäksi Ukosta tuli kärttyisä ja levoton. Se aloitti näykkimisen ja happamen naaman näyttämisen. Toki näitä ongelmia oli myös ollut jo pienimmässä määrin aiemmin syksyllä, jolloin iho myös oireili jatkuvasti, mutta joulukuussa ongelmat kärjistyivät. Aluksi hoidimme Ukon ihoa ja yritimme löytää siihen syyn. Sitä ei kuitenkaan löytynyt ainakaan ruoka-aineista. Syötimme Ukolle kortisoonikuurin helmikuussa. Kun iho rauhoittui, aloimme nähdä muut Ukossa olevat ongelmat. Kutsuimme hierojan paikalle. Pikkuhiljaa ongelma, eli hermostovaurio, alkoi löytyä. Samaan aikaan, kun vaivaa alettiin hoitamaan, iho-ongelmat katosivat.
Nyt nokkosrokko, kuten myös hermovauriosta johtuvat ongelmat, ovat palanneet. Satula on todennäköisesti ollut se laukaiseva tekijä, koska mikään muu ei ole muuttunut. Takapää liikkuu nihkeästi, vasen kierros on taas selkeästi huonompi, Ukon yleisilme on kärttyisä jne.
Sovimme nyt niin, että kokeilemme pitää Ukon ilman ötökkäloimea pihalla. Vaikka Ukon iho-oireilu ei johdukaan ötököistä, se on ollut loimen kanssa huomattavasti rauhallisempi. En kuitenkaan usko, että hermostuneisuus johtuu suoraan ötököistä. Ukko on ollut nyt muutenkin tavallista levottomampi, joten luulen, että ötökät ovat ns. piste i:n päälle. Jos se alkaa hermoilla, pitää keksiä jotain, koska lisästressi ei tee sille ollenkaan hyvää. Ötökkäloimessamme on kuitenkin nyt se ongelma, että se valuu taakse tai oikeammin Ukko saa sen valumaan taaksepäin kävelemällä päin puita. Ruuna yrittää hieroa itseään. Loimen valuminen taas ei ole hyvä juttu, koska se hankaa sään etuosaa ja pahentaa itse alkuperäistä ongelmaa.
Juttelimme myös hierojan kanssa siitä, että meidän olisi hyvä hankkia toisenlaiset kuolaimettomat, joissa paine ei kohdistuisi niin paljon niskaan kuin näissä leuan alta "siksak" menevissä kuolaimettomissa. Niskaan tuleva paine pahentaa hermosto-ongelmia varsinkin nyt, kun Ukolle on joutunut antamaan tavallista kovempia pidätteitä kuumumisen takia. Olen miettinyt LG bridlejä, koska olen kuullut niistä paljon hyvää eikä painetta tule niin paljon niskaan. Kerro ihmeessä kokemuksistasi kyseisistä kuolaimettomista kommenttiboksiin ja huikkaa, jos sinulla olisi antaa sellaiset kokeiluun. :)

Kannattaa käydä Päivölän Tilan verkkokaupasta (http://www.paivolantila.com/tuotteet.html?id=42/) katsomassa erilaisia kuolaimettomia, siellä on nyt muutamat mallit alennuksessakin. Toimintaperiaate samanlainen, kun LG:ssä. Meillä on Orbitless, koska silloin ei vielä ollut niin paljon valinninvaraa.
VastaaPoistaLG:ssä kannattaa huomioida leuan alta menevä ketju, se on erittäin kova ja epämiellyttävä hevoselle ja se kannattaakin vaihtaa pikimmiten nahkaiseen tai pehmustaa jollakin. Leuan alla on iho ja sen alla suoraan luu, joten sitä voi vaan kuvitella miltä ketju kiristyessään tuntuu. Yhden kerran olen nähnyt, kun hevonen sai siitä kivusta tarpeekseen. Ratsastaja lensi komeassa kaaressa. Hevonen käyttäytyi ihan normaalisti, kun muutin säädön niin, ettei paine tule leuan alle ollenkaan.
Muutenhan noiden toiminnassa ei ole suurta eroa keskenään, hevoselle selkeitä ja tarkkoja. :) Meidän tallilta tosiaan löytyy sekä orbitless, että LG ja oman kokemuksen ja hipelöinnin perusteella ostaisin edelleen Orbitlessin. Siinä plussaa on leveämpi turpaosa, ketjuton leukaosa ja luulen sen olevan vielä vähän tarkempi hevoselle, koska ohja ei pääse liikkumaan lokosissa juurikaan. Tuo Starwheel on minuta tosin Orbitlessia kauniimpi, ostaisin varmaan sellaisen jos nyt olisi tarvetta. ;)
Tuosta nokkoroskosta vielä: ettehän käytä mitään shampoota tai karvakiilloketta tmv. ? Martzun blogissa (http://m4rtzu.blogspot.fi/) Duke-shettis sai samanlaista ihottumaa ja sen syyksi taisi paljastua karvankiilloke.
Anteeksi, mutta, missä on toimintaperiaate samanlainen kuin LG:ssä? :D Kyselin myyjältä noista LG:istä ja niissäkin painetta kohdistuu niskaan riippuen säädöistä. Jos rengas pääsee pyörimään, painetta kohdistuu niskaan, mutta jos taas säädöt ovat niin, ettei rengas pääse pyörimään, painetta ei niskaan silloin tule. Tosin silloin voisi ehkä harkita ihan tavallisia sidepulleja.
PoistaEi johdu mistään shampoosta tai karvankiillokkeesta, koska käytämme kyseisiä tuotteita äärimmäisen harvoin. :)
No noissa on oikeastaan kaikissa samanlainen toimintaperiaate, kun LG:ssä. LG:ssä paine kohdistuu leuan alle kaikissa muissa asetuksissa paitsi sidepull-asetuksessa (eli silloin, kun ohja on leukaremmin takana). Ehkä myös osittain niskaan, mutta enemmän se paine kohdistuu turpaan ja leukaan (silloin kun ohja on leukaremmin etupuolella).
PoistaAa, okei. :)
PoistaHei, tuli vielä mieleen tosta ihottumasta; luin yhdeltä facebook-tutulta, että hänen hevosellaan oli nokkoihottumaa, erittäin paha. Kortisoni ei auttanut, mutta joku ehdotti kokeilemaan ihmisten allergialääkettä (esim. Heinix). Kuulemma se toimisi "stressiperäisessä" ihottumassa, kun taas kortisoni allergiaperäisessä. Tässä tapauksessa se ainakin auttoi ja hevonen parani!
PoistaMeillä kortisoni on auttanut. Tosin nyt sitä ei ole tarvinnut käyttää, koska iho on parantunut itsekseen. Erityisesti liikunta on nyt auttanut. Patit ovat kadonneet liikunnan jälkeen lähes kokonaan!
PoistaKiva kuulla, että tilanne on jo parempi. Kummallisia kyllä moiset vaivat!
PoistaMeillä on käytössä LG:n kuolaimettomat ja on toimineet ihan älyttömän hyvin. Hoo on ihan superherkkä suusta, joten nämä on kyllä olleet ihan loisto-ostos. Suht löysällä ollaan pidetty alaremmiä ja turparemmin päällä on pehmuste. Hienosti on toiminut näillä alun totuttelun jälkeen! ^_^ Maastossa saa kyllä olla martingaalit mukana, koska arabimaisesti pää tuppaa nousemaan taivaisiin, kun menohalut yllättää :D
VastaaPoistaKiva, että teillä on toiminut hyvin. :) Käytätkö muuten LG:tä niin, että rengas pääsee pyörimään (pieni vipuvaikutus)?
PoistaSidepulli vois tosiaan olla ihan hyvä vaihtoehto jos ei tarvi vipuvaikutusta. Vaikka ei kyllä minun mielestä LG:llä niskaan tule juuri painetta vaikka ohja oiskin leukahihnan eessä.
VastaaPoistaKannattaa joku muu ostaa LG:n sijasta, niitä on samanlaisia mutta halvempia :). Esim just tuo Elinan orbitless tai barefootin kuolaimettomat tai markus holstin kukkakärrynpyörä.
Minulta saat lainaan LG:t jos haluut ja mulla on kahdet saman tyyppiset vekottimet myöskin. Sovitaan vaan posteista ym.
Sain tallinpitäjältämme kokeiluun aidot sidepullit, jotka on ostettu Jenkeistä vuosikausia sitten. Kentällähän ja rauhallisilla maastolenkeillä nuo varmaan menevätkin loistavasti, mutta epäilen, ettei pidätysvoima ole tarpeeksi hyvä kovemmassa vauhdissa. Ukko on kuitenkin innostuessaan aika vahva edestä.
PoistaMinäpä laitan sulle sähköpostia. :)
Olisiko aika viedä hevonen klinikalle ja jos lähiklinikka ei osaa auttaa eikä ole ideoita niin kannattaisi ottaa yhteyttä vaikka yliopistolliseen eläinsairaalaan?
VastaaPoistaMitä klinikalle vieminen auttaisi tässä tilanteessa? Mitä he voisivat tutkia? Olemme olleet useampaan eläinlääkärin sekä klinikalle yhteyksissä, mutta eivätpä he ole osanneet sanoa juuta eikä jaata. Nokkosrokkoonkin osasivat vain mainostaan hyviä tuotteita oireiden poistamiseksi, koska "syytä on mahdoton selvittää". Hermotusongelma puolestaan paranee ajan kanssa eikä sille näin ollen voi mitään tehdä.
PoistaEn kans ymmärrä mitä taikoja Klinikalla voisi tehdä enempää kuin ell kotona tässä tapauksessa.. o.0 meillä tuli tota nokkosrokkoa itikkasuihkeesta sekä pölyisestä heinästä.
VastaaPoistaNäinpä.
Poista