Tunnilla haettiin asetusta niin käynnissä että ravissa sekä niskan korkeuden säätelemistä, ettei Ukko aina liikkuisi samassa asennossa. Ukko joutui totisesti kunnolla töihin. Se on tunnetusti vino ja jäykkä sekä sen tasapaino on aika huono. Varsinkin satulaepisodin jälkeen Ukko hermostuu ympyrällä kulkemisesta.
Tarkoitus oli, että, kun Ukko nyökkää sisäänpäin, heti myötäs ja annetaan Ukon mennä alas. Ukolla oli jo yritystä eteen-alas hakeutumisessa, mutta vielä se jäi vain yritykseksi. Välillä löytyi ihan hyvä ravin tempo ja tasapaino sekä asetus. Edistystä on selkeästi tapahtunut, jos muistelee, miten ensimmäisessä valmennuksessa Ukko karkasi ravissa lapa edellä pois ympyrältä. Nyt Ukkoon pystyy jo ihan hyvin vaikuttamaan.
Tunnelmaa vain latistaa oma kriittisyyteni. Jään liikaa murehtimaan niitä virheitä ja vaadin itseltäni aina jotain nappisuorasta. Siksi kynnys julkaista esimerkiksi eilisen tunnin ratsastusmateriaalia on noussut. Pitäisi oppia iloitsemaan edes pienistä onnistumisista ja jättää virheet taka-alalle. Virheistä pitää kuitenkin ottaa opikseen, jotta voi kehittyä, mutta ei alkaa voivottelemaan niitä. Ja olenhan minä kehittynyt! Satulan korjailun jälkeen en ole istunut enää ollenkaan niin vinossa kuin aiemmin. Edelleenkin istun aavistuksen vinossa, mutta eiköhän se siitä.
Lopputunnista sekä Ukko että minä aloimme jo väsymään, joten olisi toisaalta ollut kivempi lopettaa aiemmin. Ainakin tunsi tehneensä töitä! Ukollakin silmät luppasivat karsinassa ja se oli aivan hikinen. Ilmakin oli ihan kohtuu kuuma, joten ei ihme, kun hiki nousi pintaan.
On ilo kuulla, että Ukon ratsastettavuudeen lisäksi myös sen lihaksisto on kehittynyt. Opettaja sanoi, että Ukon takaosaan on tullut selkeästi ratsun lihaksia. Olemme myös voineet ottaa osan satulan etuosan täytteistä pois. Aiemmin vasemmalla oli kuusi palaa ja oikealla yksi. Nyt vasemmalla on enää neljä ja oikealla ei yhtään.
Satulan takaosa taas tarvitsisi vähän täytettä, koska sekä minä että Satu valumme ratsastaessa takakaarelle. Sadullahan on muutenkin tuoli-istunta, mutta minulla sitä ei ole ollut. Jos Ukko käyttäisi selkäänsä oikein, satula nousisi takaa korkemmalle ja painopiste asettuisi keskelle satulaa. Nyt Ukko kuitenkin menee pääasiassa notkoselällä. Tänään olisi tarkoitus katsoa, minkä verran täytettä takaosa tarvitsisi. Täytteiden avulla selän lihakset saavat tilaa kehittyä.
Suoritimme eilen Ukon kesäpesun. Nyt turkki kiiltää ja on ihanan sileä! Toivottavasti myös kutina helpottuu pesun jälkeen.
Pesun aikana Ukko on aina ihan rauhassa, mutta kuivaamisen aikana se aina hermostuu ja alkaa kuopimaan. Ehkä se tuntee kaavan, ja tietää, että kuivaamisen jälkeen pääsee pois pesupaikalta. Vaikka Ukko ei suostunut alkuaikoina menemään edes rapakosta, sen peseminen on ollut aina helppoa, vaikka se ei Ukon lempipuuhaa olekaan.
Veimme Ukon laitumelle reiluksi tunniksi kuivumaan tarhanaapurinsa kanssa. Varsinainen laidunkausi ei ole vielä alkanut, mutta kaksi pienempää laidunta on jo tehty, joissa hevosia on jo totutettu vihreään vajaan viikon ajan. Ukko ei siis ollut tarhanaapurinsa kanssa samassa laitumessa vaan aita oli välissä. Tallin ruunat on kuitenkin tarkoitus laittaa yhteen laumaan laiduntamaan.
Onnellinen hevonen :) |
Puhdas hevonen puhtaassa karsinassa. Huomaa kaulan patit. |
Ajattelin vielä julkaista loppuun Sadun ja minun uusimman luomuksen. Se on vähän erilainen kuin aiemmat eikä mielestäni niin hyvä, mutta pitäähän sitä kaikkea kokeilla! :D
Tykkäsin tosi paljon tästäkin videosta, minusta se oli hyvä. Niitä on aina kiva katsoa :D
VastaaPoistaTsemppiä treeneihin ja ole armollinen itseäsi kohtaan, kehitystä tapahtuu kokoajan ja on hienoa että niitä täytteitä on jo voinut vähentää.
Kiitos, ja kiitos tsemppauksesta! :)
Poista