Okei, turha dramatisointi sikseen. Tiistain temputuksesta jäi postauksesta uupumaan vielä yksi kuva. Sain sen vasta nyt, koska se oli Jatan kännykässä, koska kamerasta loppui akku. Itse asiassa kuva on napattu videolta. Ehkä saatte nähdä senkin vielä joskus kunhan saan sen Jatalta.
Kauhukuva! :O
Kuten kuvasta näkyy, Ukko potkaisi Satua oikeaan käteen. Ei tullut edes mustelmaa eikä sillä hetkelläkään kovin tuntunut missään.
Tähän tilanteeseen johti Sadun kiihdytys hölkätessään, josta Ukko sitten innostui liikaa. Turvaväli oli (2 metriä), mutta sekään ei nähtävästi riittänyt. Näin siinä käy, kun venyttelee hevosen sisäreidet liian notkeiksi. :D Eihän tuo näytä edes normaalilta! Eilenkin herra hevonen rapsutti itseään lautasten päältä niin, että se oli levittänyt takajalkansa noin kahden metrin levyiseen haara-asentoon. Sehän pääsee kohta spagaattiin! xD
Jos nyt ihan vakavasti tähän asiaan suhtaudutaan, niin juuri tällaisten tilanteiden välttämiseksi on hyvä, että hevosen mieli pysyy rauhallisena eikä se innostu ja kiihdy liikaa. Silloin harkintakyky heikkenee ja hevonen on kuitenkin iso eläin.
Ukko tuntui vähän säikähtävän Sadun "tuskan parahdusta" ja menevän siitä hämilleen. Ihan kuin Ukko olisi luullut, että nyt se saa selkään tästä tempauksestaan. Satu otti vielä muutaman hyvän ravipätkän rauhallisessa mielentilassa olevalla hevosella. :)
Päätin nyt kuitenkin julkaista blogissani loputkin Sadun ja minun tekemistä videoista. Kyseesä on Hämärä niminen sarja, jossa on neljä jaksoa. En oikeastaan tiedä, miksi en alunperin jo julkaissut jaksoja blogissani. Ehkä siksi, että sarja on aika umpimähkäinen. :D
Hiljattain julkaisemallani Hämärähilkka -tarinalla on yhteyksiä kyseiseen sarjaan, mutta olen silti halunnut pitää sen irrallaan sarjasta. Hämärähilkan tarina sijoittuu aikaan ennen Hämärä -sarjan jaksoja.
Ennen ja jälkeen temputuksen Ukko sai olla yhteensä yli kaksi tuntia laitumella. Sydäntä lämmitti, kun meidän ollessa laitsan reunalla, Ukko ei hermostunut, vaikka toinen hevonen lähti pois. <3
Komistus
Huomatkaa Sadun uusi tukka!
Harjoitellaan ota -käskyä.
Ukko miettii ja koskettaa keppiä.
Ja palkinto.
Jes, Ukko ottaa kepistä hampaillaan kiinni! Tätä just me haluttiin.
Hörökorva
Ukko ottaa jo toistamiseen hampaillaan kepistä kiinni. Hyvä, hyvä!
Ja palkkausta.
Kaunis pää, isot korvat ja strutsi (=päämerkki).
Väännä halutessasi mutterista videon laatua paremmaksi. Musiikki on ihanan Hakekaa kätilö -englantilaissarjan introsta.
Olin taas eilen pitkästä aikaa tunnilla tallimme toisen ratsukon kanssa. Himottaisi kyllä käydä yksityistunnilla, koska silloin saisi kaikista eniten opettajan huomiota. Yksityistunti vain on niin kallis, että useinmiten on tyydyttävä tuntiin kaverin kanssa.
Tunnilla haettiin asetusta niin käynnissä että ravissa sekä niskan korkeuden säätelemistä, ettei Ukko aina liikkuisi samassa asennossa. Ukko joutui totisesti kunnolla töihin. Se on tunnetusti vino ja jäykkä sekä sen tasapaino on aika huono. Varsinkin satulaepisodin jälkeen Ukko hermostuu ympyrällä kulkemisesta.
Tarkoitus oli, että, kun Ukko nyökkää sisäänpäin, heti myötäs ja annetaan Ukon mennä alas. Ukolla oli jo yritystä eteen-alas hakeutumisessa, mutta vielä se jäi vain yritykseksi. Välillä löytyi ihan hyvä ravin tempo ja tasapaino sekä asetus. Edistystä on selkeästi tapahtunut, jos muistelee, miten ensimmäisessä valmennuksessa Ukko karkasi ravissa lapa edellä pois ympyrältä. Nyt Ukkoon pystyy jo ihan hyvin vaikuttamaan.
Tunnelmaa vain latistaa oma kriittisyyteni. Jään liikaa
murehtimaan niitä virheitä ja vaadin itseltäni aina jotain
nappisuorasta. Siksi kynnys julkaista esimerkiksi eilisen tunnin
ratsastusmateriaalia on noussut. Pitäisi oppia iloitsemaan edes pienistä
onnistumisista ja jättää virheet taka-alalle. Virheistä pitää kuitenkin
ottaa opikseen, jotta voi kehittyä, mutta ei alkaa voivottelemaan
niitä. Ja olenhan minä kehittynyt! Satulan korjailun jälkeen en ole
istunut enää ollenkaan niin vinossa kuin aiemmin. Edelleenkin istun
aavistuksen vinossa, mutta eiköhän se siitä.
Lopputunnista sekä Ukko että minä aloimme jo väsymään,
joten olisi toisaalta ollut kivempi lopettaa aiemmin. Ainakin tunsi
tehneensä töitä! Ukollakin silmät luppasivat karsinassa ja se oli aivan
hikinen. Ilmakin oli ihan kohtuu kuuma, joten ei ihme, kun hiki nousi
pintaan.
On ilo kuulla, että Ukon ratsastettavuudeen lisäksi myös sen lihaksisto on kehittynyt. Opettaja sanoi, että Ukon takaosaan on tullut selkeästi ratsun lihaksia. Olemme myös voineet ottaa osan satulan etuosan täytteistä pois. Aiemmin vasemmalla oli kuusi palaa ja oikealla yksi. Nyt vasemmalla on enää neljä ja oikealla ei yhtään.
Satulan takaosa taas tarvitsisi vähän täytettä, koska sekä minä että Satu valumme ratsastaessa takakaarelle. Sadullahan on muutenkin tuoli-istunta, mutta minulla sitä ei ole ollut. Jos Ukko käyttäisi selkäänsä oikein, satula nousisi takaa korkemmalle ja painopiste asettuisi keskelle satulaa. Nyt Ukko kuitenkin menee pääasiassa notkoselällä. Tänään olisi tarkoitus katsoa, minkä verran täytettä takaosa tarvitsisi. Täytteiden avulla selän lihakset saavat tilaa kehittyä.
Suoritimme eilen Ukon kesäpesun. Nyt turkki kiiltää ja on ihanan sileä! Toivottavasti myös kutina helpottuu pesun jälkeen.
Pesun aikana Ukko on aina ihan rauhassa, mutta kuivaamisen aikana se aina hermostuu ja alkaa kuopimaan. Ehkä se tuntee kaavan, ja tietää, että kuivaamisen jälkeen pääsee pois pesupaikalta. Vaikka Ukko ei suostunut alkuaikoina menemään edes rapakosta, sen peseminen on ollut aina helppoa, vaikka se ei Ukon lempipuuhaa olekaan.
Veimme Ukon laitumelle reiluksi tunniksi kuivumaan tarhanaapurinsa kanssa. Varsinainen laidunkausi ei ole vielä alkanut, mutta kaksi pienempää laidunta on jo tehty, joissa hevosia on jo totutettu vihreään vajaan viikon ajan. Ukko ei siis ollut tarhanaapurinsa kanssa samassa laitumessa vaan aita oli välissä. Tallin ruunat on kuitenkin tarkoitus laittaa yhteen laumaan laiduntamaan.
Onnellinen hevonen :)
Sillä aikaa, kun Ukko oli laitumelle, me siivosimme tarhan ja suoritimme karsinan kesäsiivouksen loppuun. Enää on ikkunan pesu jäljellä. Kävimme myös välillä moikaamassa Ukkoa, jotta se oppisi, ettei meidän tulomme tarkoita aina sitä, että se joutuu laitumelta pois. Vaikka Ukko olikin vain reilun tunnin laiduntamassa, se oli silti vauhdilla tulossa sisälle. Ötökkäkiintiö oli ilmeisesti jo täynnä. Sen kaulalle oli noussut karmeita paukaumia, joihin sitten laitoimme mehiläisvahaa sisältävää voidetta. Suosittelen, auttaa todella hyvin ötököiden puremiin.
Puhdas hevonen puhtaassa karsinassa. Huomaa kaulan patit.
Tänään onkin luvassa palauttavaa liikuntaa ja laiduntamista eilisen aherruksen jälkeen.
Ajattelin vielä julkaista loppuun Sadun ja minun uusimman luomuksen. Se on vähän erilainen kuin aiemmat eikä mielestäni niin hyvä, mutta pitäähän sitä kaikkea kokeilla! :D
Huomio! Olen hieman muokannut joitain vastauksia omien käsityksieni/mielipiteitteni kypsyttyä. :)
Lueskelin tässä erästä uskonnollista kirjaa ja sain oivalluksen. Olen eräässä aiemmassa kirjoituksessani todennut: "Jokainen saa minun puolestani uskoa, mihin tahtoo tai olla uskomatta." Nyt kuitenkin ymmärsin, ettei sen pitäisi olla minulle ihan sama uskovatko muut vai eivät. Nimittäin Jeesus on sanonut :
"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää
siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän
ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan
kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen
teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Tämä
ei toteudu ajattelumallillani, ja nyt siihen tulee muutos. Se ei
kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmiset pitäisi veitsi kurkulla
käännyttää. Kaikki pohjautuu vapaaehtoisuuteen ja omaan tahtoon. Minun
tehtäväni on vain levittää tätä ilosanomaa! :D
Monet
teistäkin ovat varmasti kuulleet evankeliumin moneen kertaan, mutta sen
sanoma on ehkä jäänyt sisäistämättä mahdollisten ennakkoluulojen takia.
Siksi päätin nyt tähän tekstiin koota muutamia yleisempiä harhaluuloja
uskovaisiin, kristinuskoon ja kaikkeen siihen liittyvään liittyen.
"Jumalan olemassaolosta ei ole todisteita."
Ystävä
hyvä, sinulla on jäänyt eräs tärkeä pointti huomaamatta. Tämä on
USKOnto. Jumala ei vaadi meiltä mitään muuta kuin uskoa Häneen. Tämän
mahdollistaa Jeesus Kristus, joka kuoli syntiemme tähden. Tämä on
mielestäni Jumalalta todella hyvä ratkaisu, sillä kukaan meistä ei ole
hyvyydessään niin täydellinen, että voisi teoillaan päästä taivaaseen. Toisekseen Raamattu kyllä sanoo, että koko luomakunta todistaa Jumalan olemassaolon puolesta.
"Uskovaiset ovat ahdasmielisiä homofobikkoja."
Kuka
tässä nyt onkaan se ahdasmielinen? Jos se,
ettei hyväksy homoseksuaalisia tekoja tekee homofobikoksi, väite pitää paikkansa. Mutta
meidän täytyy edelleenkin hyväksyä jokainen ihminen, vaikkei hänen
tekojaan hyväksyisikään. Jumalakin vihaa syntiä, mutta rakastaa meitä
kaikkia syntisiä.
"Uskontojen takia soditaan."
Kyllä,
mutta se ei ole uskonnon syy vaan ihmisten, jotka sitä käyttävät
väärin. Sodat, väkivalta ja muu pahuus eivät ole Jumalan tahto. Jeesus oli ehdottomasti väkivaltaa vastaan jo omalla esimerkillään. Itse suhtaudun hyvin kriittisesti jo puolustussotaan. Onko okein riistää toiselta henki oma henkensä pelastamiseksi?
"Uskovaiset ovat tiukkapipoja."
Media
antaa aika suppean kuvan uskovaisista, ja yleensä juuri ne ikävät asiat
pääsevät otsikoihin. Mutta oletko tavannut minut tai katsonut tekemiäni
videoita? :D
"Tutustukaapa siihen evoluutioteoriaan niin opitte jotain."
Usko
ja tiede eivät sulje toisiaan pois. Kannaattaa pitää mielessä, että tiede ei ole mikään absoluuttinen fakta. Mielestäni evoluutioteoria on uskonto ihan siinä missä kristinuskokin, En ihmettelisi ollenkaan, vaikka vielä joku päivä evoluutioteoria kumottaisiin - onhan vastaavaa tapahtunut lukemattomia kertoja aiemminkin, kun vallalla ollut käsitys on osoittautunutkin vääräksi. Evoluutioteorialla on monia heikkouksia, joihin yhä useammat tiedemiehet ovat tarttuneet. Minä uskon luomiseen.
"Uskovaiset ovat lapsellisia, kun uskovat johonkin mielikuvitusolentoon."
Eivät
uskovaiset ole lapsellisia vaan lapsenmielisiä. Lapsellisuus on
herkkäuskoisuutta ja epäkypsyyttä. Lapsenmielisyys on puhdasmielisyyttä.
Olen sitä mieltä, että lapsenmielisyys se maan perii!
"Uskovaiset pitävät itseään parempina ihmisinä, koska he pääsevät taivaaseen."
Ei ainakaan pitäisi pitää paikkaansa.Vain uskon ansiosta pääsee taivaaseen, ei hyvyyden ansiosta, koska me kaikki olemme syntisiä. Jumala kuitenkin toivoisi, että noudattaisimme Hänen antamiaan ohjeita, sillä ne helpottavat kummasti ihmisten elämää maapallolla. Jokainen uskova kokee Jumalan tärkeäksi elämässään ja siksi varmasti pyrkii toimimaan Hänen tahtonsa mukaisesti.
Jumala on salattu, kaikkitietävä, kaikkivoiva, kärsivällinen ja rakastava Isä. Hän on ääretön.
Toivottavasti
tämä kirjoitus herätti edes jonkinlaisia ajatuksia. Kommenttia,
väittämiä, kysymyksiä, postausehdotuksia ym. saa jättää tähän alas,
kiitos. :)
Ah, ihana olla taas kotona! Vaikka reissu olikin onnistunut, kotiin on aina mukava palata. Viikko riitti minulle hyvin.
Lähdimme siis perheen kanssa lauantai-iltana Turkkiin yölennolla. Siru jäi kotiin, ja sovimme naapurin kanssa, että hän käy katsomassa sitä päivittäin. Hänellä itselläänkiin on kissa, jota minä vastavuoroisesti käyn hoitamassa sitä naapurin ollessa reissussa.
Matka oli aika uuvuttava. Lentokoneessa nukkuminen ei oikein
onnistunut. Linja-autossa vähän paremmin. Meillä oli siis Antalyan
lentokentältä vielä parin tunnin linja-automatka hotellille Alanyan
keskustaan. Olimme hotellilla seitsemän aikaan aamulla, joten
nukkumisaikaa jäi vain muutama tunti.
Kävimme heti ensimmäisenä päivänä matkatoimiston järjestämällä kaupunkikierroksella. Kävimme tutustumassa erilaisiin kauppoihin ja tippukiviluolaan. Kierrokseen sisältyi myös ruokailu Tower -vuorella, jonka harjanteella kiemurtelee maailman toiseksi pisin muuri Kiinan muurin jälkeen.
Muuri
Mattokaupasta. Edustalla karitsan kaulanahasta tehty matto.
Katukuvaa
Kuva otettu Tower -vuorelta; Alanyan kaupunkia.
Kokeilemisen arvoinen elämys reissun aikana oli ehdottomasti VIP Hamam, jossa minä ja äiti kävimme. Hamam on turkkilainen sauna, ja VIP teki siitä todella luksusta. Turkkilaisen saunan lisäksi palvelu sisälsi mm. suomalaisen saunan, kokovartalohieronna, doctor fish -hoidon ja hedelmiä. Hamam oli kuitenkin paras osuus. Siinä maataan korokkeella, jossa sitten mies tai nainen ottaa hanskan avulla kuolleen ihon pois. Sen jälkeen vaahtokylpy ja huuhtelu.
Kävimme myös joka ilta syömässä erilaisissa ravintoloissa. Osa ravintoloista jäi mieleen hyvän palvelun, osa hyvän ruuan ja osa vauhdikkaan menon ansiosta. Yksi jäi mieleen jopa näiden kaikkien ansiosta. Oli hauskaa, kun tarjoilivat tanssivat iloisesti musiikin tahdissa. Yhdessä ravintolassa miehen nousivat jopa baaripöydälle tanssimaan. :D
Kerrostalojen päällä olevissa säiliöissä lämpeää vesi auringon paisteessa.Turkissa paistaa kuulemma 300 päivänä vuodessa aurinko. Energiaa säästyy!
Hotellin parvekkeelta otettu kuva.
Ja tietenkin uiemme altaalla ja kävimme rannalla. Meressä uiminen ei oikein onnistunut kovan aallokon takia. Kävin kuitenkin rannassa seisomassa ottamassa tyrskyjkä vastaan. Se oli todella hauskaa!
Rannan tyrskyjä
Tänään olenkin jo menossa tallille. Toivottavasti tauko on tehnyt hyvää ja ratsastus lähtisi käyntiin uudella teholla. Toivottavasti tämä huonompi kausi olisi pian ohitse.
Wau! Jei! Ei tätä meinaa uskoa. Joulusta lähtien olen odottanut peruskoulun päättymistä ja kesälomaa. Silloin tuntui, että tähän päivään on vielä niin pitkä matka. Ja nyt se päivä on jo ohi. Se tuli kuin varkain, niin nopeasti. Nyt on sitten ansaitun lomailun aika. Suuntaamme tänä iltana perheen kanssa Turkkiin, joten minusta ette sitten viikkoon täällä blogin puolella kuule.
Itse tekemäni mekko. :)
Onnittelut kaikille valmistuneille ja hyvää lomaa heille, jotka jo saavat nauttia lomailusta! :)