Mikäs sitten onkaan se ongelma? En tiedä, kuinka kaukaa pitäisi lähteä, mutta aloitetaan nyt vaikka siitä Ukon ihon mystisestä oireilusta. Oireilu on jatkunut kohta kaksi vuotta eri tavoilla, kunnes muutama viikko sitten teetimme tulokset Ukon verinäytteestä. Tuloksien mukaan eosinofiilit ovat koholla, mikä voi viitata lievään allergiaan. Saimme kortisoonikuurin, joka on auttanut heti.
Eosinofiiliarvojen kohoaminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita allergiaa, vaan käytännössä missä tahansa kohti kehoa voi olla jonkin aiheuttama tulehdus, joka vain näkyy ihon kukkimisena. Herääkin kysymys, entä jos Ukon iho-oireilun perimmäisin syy onkin sen etujaloissa olevat liikaluut? Kun liikaluut ovat kasvussa, luukalvo on tulehtunut.
Kuvia etusten liikaluista:
Syyskuu 2013 |
Marraskuu 2013 |
Tammikuu 2014 |
Johtui iho-oireilu sitten liikaluista tai ei, epäilemme niiden tai ainakin osan niistä olevan kasvussa. Jotakin häikkää jaloissa/jalassa joka tapauksessa on.
Vasen kierros on aina ollut Ukolle helpompi, mutta yhtäkkiä siitä on tullutkin sille vaikea kierros. Varsinkin ratsastaessa sen huomaa todella selkeästi. Vasempaan kierrokseen ravatessa Ukon tasapaino on todella heikko, ja se on edestä epätasainen; taipuu ulospäin, painaa ohjiin tai nostaa pään niin ylös, että ohjat roikkuvat löysinä. Vapaana ollessaan Ukko ei innostu juoksemaan kuten yleensä, mutta, jos se juoksee, se juoksee mieluumin oikean kierrokseen kuin vasempaan. Se ei myöskään nosta laukkaa vasempaan kierrokseen, vaan ravaa jäykästi pää ylhäällä.
Joulu-tammikuun vaihteessa Ukon vasen etunen oli noin viikon verran turvonnut ja kuuma. Syytä ei löytynyt, mutta ahkeran kylmäyksen jälkeen se kuitenkin oletettavasti parani.
Niin, ja ei ole kauaakaan, kun joku maneesin katsomassa totesi minun ratsastaessa Ukolla, että se liikkuu epäpuhtaasti. Mutta jalka, jossa hän epäpuhtauden havaitsi, oli oikea takajalka. Ajattelin sen olevan jäykkyyttä vanhan vamman ja liikutustauon takia. Ja ongelmiahan on esiintynyt nimenomaan vasempaan kierrokseen.
Soitin tänään klinikalle, mutta kysymykseni olivat sen verran vaativia, että eläinlääkärin olisi hyvä vastata niihin. Eläinlääkäri on tavoiteltavissa vain aamuisin kahdeksan ja yhdeksän välillä, joten soittelen sinne huomenna uudelleen.
Saa nähdä joutuuko tässä klinikalle rehautumaan röntgenkuviin. Mutta eikai se auta, jos muuten ei tunnu syytä löytyvän. Liikaluiden kasvu aiheuttaa kipua. Kiva, että tämänkin sai kuulla vasta pari kuukautta sitten Mintti Rautioaholta valmennuksessa. Olemme kysyneet liikaluista aiemmin eläinlääkäriltä, mutta hänen mukaansa "niistä ei ole haittaa, jos ne eivät häiritse".
Palataa asiaan!
Alkusyksystä Ukko ainakin vielä liikkui mielellään. Tässä kuvassa Ukko laukkaa vasempaan kierrokseen. |
Oi voi murhetta. Tiedän millasta on kun on jatkuvaa stressiä ja epätietoisuutta ja huolta. Voimia!
VastaaPoistaVoimia sinne, toivottavat asiat selviävät pian parhain päin!
VastaaPoistaKiitos molemmille!
VastaaPoistaNyt alkaa vaikuttaa siltä, ettei ongelma ole alkuunkaan jaloissa. Kopeloin tänään ajatuksen kanssa kaikki jalat. Ukko ei sanonut mitään, vaikka vääntelin ja kääntelin jänteitä sekä painelin liikaluita aika kovakouraisesti. Se pikemminkin näytti tykkäävän rennosti pää alhaalla ja silmät raollaan seisoessaan. Sen sijaan, kun käsittelin lannerangan ja mahan seutua, Ukko muuttui todella levottomaksi ja kärttyisäksi.
Oikea takanen vaikuttaa nimenomaan vasempaan kierrokseen ja vasemman laukan nousemiseen, sillä jalalla laukka ponnistetaan ja taipuessa vasemmalle oikean takasen pitää astua pitkälle alle. Hevonen helpottaa hommaa asettumalla ulos --> Jalan liikerata lyhenee ja kipu helpottaa.
VastaaPoistaMeillä oikean takapolven vaiva aiheutti (ja aiheuttaa) vasemman laukan ongelmaa.
Tsemppiä!
Okei, kiitos kiintoisasta pointista. Voisihan se olla. Oikeassa takasessa on vanha hankosidevamma sekä potkuvamma polvessa. Kaiken lisäksi kaikkeen voi vielä vaikuttaa lannerangan oireilu, mikä voi olla toisella puolella voimakkaampaa.
PoistaSehän näissä on, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kun hevonen kompensoi yhtä vaivaa, se saa siitä riesakseen jonkun toisen. Oletteko ajatelleen kokeilla esim. kraniosakraaliterapiaa tmv.? Siitä saattaisi olla apua jos Ukko on vino. Meillä sillä oli selkeä vaikutus!
PoistaJa sitten seuraava osoite olisi se klinikka, sittan selviäisi tilanne paremmin jos ratkaisua ja vikaa ei kotikonstein löydy.
Ukolle on tehty kerran kraniosakraalikäsittely, mutta en nyt äkkiseltään muista, miten se vaikutti. Hieroja on joka tapauksessa kutsuttu paikalle. Hän katsoo Ukkoa myös liikkeessä. Toivottavasti ongelmakohta paikannetaan ja siihen voidaan löytää hyvä hoito. Tarkoitus olisi kysyä myös hierojalta vinkkejä liikutukseen, jotta Ukko vastaisuudessa pysyisi terveenä ja hyvinvoivana.
PoistaSyksyllähän ei ollut mitään ongelmia, kun Ukko liikkui tosi kevyesti (pääasiassa käynnissä), mutta heti, kun alkanut liikuttaa enemmän, vaivoja alkaa esiintyä. Mennään päivä kerrallaan ja katsotaan, millaista käyttöä Ukko kestää. Tosin samaan aikaan, kun aloimme liikuttaa Ukkoa enemmän, myös satula tuli kuvioon mukaan eikä satulan täyteasetukset ole vielä aivan täydelliset (painopiste takana). Voihan se olla, että Ukon lanneranka on kipeytynyt taas satulasta. Mutta tosiaan katsotaan, miten tilanne edistyy ja tarvittaessa vaikka kevennetään liikuntaa.
Voi surkea, toivottavasti asia selviää, voimia! Sulla muuten tosi kiva blogi :)
VastaaPoistahttp://rakaspikkuriivio.blogspot.fi/
Niinpä. Kiitos! :)
Poista