Sattuu ja tapahtuu

Ensin täytyy todeta, että oikea käteni erityisesti ranteen ja kyynerpään väliltä on aika kipeä. Kyseessä on rasitusvamma, joka johtuu sunnuntain juoksutuspuuhista. Herra Hevonen päätti tarjota ravin sijasta pukkilaukkaa ja muita epämääräisiä sivuloikkia. Tämä yhdistettynä oikomiseen johti siihen, että löystynyt liina joutui lopulta takasten väliin ja hevonenhan siinä lähti matkoihinsa liina perässään. Käteen kohdistui aika ikävä nykäisy. Rasitusta aiheutti myös se, että Ukko olisi halunnut jatkaa laukassa (vaikka tarkoitus oli ravata) suoralle ja minä jouduin kiskomaan sitä takaisin ympyrälle.

Sellaista tällä kertaa. Viime juoksutuksesta onkin paljon aikaa. Emme ole juoksuttaneet Ukkoa, koska kesän jälkeen se ei enää tykännyt siitä vaan jumitti eikä suostunut menemään ympyrälle. Tämä johtui siitä, että yritimme kesällä löytää epäpuhtauden syyn juoksuttamalla. Nämä huonot muistot tuntuivat nyt kuitenkin olevan varjo vain.

Olin taas eilen tunnilla. Käsi ei onneksi häirinnyt ratsastusta eikä se edes ollut sillä tavalla kipeä kuten nyt. Ei kyllä mennyt niin hyvin kuin viimeksi. Suurin syy tähän oli varmasti se, että olen ollut kipeänä ja menin ns. kylmiltään tunnille.

Aiheena olivat tällä kertaa asetukset. Ensin käynnissä ja sitten ravissa ympyröitä, ja lopuksi kahdeksikkoa. Aluksi käynti oli aika ponnetonta ja etupainoista. Pikkuhiljaa Ukko kuitenkin alkoi liikkua omalla moottorillaan, vaikka en löytänyt aivan sitä samanlaista pehmeyttä edestä kuin viime tunnilla. Käynnissä molemmat kierrokset olivat aika tasavahvoja, mutta ravissa eri kierrokset olivat kuin yö ja päivä.

Vasemmassa kierroksessa ravi oli rentoa, kääntäminen onnistui hyvin ja loppua kohden alkoi löytyä asetustakin. Mutta se oikea kierros..!

Ukko on jännittynyt, koska oikea kierros on sille vaikea, koska se on niin vino. Se on epävarma, mutta ei ole saanut ratsastajalta tarvitsemaansa tukea, koska tästäkin on tullut vino. Kun Ukko ei ymmärrä eikä osaa, se tarjoaa ainoaa asiaa, jota se osaa eli kovaa vauhtia. Ympyrä leviää ja Ukko juoksee lapa edellä ulkoapujen läpi. Minä taas jännityn ja hermostun, kun Ukko ei käänny, mikä taas heti heijastuu Ukkoon. Eli tähän on muodostunut eräänlainen oravanpyörä. Minun pitäisi pitää pää kylmänä. Jos ympyrä leviää, se sitten leviää. Ottaa uudestaan ja heti, kun Ukko tekee oikein, kehua sitä. Kahdeksikkotehtävä on siinä hyvä, että, kun vaikeampaan kierrokseen puoliympyrä menee hyvin, voidaan vaihtaa helpompaan kierrokseen.

Kierrosten väliset erot näkee silmälläkin. Koko ratsastusasentoni muuttuu, kun vaihdamme oikeaan kierrokseen. Samoin Ukon liike menee paljon jännittyneemmäksi. Tuo ympyrällä ratsastus on oikeaan kierrokseen aikamoista vääntämistä ja pusertamista.

Pienimutoinen epätoivo meinasi iskeä tuolla tunnilla, kun tuntui, ettei tuo oikea kierros onnistunut millään. Nyt jälkeenpäin on sellainen fiilis tuota videota katsoessa, että tekee mieli laittaa kämmen otsalle ja huokailla ääneen. Pohjalta suunta on vain ylöspäin!

Yritin etsiä videon taustalle sopivaa kappaletta Justin Bieberiltä ihan vain sen kunniaksi, että hän oli Suomessa ensimmäistä kertaa perjantaina. Nyt saatte kuitenkin tyytyä Queenin Radio Ga Ga - kappaleeseen. Ja ei, en fanita mitenkään erityisesti Justinia. :D

Näinä päivinä

Me kävimme katsomassa Ukkoa ensimmäistä kertaa. Se ei ollut rakkautta ensisilmäykseltä. Olin pikemminkin hieman kielteinen tuota hörökorvaa kohtaan. Se ei osannut mitään ja se oli jännittynyt hoitotilanteessa.

Siitä on jo kaksi vuotta ja tuo samainen hevonen kuluu joka päiväiseen elämääni iloineen ja suruineen. Sulkeutunut hevonen osaa jo paremmin kertoa mielipiteensä, jos sitä vain kuunnellaan. Se kuitenkin vaatii taitoa, koska hevonen on aika pienieleinen.

Rapakkokammoinen hevonen kävelee mukisematta isojenkin vesilammikoiden yli. Ratsastus ei enää ole epämääräistä ja kompuroivaa jolkottelua. Hoitotilanteissa hevonen on mitä rennoin, ja korviin saa koskea. Saimme jouluna pukea Ukolle poronsarvikorvahuput päähän, vaikka alkuaikoina korvahuppujen laittaminen oli yhtä taistelua.

Ukon kanssa olen oppinut enemmän kuin koskaan olisin ratsastuskoululla oppinut. Olen löytänyt hevostelusta aivan uusia ulottuvuuksia ja saanut huomata, että hevosten kanssa voi tehdä paljon muutakin kuin ratsastaa. Jos Ukkoa ei olisi, tuskin menisin enää ratsastuskoululle. Ehkä en hankkisi enää hevostakaan. En tiedä.

Tarhassa hoitaminen onnistuu hyvin. Ukko ei lähde mihinkään, koska se haluaa olla seurassamme. Vaikka minulla olisi satula sylissäni, se tulee vastaan. Olemme opettaneet Ukolle naksuttimen avulla, että satulan selässä oleminen on kiva juttu.

Hevosen kanssa eläminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Erityisesti vuosi 2012 koetteli meitä todella paljon. Nyt kuitenkin näyttäisi olevan tyyntä myrskyn jälkeen, ja Ukko on tyytyväisemmillään. Minäkin nautin tallilla olemisesta ja Ukon seurasta enemmän kuin aikoihin. Ratsastustunnit ovat antaneet aivan uudenlaista mielihyvää ratsastukseen.

Arjen pieniä koettelemuksia on kuitenkin tämänkin vuoden puolella ollut. Ne ovat kuitenkin pieniä ja niistä selvitään. Esimerkkinä eilinen maastoreissu. Siellä oli taas joku idiootti liikkeellä, joka ei piitannut muista. Tyyppi tuli hevoskärryineen täyttä ravia kohti  eikä Ukko meinannut pysyä hallinnassa. Se olisi halunnut ottaa varaslähdön ja lähteä tulijan edelle täyttä ravia. Että tuollaiset ihmiset raivostuttavat!

Vielä ette kuitenkaan saa vuosipäivävideota, koska ylläpitosopimus on kirjoitettu vasta toukokuun lopussa. Silloin saatte myös videon.

Tähän samaan postaukseen minun täytyy vielä toivottaa Sirulle myöhäiset syntymäpäiväonnittelut. Sirun 6-vuotissyntymäpäivä oli 11.4. Muistin tämän jo monta kuukautta etukäteen ja vielä viikkoakin ennen. Sitten yhtäkkiä totesin, että nythän on 18. päivä. Oho, synttäripäivä meni jo! :D

Onnea Sirulle, päivieni piristykselle! <3
Tässä kuvassa jälleen tekemässä pahojaan. Siru kuolaa kasvin perään.

Viimeinkin se kooste valmennuksesta

Olen nyt vihdoin saanut katsottua videot läpi ja valmistellut julkaisukelpoisista pätkistä videokoosteen valmennuksesta. Alkuperäinen suunnitelma oli, etten olisin laittanut videon taustalle ollenkaan musiikkia, jotta kuulisitte opettajan ohjeet. Näin nyt kuintenkin paremmaksi laittaa musiikin taustalle, koska opettaja puhuu sen verran hiljaa maneesin toisessa päässä, ettei puheesta olisi saanut aina selvää eikä hän muutenkaan aina neuvo minua vaan toista ratsukkoa. Lisäksi Satu puhui kuvatessaan monessa kohti tallinpitäjän kanssa pitkiä pätkiä.

Videolta huomaan ihan selkeästi, että lantioni on vääntynyt ympyröillä. Erityisesti oikeaan kierrokseen sen huomaa, kun oikeana kylkeni on rutussa. Ylipäätään oikea kierros on meille molemmille huomattavasti vaikeampi. Ukon vinouden seurauksena minustakin on pikkuhiljaa tullut vino huomaamattani. Olisi pitänyt mennä tunnille jo paljon aiemmin, sillä ongelman kitkeminen on nyt huomattavasti vaikeampaa, kun se on ehtinyt kunnolla kehittyä. Ei saa kuitenkaan lannistua! Nyt vain pitää tehdä kovasti töitä istunnan eteen. Menen taas onneksi maanantaina tunnille.

Tarpeeksi suuri tarha

Jotkut lukijat varmaan muistavatkin, miten olen joskus paasannut tästä asiasta. Kuten yhdessä aiemmassa postauksessa jo totesin, mielipiteeni ovat muuttuneet viimeisen vuoden aikana aika paljon ja ne tulevat varmasti vielä jatkossakin muuttumaan.

Tarhan koosta oli minulla aiemmin erittäin selkeä kuva päässä. Sen piti tietenkin olla aivan valtava, jotta hevosella on tilaa liikkua.

Ukollakin oli aiemmin suuren suuri tarha, mutta nykyiseen talliin muuttaessa se vaihtui huomattavasti pienempään. Aluksi tarhat tuntuivat aivan kauhean pieniltä ja kärsin suurinpiirtein jostain "ahtaanpaikan kammosta". Siis minä, ei Ukko.

Olen kärsinyt pitkään huonoa omatuntoa tarhojen pienuudesta. Olen ajatellut, että Ukko on nyt joutunut minun valitsemieni olosuhteiden uhriksi.

Sitten olen alkanut miettiä asiaa tarkemmin. Okei, Ukolla oli aiemmin se hehtaaritarha, mutta käyttikö se sitä? Ei. Siinä portilla se aina notkui pienellä pläntillä, joka oli käytännössä yhtä iso kuin tämä nykyinen tarha. Spurttaillessaankaan, mitä se kylläkin tekee hyvin harvoin, se ei käyttänyt sen enempää tarhaansa vaan juoksi edestakaisin.

Olen seurannut viime aikoina muitakin hevosia. Naapuritallilla on isommat tarhat, mutta hevoset notkuvat silti aina portin läheisyydessä. En muista, milloin olisin nähnyt niitä kävelemässä toisella puolella tarhaa. Lähellä kotiani taas asustaa kaksi ponia, joilla menee yksi polku keskellä tarhaa olevalle heinäpaikalle.

Vaikka nykyinen tarha onkin pienempi, sen pohja on todella hyvä (jotain hiekan sekoitusta). Ukko liikkuu syksyisin ja keväisin, koska mutaa on niin vähän. Siinä valtavassa tarhassa Ukko upposi vuohisiaan myöten mutaan.

Ehkä suuresta aitauksesta tulee ihmiselle ns. Nuuskamuikkunen -efekti eli hevosella olisi mahdollisuus liikkua kauemmas. En tiedä. Itse ainakin uskon, että aitauksen koolla ei ole niin merkitystä (ellei kyseessä ole oikeasti joku karsinan kokoinen postimerkkitarha, jossa ei voi, kun seisoa), jos se vain kannustaa hevosta liikkumaan.

Mutta, miten hevosen saa liikkumaan tarhassaan? Heinien ripottelu, tarhakaveri, pohja, vaihteleva maasto, metsä...? Ns. viriketarhoja on aika harvassa. 

Ja toki se tarhan koko on kiinni myös hevosesta. Meidänkin tallillamme on hevosia, jotka eivät liiku tarhoissaan ollenkaan, kun taas Ukko tallustelee tarhassaan jatkuvasti. Ruokailujen jälkeen se yleensä torkkuu aidan nurkassa, mutta muuten se liikehtii aika paljon. Tämän perusteella Ukkoa ei varmaan haittaisi, vaikka sillä olisikin suurempi aitaus. Olisi joskus hauska testata, kuinka suurta tarhaa Ukko vielä  käyttäisi kokonaisuudessaan.

Ukko vaikuttaa tällä hetkellä oikein tyytyväiselä. Se on saanut tarhanaapurikseen lempeän suomenhevosen, jossa on potenttiaalia tarhakaveriksi. Kesällä ne ovat yhteisellä laitumella, jolloin pystyy turvallisesti seuraamaan, miten ne tulevat keskenään toimeen. 

Videopostaus ilman minua

Ja videolla selviää miksi. Video on Jatan tekemä.

Mielenkiintoista

Leikki on säilynyt pitkään arvoituksena. Varsat ja nuoret hevoset leikkivät, se on selvää. Leikin tarkoitusta ei kuitenkaan tiedetä, koska siitä ei ole suoraa välitöntä hyötyä eläimelle. On esitetty näkemyksiä siitä, että hevonen treenaa tulevaisuutta varten tai pitää yllä pakenemistaitojaan. Leikki on tutkimusten mukaan nähty hyvinvointi-indikaattorina – vain hyvinvoiva eläin leikkii.

Mutta mutta.

Ranskalaistutkijat alkoivat ihmetellä, miksi aikuiset hevoset leikkivät enemmän silloin kun niiden olosuhteet ovat huonot. Villeinä elävät aikuiset hevoset leikkivät äärimmäisen vähän jos lainkaan – niillä leikkiä esiintyy silloin kun olosuhteissa on toivomisen varaa.

Tutkijat testasivat ratsastuskouluhevosia. Hevoset olivat karsinoissaan, ja ne päästettiin lajitovereiden kanssa ulos ja niiden käyttäytymistä mitattiin. Kävi ilmi, että leikki saattaakin olla selvitytymiskeino, jolla hevonen lievittää stressiään tai fyysistä kipuaan.

Leikkijähevosilla oli lähes kaikilla kiropraktikon toteamia selkävaivoja (21/22 kärsi). Niillä oli korkeammat syljen kortisolipitoisuudet. Ne olivat useammin ihmistä kohtaan aggressiivisia. Ne vetäytyivät karsinassa omaan nurkkaansa ja vaikuttivat masentuneilta.

Toisin sanoen hevosilla, jotka eivät leikkineet, oli asiat tässä tutkimuksessa paremmin; vähemmän selkäkipua, vähemmän masennusta, vähemmän stressiä, vähemmän aggressiivisuutta ihmistä kohtaan.

Leikkiä ei tutkimuksen mukaan yksinään selitä rebound-ilmiö, eli tallissa kertynyt energia, joka purkautuu leikkinä.

Kääk. Kaivataan lisää tietoa.

© Jaana / Eläinten koulutuksesta

Itse ainakin luulen, etteivät asiat ole aivan niin musta-valkoisia, koska hevoset ovat yksilöitä. Tätä sanaa on tullut viljeltyä blogin puolella aika paljon, mutta tuskin se mitään haittaa.

Jos nyt mietitään Ukkoa, sillä oli kesällä voimakasta stressiä hevoslauman takia eikä se ainakaan purkautunut leikkinä. Pikemminkin päinvastoin. Ukko sulkeutui vain syvemmälle kuoreensa.

Ukolla on tosiaan aina ollut jokinlainen muuri ympärillään. Jokin, mikä on estänyt sitä näyttämästä kaikkia puolia itsestään. Lähinnä sen puolen, joka osaa irrotella ja pitää hauskaa. Tai ehkä Ukko on vain perusluonteeltaan tosikko.

Ukkohan ei aiemmin leikkinyt oikeastaan ollenkaan. Ei ihmisen eikä muiden hevosten kanssa. Ensinnäkin täytyy todeta, että Ukko on tarhannut yksin vajaat kymmenen vuotta, joten ei siinä paljon ole leikkikaveria enkä usko, että Ukon omistajat olisivat leikkineet sen kanssa. Ei se ole "normaalia". Ei heppojen kanssa leikitä kuten esimerkiksi koirien ja kissojen kanssa. Oliko Ukko silloin hyvin onnellinen, koska se ei leikkinyt? En tiedä. Ainakin perustyytyväinen oloihinsa. En kyllä usko, että se nytkään kovin onneton on, vaikka se leikkii.

Viime aikoina olemme saaneet Ukosta kuorittua pikkuhiljaa esiin leikkisyyttä. Se ei ole ollut mikään helppo tehtävä, mutta eiköhän se pikkuhiljaa opi pitämään hauskaa kanssamme. Edelleenkään Ukosta ei ole ns. oma-aloitteisesti tullut leikkisä vaan meidän "houkuttelumme" ansiosta.

Eipä näistä tutkimuksista aina ota selvää. Tutkimusta on moneen lähtöön, puolesta ja vastaan. Oma järki on hyvä pitää matkassa. Joka tapauksessa tutkimus on uusi, mielenkiintoinen näkökanta leikistä.

Unelmien poikamies

Blogini puolella ensi-iltansa saa Sadun ja minun uusin tuotos: Unelmien poikamies. Nauttikaa! :D